Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2020

Taivaallinen lohipastrami

Lohipastrami

Lohipastrami on meillä sellainen toiveherkku, jota saisi tehdä vaikka joka viikonloppu, mutta siihen en sentään lähde. 🙂 Näin juhlapyhän kunniaksi tein sitten vähän isomman satsin, josta muutama pötkylä jäi vielä pakkaseen. Nekin on kyllä tarkoitus nauttia tässä pääsiäisen aikaan.

Tähän tapaan tulee mielestäni paras lohipastrami. Laitan lohipötkylät kevyeen sokeri-suolaan yöksi, jotta lohi suolaantuu ja kiinteytyy yön aikana. Seuraavana päivänä paahdan pinnat ja pyörittelen mausteseoksessa. Sitten lohet laitetaan vielä tiukkaan rullaan kelmulla ja kylmään. Mitä tiukempi rulla, sitä pyöreämmän ja paremman näköisen palan saa leikattua lautaselle.

Lohipastrami

Pastramin seurana on tässä peruna-aiolia, jonka ohje löytyy myös tuosta alta. Tämän kivan lisäkkeen opin lohipastramin seuraksi aikoinaan Perhon keittiöstä. Aioliin voi lisätä myös raastettua parmesaania. Lisäksi annoksessa on pikapikkelöityä kurkkua ja Mimisin versosalaattia.

Herkullista pääsiäisen aikaa!

Lohipastrami (huom. reilu satsi, alkupalana riittää noin 10 hlölle)

1 kg lohifileeta
50 g sokeria
50 g karkeaa merisuolaa

mausteseos:
3 rkl sinapinsiemeniä
3 rkl fenkolinsiemeniä
3 rkl korianteria
2 rkl mustapippuria
2 rkl tillisiemeniä (tai jauhettua tilliä, mutta hienonnettua ei kannata paahtaa muiden joukossa, ettei pala)

3 rkl seesaminsiemeniä (nämä erikseen)

Valmistus:

1. Poista lohesta nahka ja leikkaa pitkittäin pötköiksi. Laita sokeri-suolaan yöksi.
2. Paahda kaikki mausteet kuivalla pannulla. Varo polttamasta mausteita ja sekoittele koko ajan, kunnes mausteista alkaa irrota hyvä paahteinen tuoksu. Jauha mausteet morttelissa tai tehosekoittimessa jauheeksi. Paahda vielä seesaminsiemenet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Lisää ne mausteoseokseen.
3. Kuivaa seuraavana päivänä lohipötköt ja paahda kuivalla kuumanna pannulla joka reuna nopeasti.
4. Pyöräytä pötköt mausteseoksesta ja kelmuta ne mahdollisimman tiukkiin rulliin. Mitä tiukemmassa pötkylässä pastarami on, niin sitä kauniimpi muoto leikatessa.
5. Jäähdytä pakastimessa tai jääkaapista. Jääkylmänä niistä saa leikattua siistimpiä paloja.

Peruna-aioli

1 dl perunamuusia
2 dl majoneesia
1 tl dijon-sinappia
2 rkl sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna

Valmistus:

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua. Annostelussa voi käyttää pursotinta.

Parsa-fenkolikeitto

Parsa-fenkolikeitto

Joka kevät hullaannun parsasta, eikä tämäkään kevät näytä tekevän siitä poikkeusta. Selkeästi eniten ostan vihreää parsaa, mutta tykkään myös valkoisesta. Vihreää parsaa taitaa olla vain paremmin kaupoissa tyrkyllä ja sorrun heti ottamaan niitä matkaani, kun vastaan tulevat!

Marinoitua katkarapua ja parsaa

Nyt nämä herkulliset vihreät parsat päätyivät keväiseen ja kuohkeaan keittoon fenkolin kera. Keitto on taivaallista jo itsekseen, mutta siihen saa kivaa lisämakua ja tekstuuria, kun lautasen pohjalle nostellaan raikasta marinoitua katkarapua ja parsaa juuri ennen keiton tarjoilua. Lisäke on myös helppo jättää annoksesta pois, jos porukassa kaikki eivät syö katkarapuja. Juhlava parsakeitto sopii mainiosti alkuruoaksi pääsiäispäivälliselle.

Parsa-fenkolikeitto

Parsa on monipuolinen kevätherkku. Se sopii myös risottoon, pastaan, piirakkaan, salaattiin ja on lisäksi mahtava lisuke. Nyt kun grillaus lisääntyy, niin grillaamme parsaa usein ruokien seuraksi. Kuten esimerkiksi tämä : Karitsavartaat, parsaa, uunikasviksia ja feta-jugurttikastike. Siinä on hyvä vaihtoehto myös pääsiäiseksi, jos grillailu mielessä.

