Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2019

Manteli-aprikoosicouscous nyhtökauralla & tsatsikilla

Manteli-aprikoosicouscous nyhtökauralla & tsatsikilla

Marraskuun pimeys houkuttelisi syömään kaikenlaisia lohturuokia, mutta myös vähän kevyempiin ruokiin kannattaa satsata, niin olo saattaa pysyä virkeämpänä. Eikä kuitenkaan tarvitse syödä mitään nälkäkuurisalaatteja, eihän niillä kukaan jaksa. Manteli-aprikoosicouscous paistetulla nyhtökauralla & tsatsikilla vie varmasti nälän mennessään ja manteli, aprikoosi sekä granaattiomenansiemenet tuovat siihen talvista tunnelmaan.

Lämmin nyhtis salaatin päällä on hyvä lisä. Sen voi vaihtaa välillä myös esimerkiksi paistettuun kanaan. Tsatsiki on aina mainio soossi couscoussalaatin kylkeen.

Manteli-aprikoosicouscous nyhtökauralla

2 dl täysjyväcouscousia
3 tomaattia
½ kurkku
2-3 dl tiiviisti painettuna yrttejä ( korianteria, lehtipersiljaa ja minttua)
2 dl granaattiomenansiemeniä (pirkka pakaste)
100 g kuivattuja aprikooseja halkaistuna
1 dl manteleita paahdettuna
100 g fetajuustoa
½ dl oliiviöljyä
½ sitrunanmehu
1 rkl hunajaa
suolaa ja pippuria

1 pkt tomato nyhtökauraa
rypsiöljyä

Valmistus:

1. Keitä couscous pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Kuutio kurkku ja tomaatit sekä feta.
3. Yhdistä pienessä kulhossa öljy, sitruunanmehu, hunaja, suola ja pippuri.
4. Yhdistä salaatin ainekset kulhossa (ilman nyhtökauraa) ja sekoita kastike joukkoom.
5. Paista nyhtökaura pannulla öljyssä rapeaksi.
6. Tarjoa salaatti ja paistettu nyhtökaura tsatsikin kera. Kts. Ohje alla.

Tsatsiki

½ kurkku raastettuna ja valutettuna
2 dl turkkilaista jugurttia
1 dl minttua ja lehtipersiljaa
1 pieni valkosipulinkynsi
¼ dl oliiviölyä
2 tl sitruunanmehua
suolaa ja pippuria

Valmistus:
1. Aja sauvasekoittimella yrtit, sitruunamehu, valkosipuli, suola ja pippuri ja öljy tasaiseksi.
2. Yhdistä öljy-yrttiseos jugurtin ja raastetun kurkun kanssa. Maista ja tarkista suola.

Punajuuri-fenkoli-fetasalaatti

Punajuuri-fenkoli-fetasalaatti

Onneksi tulin napanneeksi tästä salaatista edes yhden kuvan, koska sehän olikin superherkullista. Fenkoli ja punajuuri ovat tunnetusti hyvä makupari suolaisella juustolisäyksellä, mutta suolakurkut tuovat salaattiin happaman raikkaan, suolaisen säväyksen. Ja kannattaa muistaa, että ne maustekurkut eivät ole sama asia. Sillä suolakurkut valmistetaan hapattamalla ne maitohappokäymisen avulla, kun taas maustekurkut valmistetaan säilömällä ne etikkaliemeen. Tässä käytin siis suolakurkkuja!

Ihanan paahteinen, aromaattinen, pähkinäinen ja suolaisen raikas salaatti piristi harmaata päivää ja muutenkin vähän väsähtänyttä olemustani. Tämän syksyn kiireet ja pimeys ovat verottaneet voimia, mutta hyvä ruoka on kyllä parasta mielen ja sielun lääkettä! Tsemppiä marraskuun harmauteen!

Punajuuri-fenkoli-fetasalaatti (3-4 annosta)

1 kg punajuuria
2 tl fenkolin siemeniä jauhettuna
1 tl timjamia
suolaa ja mustapippuria
rypsiöljyä

1-2 fenkolia
suolaa
rypsiöljyä

lisäksi:
ruukku rucolaa
2 suolakurkkua
1 dl saksanpähkinää
1 pkt fetaa
oliiviöljyä ja punaista balsamicoa

Valmistus:

1. Laita uuni päälle, 200 astetta, mielellään kiertoilmaohjelma, jotta paahtaa punajuuret ja fenkolit samaan aikaan.
2. Kuori punajuuret ja leikkaa ne ohuiksi lohkoiksi. Levitä ne leivinpaperilla vuoratulle pellille ja sekoita joukkoon mausteet sekä öljy. Paahda punajuuria uunissa noin 50 minuuttia.
3. Halkaise fenkolit ja leikkaa kova kanta pois. Huuhtele tässä välissä. Leikkaa pitkittäin ohuita lohkoja. Laita omalle pellille tai vuokaan , sekoita joukkoon suola ja öljy. Lisää fenkolit uuniin omalle tasolle, kun punajuurien paahtoaikaa noin 20 minuuttia jäljellä.
4. Leikkaa suolakurkku veneiksi, rouhi pähkinät ja leikkaa feta viipaleiksi.
5. Yhdistä lautasilla tai kulhossa kaikki ainekset. Valuta päälle oliiviöljyä ja punaista balsamicoa.

