Avainsana-arkisto: klassikko

Tabbouleh-salaatti vesimelonilla ja fetalla

Tabbouleh vesimelonilla, fetalla ja oliiveilla
Tabbouleh vesimelonilla, fetalla ja oliiveilla

Tabbouleh on ihastuttava klassikkosalaatti Lähi-idästä. Salaatissa on yleensä ainakin bulguria, persiljaa, minttua ja sitruunaa. Siinä on usein myös tomaattia ja sipulia. Tällä kertaa korvasin tomaatit makealla vesimelonilla ja lisäsin salaattiin suolaisia oliiveja sekä feta-juustoa.

Tabbouleh sopii moneen yhteyteen. Raikas salaatti toimii lisukkeena, buffetpöydissä tai vaikka vappupiknikillä.

Tabbouleh vesimelonilla, fetalla ja oliiveilla
Tabbouleh vesimelonilla, fetalla ja oliiveilla

Herkullista viikonloppua!

Tabbouleh vesimelonilla ja fetalla

1 ruukku persiljaa
½ ruukkua minttua
1 ( noin 1 kg) vesimelonin lohko
200 g fetaa
1 dl mustia oliiveja
2 kevätsipulinvartta ( tai puolikas punasipuli)
1 sitruuna
2 dl bulguria
½ dl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Valmistus:

Keitä bulguri kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Jäähdytä.

Hienonna yrtit ja sipuli. Pilko vesimeloni pieniksi paloiksi. Leikkaa feta kuutioiksi.

Sekoita kaikki ainekset. Lisää puristettu sitruunan mehu, oliiviöljy, suola ja pippuri. Sekoita.

Katso myös: Neljän viljan tabbouleh-salaatti paahdetun paprikahummuksen kanssa

Inkiväärinen mango-päärynä-kookoscrumble

Mango-päärynä-kookoscrumble
Mango-päärynä-kookoscrumble

Crumble kuuluu ihanan helppojen ja nopeiden jälkiruokaklassikoiden sarjaan, jota on helppo varioida vuoden aikojen mukaan. Kesällä marjoja tai raparperia, syksyllä ja talvella usein omenoita sekä näin keväällä vaikka eksoottista mangoa päärynöiden ja inkiväärin kanssa.

Inkivääri antaa kivan vivahteen crumbleen ja kookos viihtyy aina eksoottisessa seurassa. Jälkkäri nautitaan lämpimänä hyvän vaniljajäätelön kera. Meillä tykätään Kolmen kaverin jätskeistä, joten crumble sai seurakseen heidän vaniljajäätelöä.

Mango-päärynä-kookoscrumble ( 5-6 henkilölle)

1 mango
2 päärynää
1 limetin mehu puristettuna
1-2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 rkl muscavadosokeria
4 rkl vettä

Muruseos:

1 ½ dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
½ dl kookoshiutaleita
½ dl kookossokeria
100 g voita

Valmistus:

Kuori mango, päärynät ja inkivääri. Kuutioi hedelmät ja raasta inkivääri. Sekoita ainekset ( hedelmät, inkivääri, limetin mehu, sokeri, vesi) kulhossa.

Tee muruseos. Nypi kaikki ainekset kulhossa murumaiseksi seokseksi.

Voitele annosvuoat tai voit tehdä myös yhdessä uunivuoassa. Laita pohjalle hedelmäseosta ja päälle muruseosta. Kypsennä 180 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Koristele halutessasi tuoreella mintulla.

Nauti hyvän vaniljajäätelön kera.

Lindströminpihvit

Lindströmin pihvit
Lindströmin pihvit

Esikoistyttäreni suosikkipihveihin kuuluvat Lindströminpihvit. Niitä on pitkään toivottu, mutta en ole jostain syystä saanut pihvejä aikaiseksi. Onneksi nyt tuli kipinä paistaa kasa Lindströmejä. Ne ovat kuitenkin aika helppoja valmistaa.

Lindströminpihvit maistuivat kaikille, mutta etenkin yksi neiti tuli pihveistä erittäin onnelliseksi.

Ihastuttava punajuuriklassikko!


Lindströminpihvit

3 etikkapunajuurta
1 sipuli
400 g nauta-sikajauhelihaa
1 dl kermaa
½ dl korppujauhoja
1 kananmuna
2 rkl pieniä kapriksia
suolaa
mustapippuria
öljyä ja voita paistamiseen

Valmistus:

Anna korppujauhojen turvota kermassa viitisen minuuttia.

Kuori ja hienonna sipuli, kuullota öljyssä pannulla.

Raasta punajuuret.

Yhdistä kaikki ainekset samassa kulhossa.

Muotoile taikinasta pieniä pihvejä.

Paista pihvit kypsiksi voissa/öljyssä pannulla tai 225-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.

Tarjoa seurana esimerkiksi pottumuussia