Parsa-fenkolikeitto (alkuruoka 5 annosta)

rypsiöljyä ja voita
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
1 jauhoinen peruna kuorittuna ja kuutioituna
1 fenkoli hienonnettuna, kova kanta poistettuna
1 ¼ nippu parsaa
8 dl kanalientä
2 ½ dl kuohukermaa
2 rkl sitruunanmehua
suolaa ja mustapippuria

Marinoitua parsaa ja katkarapua

1 ps MSC (180 g) isoja katkaravunpyrstöjä sulatettuna
¾ nippu parsaa (nuput molemmista punteista + vähän vartta )
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl sitruunanmehua
½ rkl sokeria
¾ dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
(fenkolin varren vihreitä lehtiä hienonnettuna, jos ovat hyviä)

päälle : Mimis-versoja

Valmistus:

1. Valmista ensin marinoitu parsa ja katkarapu, mutta ota tähän samaan käsitteelyyn mukaan keiton parsat. Napsauta parsojen puumainen kantaosa pois. Kuori tarvittaessa. Keitä parsat kiehuvassa vedessä 3-4 minuutin ajan ja jäähdytä nopeasti jääkylmässä vedessä.
2. Ota parsoista lisäkkeeseen ¾ ja säästä keittoon 1 ¼ osaa. Valikoi lisäkkeeseen kaikki nuput ja vähän 1 cm paloiksi leikattua vartta. Sekoita katkaravut ja parsat marinadissa. Laita lisäke jääkaappiin maustumaan. Säästä loput parsat keittoon. Leikkaa nekin noin 1 cm paloiksi.
3. Lisää kattilaan öljy ja voi. Kuumenna. Lisää sipulit, fenkolit ja peruna. Kuullota.
4. Lisää kanaliemi ja keitä kunnes kaikki raaka-aineet ovat kypsiä.
5. Lisää kerma, sitruunanmehu ja parsat. Kiehauta.
6. Soseuta tehosekoittimella tai sauvasekoittimella ja siivilöi.
7. Nosta lautasen pohjalle marinoituja katkarapuja ja parsaa. Kaada kuuma keitto päälle.
8. Viimeistele mimis-versoilla ja tarjoa seurana hyvää leipää.

Nopea bataatti-kanavuoka & jugurttidippi

Nopea bataatti-kanavuoka & jugurttidippi

Laitan tästä melkeinpä samaa tietä valmistuksesta jakoon hyvän pääosin uunissa valmistuvan arkiruoan. Monen maustekaapista löytyy usein jotain valmiita mausteseoksia ja niitä kannattaa käyttää, kun pistetään mutkat suoriksi. Itse laitoin nyt kanan pintaan tuollaista Nomun african rubia, mutta tilalla olisi voinut olla esim. garam masalaa, mango currya, tandoorimaustetta jne. Bataatin tilalla voi olla vaikka porkkanaa ja jugurttidippiin laitetaan yrttejä sen mukaan mitä kaapista löytyy!

Hyvää pääsiäisviikkoa!

Nopea bataatti-kanavuoka & jugurttidippi (4-5 annosta)

rypsiöljyä
2 bataattia
1 tl kanelia
1 tl chiliä
suolaa ja mustapippuria

voita ja öljyä
500 g kanan paistileikettä tai fileitä
mieluista mausteseosta , tässä african rub
suolaa ja mustapippuria

Jugurttidippi

2 dl turkkilaista jugurttia ( Voit käyttää myös majoneesia kokonaan tai osittain)
kourallinen yrttejä hienonnettuna, esim. minttua ja korianteria
2 rkl sitruunanmehua
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

1. Sekoita ensin jugurttidipin ainekset ja laita jääkaappiin tekeytymään.
2. Kuori bataatit ja leikkaa paloiksi.
3. Kuumenna uuni 225.
4. Laita bataatit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Pyörittele mausteissa ja öljyssä. Laita paahtumaan uuniin.
5. Hiero kanan paistileikkeisiin mausteseos, suola ja pippuri.
6. Paista pannulla nopeasti pinnat molemmin puolin kuumassa voi-öljysesoksessa.
7. Kun bataatit ovat paahtuneet noin 10-15 minuuttia. Siirrä niitä pellillä sivummalle ja nosta kanat keskelle.
8. Pudota lämpö 200 asteeseen ja jatka paistamista noin 8-10 minuuttia lisää.
9. Ripottele pinnalle halutessasi tuoretta korianteria ja tarjoa ruoka jugurttidipin kera.