Aihearkisto: Kasvisherkkuja

Nopea nyhtökaurakulho

Nyhtökaurakulho
Nyhtökaurakulho

Nopeasti valmistuva nyhtökaurakulho keräsi meillä kehuja, sais tehdä kuulemma pian uudestaan! Harmi, kun nyhtökauraa on vain edelleen vähän haastavaa löytää, mutta nyt kävi tuuri. Nyhtökauran tomaattiversio sopii oivallisesti lähi-itä henkiseen bulgur-pohjaiseen kulhoon, jossa on mukana myös pinaattia, yrttejä ja granaattiomenansiemeniä sekä kastikkeina sitruunaista jugurttikastiketta ja hummusta.

Kulho valmistui alle puolessa tunnissa, kun käytin valmista hummusta. Voi tätä arjen onnea!

Nyhtökaurakulho

oliivi- tai rypsöljyä
1 rs 250 g tomato nyhtökauraa
1 ps 80 g baby pinaattia
1 rs ( 200 g) kirsikkatomaatteja
2 dl bulguria
suolaa
puoli ruukkua minttua
puoli ruukkua korianteria tai lehtipersiljaa
2 rkl sitruunanmehua
1 dl granaattiomenan siemeniä ( käytin Pirkka pakasteversiota)

lisäksi
turkkilaista jugurttia sitruunanmehulla maustettuna
hummusta

Valmistus:

Keitä bulgur suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita kypsän bulgurin joukkoon tilkka oliiviöljyä, hienonnetut yrtit ja sitruunan mehu. Mausta mustapippurilla.

Huuhtele ja viipaloi kirsikkatomaatit. Huuhtele pinaatti tarvittaessa pakkauksen ohjeen mukaan.

Lämmitä nyhtökaura pannulla öljyssä. Sekoita lopuksi joukkoon pinaatti.

Anna jokaisen koota oma kulho. Eli tarjolle paistettu nyhtökaura-pinaattiseos, yrttinen bulgur, sulatettuja granaattiomenan siemeniä, tomaatin puolikkaita, hummusta ja sitruunamehulla maustettua turkkilaista jugurttia. Myös yrttejä voi lisäillä lautasella lisää maun mukaan.

Uunibataatit feta-granaattiomenatäytteellä

Uunibataatit feta-granaattiomenatäytteellä
Uunibataatit feta-granaattiomenatäytteellä

Uunibataatit ovat yhtä herkullinen ja helppo ruoka kuin esimerkiksi puolikkaat munakoisot uunissa. Muistatteko joulukuisen reseptin: paahdetut munakoisot kvinoa-tabboulehin kera? Ah, se oli myös niin taivaallisen hyvää!

Vähän samaan tapaan valmistin tällä kertaa bataattia. Täytteessä on mukana jälleen kauniin punaisia granaattiomenansiemeniä ja suolaista fetaa, mutta vihreyttä tuo nyt lehtikaali ja joukossa on myös paahdettuja pinjansiemeniä. Tätä herkullista täytettä voi hyödyntää myös esimerkiksi leivän päällä tai se ei varmasti ole huono vaihtoehto sen ihanan uunimunakoison päällä!

Uunibataatit feta-granaattiomenatäytteellä
Uunibataatit feta-granaattiomenatäytteellä

Hurmaavan herkullista vuotta 2017!

Uunibataatit feta-granaattiomenatäytteellä

3 keskikokoista bataattia
rypsiöljyä
suolaa

Feta-granaattiomenatäyte:

2 dl granaattiomenansiemeniä
200 g fetajuustoa
3-4 lehtikaalin lehteä
2 rkl sitruunanmehua
50 g pinjansiemeniä paahdettuna
3rkl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

Valmistus:

Harjaa bataatit juoksevan veden alla puhtaaksi. Sivele leikkuupintaan öljyä ja ripauta suolaa. Kypsennä bataatit leivinpaperin päällä uunipellillä 225 asteessa noin tunti, kunnes sisus on pehmeää.

Irroita granaattiomenasta siemenet. Pehmittele ensin granaattiomenaa vähän pyörittelemällä pöytää vasten. Leikkaa kruunu puolelta kansi pois. Ja lohko sitten väliseinien mukaan granaattiomena paloiksi. Irroittele isossa kulhossa käsin tai lusikalla siemenet hedelmästä. ( Tai helpompi vaihtoehto: Pirkan pakastegranaattiomenasiemenet!)

Huuhtele lehtikaalin lehdet ja poista kova keskiruoto. Höyrytä lehtiä muutama minuutti höyrykattilassa tai käytä raakana. Hienonna lehdet. Hienonna myös feta pieniksi muruiksi.

Yhdistä feta-granaattiomenantäytteen ainekset kulhossa.

Tarjoa bataattiveneet feta-granaattiomenatäytteen ja salaatin kera.

Paahdetut munakoisot, kvinoa-tabbouleh & fetaa

Paahdetut munakoisot, kvinoa-tabbouleh & fetaa
Paahdetut munakoisot, kvinoa-tabbouleh & fetaa

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Muhevan makuiset munakoisot ovat lempiruokaani kesät ja talvet. Kesällä munakoiso useimmiten päätyy grilliin, mutta näin talvella laitan sen yleensä tavalla tai toisella uuniin. Nyt oli paahteisten ja mausteisten munakoisojen vuoro, jotka tarjotaan raikkaan kvinoa-tabboulehin, feta-juuston ja granaattiomenan siementen kera.

Kvinoa-tabbouleh
Kvinoa-tabbouleh

Tämä ruokaisa kasvisruoka on todella helppo valmistaa ja aivan mahtavan makuinen. Jo uunista tuleva tuoksu saa veden herahtamaan kielelle. Paahtuneiden munakoisojen houkutteleva tuoksu saattaa myös tuoda nälkäisiä kyselijöitä uunin äärelle… Mitä hyvää onkaan tulossa?

Munakoisojen seuraksi tehdään tuttu yrttinen tabbouleh-salaatti Lähi-Idästä, mutta tällä kertaa hieman proteiinipitoisempana versiona kvinoalla ja kikherneillä. Herkullinen annos viimeistellään feta-juustolla ja ihanilla granaattiomenansiemenillä.

Paahdetut munakoisot, kvinoa-tabbouleh & fetaa
Paahdetut munakoisot, kvinoa-tabbouleh & fetaa

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Paahdetut munakoisot

4 munakoisoa

2-3 dl oliiviöljyä
1/2 – 1 tl chiliä
1 tl kanelia
1 tl timjamia
suolaa ja pippuria myllystä

Kvinoa-tabbouleh granaattiomenan siemenillä ja fetalla

1 ½ dl luomu kvinoaa
1 dl kypsiä kikherneitä
1 puntti lehtipersiljaa hienonnettuna
1 puntti minttua hienonnettuna
½ sitruunanmehu
3-4 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä

Lisäksi

150 g fetajuustoa
1 dl (sulatettuja Pirkka pakaste ) granaattiomenan siemeniä

Valmistus:

Munakoisot:

Huuhtele ja halkaise munakoisot pituussuunnassa sekä poista kanta. Tee veitsellä ristiviiltoja sisuksen pintaan. Hiero pintaan mausteet ja reilusti oliiviöljyä.

Paahda munakoisoja 220 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes sisus on herkullisen pehmeää.

Kvinoa-tabbouleh:

Huuhtele kvinoa hyvin ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele ja valuta kikherneet. Yhdistä kulhossa kaikki tabboulehsalaatin ainekset.

Tarjoa kypsät munakoisot, kvinoa-tabboulehsalaatin, fetan ja granaattiomenan siemenien kera.