Klassinen bruschetta ei petä koskaan. Kesäaikaan tekee mieli lisätä mansikoita tomaatin kaveriksi bruschetan päälle. Mahtava mansikka sopii moneen herkkuun niin suolaiseen kuin makeaan!
Pannulla paahdettu tai grillattu maalaisleipäviipale on taivaallisen hyvää mansikoiden, kirsikkatomaattien, kesäsipulin varsien ja basilikan kera. Tämä bruschetta maistuu kesältä!
Poista mansikoista kanta ja leikkaa kuutioiksi. Huuhtele tomaatit ja sipulin varret. Kuutioi tomaatit ja hienonna vihreät varret. Yhdistä kulhossa kaikki ainekset. Paahda leivät kuumalla pannulla tai grillissä ja lusikoi täytettä leipien päälle.
Mulla on ollut tänä kesänä ylenpalttinen sinihomejuustovillitys. Jääkaapissa on jatkuvasti aurapaketti varmuuden varalla ja lisäilen sitä salaatteihin, leivän päälle, pastaan, milloin mihinkin herkkuun.
Tällä kertaa ihanan pähkinäiseen mansikkasalaattiin!
Pähkinäinen mansikka-aurajuustosalaatti
1 ruukku salaattia, esim. Torpparin trio 3 dl mansikoita 75 g aurajuustoa kourallinen tuoretta basilikaa 1 dl saksanpähkinöitä oliiviöljyä punaista balsamicoa mustapippuria suolaa
Valmistus:
Revi salaatti pienemmäksi. Poista mansikoista kanta ja leikkaa lohkoiksi. Leikkaa aurajuusto pieniksi paloiksi. Leikkaa pähkinät vähän pienemmäksi.
Kokoa salaatti lautaselle. Pirskota päälle oliiviöljyä ja punaista balsamicoa. Ripottele pinnalle suolaa ja pippuria.
Juhannusjälkkäri laitetaan nyt suloisesti purkkiin! Purnukasta löytyy makeita marinoituja mansikoita, täyteläistä mascarponemoussea ja rapeaa mantelicrumblea. Tämä on sellainen kesämakuihanuus, ettei purnukan sisältöä voi olla lusikoimatta viimeistä murua, mansikkaa ja moussetippaa myöten tyhjäksi.
Idea ihastuttavaan juhannusjälkkäriin tuli marja-aiheiselta kokkauskursilta Espan kokkikoulusta. Mansikka-mantelicrumble sopii täydellisesti kesäjuhliin, kun marjasesonki on parhaimmillaan. Tosin kotimaisia avomaan marjoja joutunee vielä viikon tai kaksi odottelemaan, mutta onneksi kotimaisia kasvihuonemarjoja ja eurooppalaisia marjoja on ollut jo hyvin saatavilla.
Mansikat: 300 g mansikoita 1 limetin mehu 2 rkl tomusokeria tuoretta minttua tai sitruunamelissaa
Mantelicrumble: 125 g voita 1 dl sokeria 2 dl mantelijauhoja 1 ½ dl mantelirouhetta tai hasselpähkinärouhetta 1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita ripaus suolaa
Mascarponemousse:
1 ½ dl maitoa 1 ½ dl kuohukermaa 3 keltuaista 1 dl sokeria 1 tl vaniljaa ( esim. Urtekram) 1 liivatelehti 150 g mascarpone-juustoa
Valmistus:
Sekoita limetin mehu ja tomusokeri. Poista mansikoista kanta ja leikkaa suupaloiksi. Kaada liemi päälle ja anna marinoitua sen aikaa, kunnes nostat ne jälkkärin päälle.
Aloita crumblesta. Sekoita kaikki ainekset sormin nyppien taikinaksi. Levitä se ohuesti keksin tai neliön muotoon leivinpaperin päälle. Paista 190 asteisessa uunissa noin 10 -15 minuuttia, kunnes levy on kullan ruskea. Jäähdytä ja murra muruiksi. Käytä ylimääräinen crumble, esim. jäätelön kera.
Siirry moussen valmistukseen. Sekoita kerma, maito, sokeri, keltuaiset ja vanilja kattilassa. Kypsennää massaa hellalla miedolla lämmöllä, kunnes se pulpahtaa. Lisää massaan liotettu liivate ja jäähdytä. Lisää jäähtyneeseen massaan mascarpone.
Kasaa annokset. Ripottele pohjalle crumblea, lusikoi seuraavaksi moussea ja lopuksi mansikat. Voit tehdä myös useamman kerroksen. Anna vetäytyä jääkaapissa tunti -kaksi. Lisää päälle tulevat mansikat vasta tarjoiluvaiheessa.