Avainsana-arkisto: arki

Herkkusieni-papupasta – arjen pikapelastaja

Herkkusieni-papupasta
Herkkusieni-papupasta

Valmis pestopurkki on kelpo pelastaja välillä arjen ruokakiireissä. Sellaisenaan siitä saa tietenkin sen tutun ja nopean pestopastan, mutta se on myös oiva maustaja valkosipulin kanssa herkkusieni-papupastaan. Valmistus ei vie noin varttia enempää, mutta pikaisuudesta huolimatta pasta on vallan herkullinen.

Herkkusieni-papupasta

200 g spagettia

kastike:
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
1 rs (ruskeita) herkkusieniä putsattuna ja viipaloituna
200 g säilöttyjä valkopapuja valutettuna ja huuhdeltuna
½ dl pestoa
150 g ranskankermaa
kourallinen tai maun mukaan tuoretta persiljaa silputtuna
suolaa ja mustapippuria myllystä

Lisäksi: vastaraastettua parmesaania

Valmistus:

Keitä spagetti kypsäksi, mieluiten al dente.

Kaada pannulle öljyä. Kuullota ensin valkosipulia. Lisää herkkusieniviipaleet ja paista sen aikaa, että ne vähän ruskistuvat. Lisää valkopavut, pesto ja ranskankerma. Anna hautua hiljalleen viitisen minuuttia. Maista ja lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.

Sekoita kastike valutetun pastan joukkoon. Lisää lautasella päälle persiljaa ja parmesaania.

Hirvi-makaronilaatikko

Hirvimakaronilaatikko
Hirvi-makaronilaatikko

Ennen jouluherkuttelua teki mieli tehdä ihanan arkista makaronilaatikkoa. Suomalaisten suosikkiruoka maistuu meillä myös, vaikka ei siitä ole tullut meidän lasten ykköslempiruokaa. Minä riemastun enemmän kuin lapset, kun makaronilaatikko otetaan uunista ulos.

Tällä kertaa tein makaronilaatikon hirven jauhelihasta, kun papan tuomaa maukasta hirven jauhelihaa piisaa edelleen pakkasessa. Hirven jauheliha taipuu moneen ruokaan, ja siitä on tullut tehtyä monenlaista. Melkein yksi-vuotiaasta blogistani löytyy jo mukavasti reseptejä hirvestä: hirviragu, hirvilihapullat, hirvi-suppilovahverolasagne, riistalihapullat italialaisittain ja nyt kotoinen hirvi-makaronilaatikko.

Hirvi-makaronilaatikko

oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulia
500 g hirven jauhelihaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl timjamia
suolaa
mustapippuria
1 dl liha- tai riistalientä

5 dl makaronia

kermainen munamaito:
2 kananmunaa
3 dl maitoa
1dl kermaa
2 dl cheddarjuustoraastetta

Valmistus:

Keitä makaronit kypsiksi.

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla. Lisää jauheliha. Ruskista. Mausta ja lisää kuuma lihaliemi.

Kaada makaronit ja jauheliha voideltuun vuokaan. Sekoita kananmunat, maito ja kerma. Kaada seos vuokaan. Sekoita Lisää raastettu cheddarjuusto päälle.

Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin tunti.