Aihearkisto: Sienet

Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka

Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka

Edellisen sieniretken sienet on nyt käytetty ja säilötty. Viimeiset kantarellit menivät tähän ihanan syksyiseen piirakkaan. Mustatorvisienet kuivatin ja suppikset pistin pannun kautta (nesteet pois) pakkaseen. Kantarellejakin välillä laitan samaan tapaan kuin suppiksia pakkaseen säilöön, mutta ihan parhaimmillaanhan ne ovat tuoreena !

Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka

Kantarellien sijasta piirakkaan voi käyttää myös esimerkiksi suppilovahveroita, joita varmasti alkaa löytyä pikku hiljaa runsain mitoin. Sesongissa oleva kotimainen kesäkurpitsa on mainio lisä tähän kasvispiirakkaan.

Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka

Viime aikoina olen innostunut leivonnassa käyttämään enemmän erilaisia jauhoja ja kokeilin tähän piirakkapohjaan kolmen jauhon seosta. Se onnistuikin oikein hyvin ensiyrittämällä. Pohjasta tuli maukas ja rapea. Suoraviivaisempi pohja syntyy perinteiseen tapaan vehnäjauhoista ( 100 g voita ja 200 g vehnäjauhoja, suola, vesi, muna) ja onhan se aina sellainen takuutoimiva vaihtoehto.

Nyt pitäisi päästä taas sienijahtiin. Tahtoisin lisää vaikka suppiksia eli taidan marssittaa itseni koiran kanssa metsään! 🙂

Suloista syyskuuta ja sienionnea kaikille metsään menijöille!

Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka

pohja:
100 g kylmää voita
100 g täysjyvävehnäjauhoja
60 g sämpyläjauhoja
40 g perunakuitua (pofiber)
ripaus suolaa
1 kananmuna
3 rkl kylmää vettä

Täyte:

rypsiöljyä
1 pieni sipuli
1 pieni kesäkurpitsa
400 g kantarelleja tai suppiksia tai muita vastaavia metsäsieniä tai herkkusieniä
2 rkl tuoretta timjamia
1 rkl tattimix mausteseosta (ei välttämätön, erikoiskauppa mausteseos)
2 rkl sitruunanmehua
suolaa ja mustapippuria

2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
suola ja pippuri

100 g fetaa
1 dl cheddar juustoa tmv. raasteena

Valmistus:

1. Nypi voi ja jauhot sormin muruksi. Sekoita vesi, suola ja kananmuna joukkoon.
2. Kääri taikina kelmuun ja anna taikinan vetäytyä puoli tuntia jääkaapissa.
3. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
4. Kauli kahden leivinpaperin välissä tai levitä taikina käsin voidellun piirakkavuoan pohjalle. Laita päälle leivinpaperi ja kippaa päälle painoksi kuivia herneitä. Esipaista pohjaa 10 minuuttia uunissa.
5. Ota leivinpaperi ja herneet pois.
6. Kaada pannulle tilkka öljyä. Kuullota sipuli. Ota sipuli erikseen.
7. Lisää pannulle kantarellit ja paista sen aikaa, että nesteet hieman kuivahtavat niistä. Lisää öljyä ja mukaan myös kesäkurpitsa kuutioituna. Paista sienet ja kesäkurpitsat rapsakoiksi. Mausta.
8. Sekoita munakermaseos.
9. Levitä piirakkapohjan päälle ensin sipuli. Kaada seuraavaksi kermaseos. Ripotelle sitten pinnalle juustoraastetta ja fetaa. Ja painele lopuksi päälle kesäkurpitsa-sieniseos.
10. Paista piirakkaa vielä noin 20 minuuttia 180 asteisessa uunissa.
11. Tarjoa lämpimänä salaatin kera.

Chili-herkkusienipasta

Chili-herkkusienipasta

Chili-herkkusienipasta on maukas ja nopea arkiruoka. Itselläni oli jo pasta valmiiksi keitettynä, joten tässä ei juurikaan mennyt varttia kauempaa, mutta pastankin keittää tarvittaessa nopeasti samalla kertaa.

