Avainsana-arkisto: varhaiskaali

Grillattu chimichurri varhaiskaali ja lohi

Grillattu chimichurri varhaiskaali ja lohi

Varhaiskaali on ihanaa grillattuna tai uunissa paahdettuna – tai millä tapaa se nyt ei ois ihanaa ! Grillissä tai uunissa varhaiskaali paistuu nopeasti ja siitä tulee entistä makempaa. Mausteinen chimichurri on herkullinen kastike grilliruokien seuraksi ja sopii täydellisesti myös varhaiskaalin sekä lohen päälle!

Aurinkoista viikonloppua!

Grillattu chimichurri varhaiskaali ja lohi

1 varhaiskaali lohkoina
700 g tai tarpeen mukaan lohta leikattuna annos paloiksi
suolaa ja mustapippuria
rypsiöljyä

Chimichurri-kastike

1 puntti lehtipersiljaa
1 puntti korianteria
1 punainen chili ilman siemeniä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl valkoviinietikkaa
½ rkl sokeria
noin ¾ dl oliiviöljyä
suolaa maun mukaan

Valmistus:

1. Aja kaikki chimichurrin ainekset tehosekoittimella sileäksi.
2. Voitele kaali ja lohi kevyesti öljyllä. Suolaa ja pippuroi.
3. Grillaa kaikki keskikuumalla lämmöllä tai voit valmistaa myös uunissa. Kaalin lohkot kypsyvät noin 15 minuutissa 200 asteessa ja lohi kokonaisena noin 20 minuuttia .
4. Annostele chimichurri lautasella kaalin ja kalan päälle maun mukaan.
5. Tarjoa seurana esimerkiksi uunissa paahdettuja perunalohkoja ja hummusta sekä salaattia.

Varhaiskaali-nuudelisalaatti

Varhaiskaali-nuudelisalaatti

Varhaiskaali on mielestäni yksi loppukevään ja kesän parhaimpia sesonkiherkkuja. Tosin vielä sitä ei saa kotimaisena, mutta kautta voi aloitella Keski-Eurooppalaisilla kaaleilla. Kohta toivottavasti kaupoissa on myös ihanan makeaa kotimaista varhaiskaalia. Se on aivan parasta!

Varhaiskaali-nuudelisalaatti

Varhaiskaali on monikäyttöinen. Tällä kertaa se pääsi ruokaisaan aasialaistyyppiseen salaattiin. Joukossa on myös nuudelia, rapeaksi paistettua kaurapalaa ja paahdettuja cashewpähkinöitä. Kaurapalan tilalla voi käyttää myös paistettua kanaa, lihaa tai kalaa. Nopea ja keväisen raikas salaatti syntyy nopeasti, koska wokkikasviksia ei kannata paistaa kuin pieni hetki, jotta niiden suloinen rapsakkuus säilyy lautaselle saakka!

Varhaiskaali-nuudelisalaatti (kolme- neljä annosta)

rypsiöljyä
2 cm inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
2 valkosipulia kuorittuna ja hienonnettuna
2 porkkanaa tulitikkuina
¼ osa varhaiskaalia suikaloituna
2 kevätsipulia suikaloituna ohueksi (valkoinen ja vihreä osa erikseen)
¼ punaista chili hienonnettuna ilman siemeniä
½ limetin mehu
korianterin lehtiä

½ pkt (100g) nuudelia

soija-seesamikastike:
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
4 rkl soijaa
1 rkl seesamiöljyä

lisäksi:
kaurapalaa kuutioituna ja paistettuna öljyssä ( lopuksi tilkka soijaa ja sokeria joukkoon)
cashewpähkinöitä paahdettuna kuivalla pannulla

Valmistus:

1. Jos teet lisäksi kaurapalaa, niin paista se ensiksi pannulla öljyssä rapsakaksi. Mausta soijalla ja sokerilla. Ota erikseen. Paahda myös cashewpähkinät ja soija-seesamisekoita kastike valmiiksi.
2. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
3. Kuumenna (wokki)pannu ja lisää öljy. Kuullota nopeasti valkosipulit ja inkivääri. Lisää porkkanat ja kevätsipulin valkoinen osa. Wokkaa muutama minuutti. Lisää kaalisuikaleet ja jatka wokkaamista muutama minuutti lisää. Ei kannata paistaa liian kypsäksi, jolloin rapeus katoaa. Sekoita kastike ja kevätsipulin vihreä osa mukaan. Nosta pois kuumalta levyltä.
4. Lisää joukkoon nuudelia, kaurapalaa, punaista chiliä maun mukaan, tuoretta korianteria, cashewpähkinöitä ja limetin mehua. Nauti lämpinä tai kylmänä.

Fenkoli-feta-kaalisalaatti

Fenkoli-feta-kaalisalaatti

Kokkailuni jatkuvat kaalisalaattitunnelmissa. Sain pari vuotta sitten ilmestyneestä Jonna Vormalan salaattikirjasta Jäävuoren huippu arvostelukappaleen. Se on mainio salaattikirja kesään, mutta tarjoaa myös erityyppisiä salaatti-ideoita kaikkiin vuoden aikoihin.

Varhaiskaalia

Kotimaisen varhaiskaalin aika on nyt parhammillaan ja minulla on sitä jatkuvasti jääkaapissa. Aromaattinen fenkoli oli piristävä ajatus yhdistää kaalin kaveriksi salaattiin, en olekaan aikaisemmin kokeillut. Kirjan majoneesikastiketta kevensin osittain turkkilaisella jugurtilla ja lisäsin siihen myös suolaa. En tiedä oliko unohtanut tai onko sitten ajateltu, että fetasta tulee riittävästi suolaisuutta. Minä kaipasin kuitenkin ripauksen ja hieman enemmän käytin sitruunanmehua ja omenaviinietikkaa.

Fenkoli-feta-kaalisalaatti

Fenkoli-feta-kaalisalaatti on kirjan lisukesalaatteja ja meillä se myös nautittiin pääruoan seurana. Fenkoli toi veikeän lisän kaalisalaattiin ja feta herkullinen täydennys. Ihanaa, löytää aina uusia makupareja!

Kirja on saatu arvostelukappaleena. Kiitos No tofu Publishing!

Fenkoli-feta-kaalisalaatti

1 fenkoli
puolikas varhaiskaali
100 g fetaa
½ ruukkua persiljaa tai maun mukaan

kastike:

2-3 rkl majoneesia
2-3 rkl turkkilaista jugurttia
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl omenaviinietikkaa
1 tl sokeria
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Valmistus:

1. Irroita kaalista uloimmat lehdet ja leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Pese fenkoli ja suikaloi sekin myös ohuiksi siivuiksi.
2. Sekoita kastikkeen ainekset ja yhdistä kastike kaalin ja fenkolin kanssa.
3. Murusta mukaan fetaa ja ripottele päälle persiljaa.