Aihearkisto: Keitot

Muheva hapankaali -lohiseljanka

Lohiseljanka etenkin raikkaalla hapankaalilla höystettynä on meillä yksi kestosuosikkisoppa vuodesta toiseen. Blogin ensimmäinen postaus vuonna 2014 oli juurikin Lohiseljanka, mutta ilman hapankaalia. Seuraavana vuotena tehtiinkin  jo hapankaaliversio keitosta.

Jos kaipaat vaihtelua perinteiselle lohikeitolle niin testaa tätä hapankaali-lohiseljanka versiota perunoilla. Mikäli hapankaali tuntuu epäilyttävältä, voi sen jättää poiskin, mutta suosittelen rohkeasti kokeilemaan. Luulen, että yllätyt ja ihastut.

Kivaa viikonloppua!

Hapankaali-lohiseljanka perunoilla (6-7 annosta)

600 g lohta (nahka pois ja pieninä paloina)
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
5 perunaa kuorittuna ja kuutioina
1 fenkoli ohuen ohueksi siivutettuna/silputtuna
2 porkkanaa kuorittuna ja lantteina
200 g (½ rasiaa) hapankaalia
noin 1 litra kalalientä
tilkka rypsiöljyä
2 rkl tomaattipyrettä
1 laakerinlehti
1 rkl kapriksia
sitruunan mehua
tuoretta tilliä ja/tai ruohosipulia
(suolaa tarvittaessa, maista ensin)

Lisukkeena:
smetanaa
3 maustekurkkua kuutioina

Valmistus:

1. Kuumenna kattilan pohjalla tilkka öljyä. Kuullota ensin sipuleita. Lisää sitten perunat, fenkoli ja porkkana. Sekoita joukkoon tomaattipyre.

2. Kaada kattilaan kuuma kalaliemi, laakerinlehti ja lisää myös hapankaali.
Anna kiehua hiljalleen sen aikaa, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää mukaan lohi ja kaprikset sekä sitruunan mehua.

3.Kypsennä noin 5 min. Silppua päälle yrttejä.

Mausta ja tarkista suola. Tarjoa smetanan ja maustekurkkujen kanssa.

Tofu cowboy-keitto

Näin viileään vuoden aikaan iskee välillä sellaisen ihanan sakean ja muhevan keiton himo ja tulikin mieleen sitten viime vuoden somehitti Cowboy-keitto. Tein siitä oman version marinoidulla Jalotofulla ja voi että miten hyvää keitosta tulikaan. Käytin tofut pannun kautta, jotta niihin tulee hyvä ja rapea pinta. Tähän keittoon sopii minun mielestäni parhaiten jauhoinen peruna niin liemi sakeutuu mukavasti. Samoin varoin laittamasta liikaa nestettä. Mutta oman maun mukaan voi keiton tehdä (eli halutessa kiinteästä perunasta & enemmän nestettä). Mukavaa viikkoa!

Tofu cowboy-keitto

rypsiöljyä
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
6-7 jauhoista perunaa kuutioituna
1 iso punainen paprika
2 rkl tomaattipyrettä
1 tl Välimeren maustetta
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl paprikamaustetta
ripaus  chilimaustetta
1 laakerinlehti
1 litra kasvislientä
1 -2 rkl soijaa
2 dl kaurakermaa
1 prk kypsiä kidney-papuja (huuhtele, valuta)
1 pkt marinoitua Jalotofua kuutioina
suolaa, pippuria
tuoretta korianteria, chiliä

Valmistus :
1. Kuullota kattilassa kuoritut ja pilkotut sipulit, perunat ja paprikat.
2. Lisää tomaattipyre ja mausteet. Sekoittele pari minuuttia lisää.
3. Lisää kasviliemi, laakerinlehti ja soija. Keitä kunnes perunat ovat kypsiä.
4. Paista erikseen tofu -kuutiot pannulla ja lisää sitten kuutiot keittoon papujen sekä kerman kanssa. Keitä vielä hetki.
5. Maista. Lisää maun mukaan suolaa ja pippuria sekä päälle korianteria ja chiliä. Tarjoile hyvä leivän kera.

Tomaatti-ricottakeitto

Teki mieli pitkästä aikaa tomaattikeittoa, joka saa tällä kertaa täyteläisyyttä pehmeästä ricottajuustosta ja kruunataan katkaravuilla, jotka ovat simppelisti maustettu suolalla, mustapippurilla ja sitruunanmehulla. Resepti on vallan helppo ja naputtelin sen tähän tarjolle, jos iskee sama mieliteko siellä. Terhakkaa torstaita!

Tomaatti-ricottakeitto

rypsiöljyä
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
1 varsisellerin varsi viipaleina
1 paprika kuutioituna
2 tl Provencen yrtit -maustetta
1/2 tl paprikamaustetta
ripaus cayannea
1/2 tl sokeria
2 rkl tomaattipyrettä
2 prk tomaattimurskaa
2 -3 dl vettä
2 rkl kana tai kasvisfondia
1 prk ricottaa
suolaa ja mustapippuria

+ tuoretta basilikaa päälle

Valmistus :

1. Kuumenna öljy keskilämmöllä. Lisää sipulit, varsiselleri ja paprika. Kuullota noin 5 minuuttia.
2. Lisää mausteet ja tomaattipyree. Sekoittele 5 minuuttia lisää.
3. Lisää tomaattimurska , vesi ja fondi. Anna porista noin 20 minuuttia.
4. Lisää ricotta ja soseuta sauvasekoittimella tai blenderissä.
5. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla.
6. Tarjoa esimerkiksi suolalla, pippurilla ja sitruunanmehulla maustetuille katkaravuilla.

Resepti on julkaistu aikaisemmin Bistroemon Instagramissa ja löydettävissä edelleen sieltäkin.