Tämän herkkusienipastan tekee koukuttavan herkulliseksi pieni chilin polte. Chili ja sienet sopivat yhteen! Lisäksi tuoreet yrtit, versot ja parmesaani antavat ihanan loppusilauksen pastalle. Ne mielestäni nostavat aina arkisen ruoan hetkessä ja helposti melkeinpä juhlaruoaksi!

Chili-herkkusienipasta

Chili-herkkusienipasta (3-4 annosta)

200 g pastaa keitettynä

Chili-herkkusienikastike

rypsiöljyä ja voita
3 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
3 oksaa rosmaariinia hienonnettuna
½ punainen mieto/keskivahva chili (maun mukaan) hienonnettuna ilman siemeniä
1 rs (200 g) herkkusieniä harjattuna ja viipaloituna
1 dl kuohukermaa
2 rkl sitruunanmehua
1 dl parmesaania raastettuna
suolaa ja mustapippuria
yrttejä , esim. basilikaa ja/tai lehtipersiljaa hienonnettuna
ja /tai 2-3 kevätsipulin vihreää vartta hienonnettuna

Lisäksi:
mimis rucola versoja ja parmesaania raastettuna

Valmistus:

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta, jollei jo valmiiksi keitettynä.
2. Kaada keskikuumalle pannulle tilkka öljyä ja nakkaa nokare voita. Kuullota ensin valkosipulit, rosmariini ja chili.
3. Lisää sitten herkkusienet ja jatka paistamista, kunnes sienet ruskistuvat.
4. Lisää pasta ja sekoittele.
5. Lisää kerma ja sitruunanmehu. Kuumenna ja sekoita.
6. Lisää lopuksi yrtit ja parmesaani. Sekoita.
7. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.
8. Viimeistele rucolan versoilla ja tarjoa pastan kanssa juuri raastettua parmesaania.

Sienipuuro

Sienipuuro

Sienipuuro on superherkullista, mutta myös edullista ja supernopea valmistaa. Noin vartissa valmista – siis mitä täydellisin arkiruoka! Tällä reseptillä osallistun samalla tarkan markan reseptit haasteeseen. Kiitos haasteesta Beach House Kitchenin Heli! Hänen blogista löytyy mitä herkullisimmat kolmen raaka-aineen bataatti-fetapihvit. Otahan sekin resepti käyttöön!

Sienipuuro

Kaurapuuro on tunnetusti edullinen ja ravitseva raaka-aine. Kotimaisen kaurapuuropaketin hinta keikkuu euron molemmin puolin ja siitä keittää monet puurot. Herkkusieni paketti maksaa jo enemmän eli 2-3 €, mutta jos suinkin vain pakkasesta tai kuivattuna löytyy itsepoimittuja metsäsieniä, niin alkaa puuro olla jo erittäin edullisissa lukemissa. Tuoreet yrtit nostavat myös vähän hintaa, joten oikein tarkan markan puuroon vain kuivattuja yrttejä tai jätetään pois.

Kaurahiutale taipuu mainiosti suolaisiin puuroihin, siitä kannattaa kokeilla erilaisia ”risotto” muunnelmia. Muita ns tarkan markan ruokia meillä ovat kasvissosekeitot, laatikkoruoat, pastat jne…

Sienipuuro (3-4 annosta)

rypsiöljyä ja voita
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rs (200 g) herkkusieniä tai metsäsieniä, kuten kantarelleja, suppiksia ym..
(tuoretta timjamia hienonnettuna)
7-8 dl kuumaa kasvis-tai sienilientä
3 dl kaurahiutaleita ( osan voi korvata myös kauraleseillä)
2 dl kaura- tai kuohukermaa
suolaa ja mustapippuria
(lehtipersiljaa)

Lisäksi : parmesaania (premium-versioon…)

Valmistus:

1. Kaada pannulle tilkka öljyä ja nokare voita.
2. Kuullota ensin sipulit. Lisää sienet ja paista ne rapeiksi.
3. Lisää kuuma liemi, hiutaleet ja (timjami).
4. Keitä 5 min tai kunnes puuro on kypsää.
5. Lisää kerma ja kuumenna.
6. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.
7. Viimeistele halutessasi persiljalla.
8. Parmesaani sopii viimeistelyyn.

P.S. Osan sienistä voi paistaa eri pannulla, jos haluat käyttää niitä puuron päälle viimeistelyyn.