Dukkah-maustettu palsternakkasosekeitto ja yrtti-pähkinäcrumble

Dukkah-maustettu palsternakkasosekeitto ja yrtti-pähkinäcrumble

Marraskuun harmaudessa ja viileydessä lämmittää dukkahilla maustettu palsternakkasosekeitto, jonka voi halutessaan vielä viimeistellä yrttisellä pähkinäcrumblella. Tämänkin keiton idean olen napannut Ravintola Pompierin kokkiharjoittelujaksoltani. Sain kyllä pienessä ajassa sieltä valtavasti herkullisia vinkkejä!

Dukkah on egyptiläinen pähkinäinen mausteseos, jonka tekee helposti myös itse. Hyvin varustelluista ruokakaupoista tai esim. ruohonjuuresta dukkahia saa myös valmiina, jos haluaa keiton valmistuksessa vähän oikaista. Valmis mausteseos maksaa muistaakseni noin 7-8 €.

Dukkah-maustettu palsternakkasosekeitto ja yrtti-pähkinäcrumble

Pientä kivaa lisätwistiä keittoon tuo yrtti-pähkinäcrumble, mutta kiireessä senkin voi vaihtaa vaikka tilkkaan oliiviöljyä ja ripaukseen dukkahia tai ripotella pinnalle tuoretta lehtipersiljaa.

Täyteläinen vegaaninen keitto sopii moneen makuun!

Dukkah-maustettu palsternakkasosekeitto (5-6 annosta)

loraus öljyä
2 valkosipulia kuorittuna ja hienonnettuna
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
1 pieni chili viipaloituna ilman kantaa
700 g palsternakkaa kuorittuna ja kuutioituna
¾ dl dukkah-maustetta (kts ohje alla)
7-8 dl kuumaa kasvislientä
1 prk kookosmaitoa
suolaa ja mustapippuria
(oliiviöljyä)

Dukkah-mausteseos

2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl hasselpähkinöitä veitsellä karkeasti rouhittuna
2 rkl manteleita veitsellä karkeasti rouhittuna
1 tl korianterin siemeniä
1 tl fenkolin siemeniä
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikaa
suolaa ja mustapippuria

Yrtti-pähkinäcrumble

2 rkl manteleita
2 rkl hasselpähkinöitä
1 tl paprikamaustetta
1 tl chiliä
1 tl juustokuminaa
1 dl yrttejä (esim. persilja, korianteri, minttu)
2 rkl sitruunanmehua
¾ dl oliiviöljyä
suolaa

Valmistus:

1. Tee ensin dukkah ja halutessasi myös yrttipähkinäcrumble. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Laita leivinpaperille ensin dukkahin seesaminsiemenet, mantelit ja pähkinät, paahda noin 5-10 minuuttia. Sekoittele välillä. Varo palamista, ettei tule kitkerää! Laita seesami-pähkinä-manteliseos muiden dukkahin mausteiden tehosekoittimeen ja aja rouheaksi seokseksi.
2. Jos haluat myös yrttipähkinäcrumblea niin laita uuniin leivinpaperilla vuoratulle pellille myös mantelit, hasselpähkinä, paprikamauste, chilimauste ja juustokumina sekä tilkka öljyä. Sekoita ja paahda noin 5-10 minuuttia. Sama juttu kuin ed. eli varo taas palamista. Aja pähkinä-mausteseos tehosekoittimessa karkeaksi tahnaksi muiden ainesten kera.
3. Valmista keitto. Esikäsittele kasvikset. Kaada kattilaan öljyä ja kuullota ensin sipuleita ja chiliä. Lisää sitten dukkah ja kuutioitu palsternakka. Jatka kuullottamista vielä hetki.
4. Kaada päälle kuuma kasvisliemi, niin että kasvikset peittyvät. Keitä sen aikaa, että palsternakka pehmenee. Soseuta keitto sauvasekoittimella.
5. Lisää kookosmaito ja kuumenna.
6. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Myös dukkahia voi lisätä maun mukaan lopuksi.
7. Pienellä tilkalla oliiviöljyä lopuksi saat keittoon lisää täyteläisyyttä.
8. Tarjoa keitto hyvän leivän ja yrtti-pähkinäcrumblen kera