
Yksi tortillasuosikkini on lohicevichellä täytetyt tortillat. Niin raikasta ja hyvää sekä valmistuu varsin vähällä vaivalla raaka-kypsyttämällä.
Cevichessä raaka-aine kypsytellään raakana suloisen pehmeäksi sitruunan tai limetin mehussa. Tämän vuoksi kypsentämistä vaativat raaka-aineet kuten järvikalat eivät sovi cevicheen. Muuten cevichen voi tehdä melkein mistä merikalasta vain esimerkiksi siiasta, kuhasta, lohesta tai ahvenesta. Kalaa välttelevä voi tehdä cevichen vaikka herkkusienistä.
Maukasta arkiruokaa helposti – nappaa resepti alta.
Lohiceviche-tortillat
600 g lohta (nahka pois) pieninä kuutioituna
kahden limen mehu
1/4 chili ohuina suikaleina
1/2 punasipuli hienonnettuna
1/2 tl suolaa
pieniä tai isoja tortilloja
suolaa
limemustapippuria
tuoretta korianteria
Lisäksi oman maun mukaan esimerkiksi:
salaattia
ranskankermaa
avokadoa tai guacamole
soijapapuja
erilaisia salsoja
Valmistus:
1. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja anna maustua jääkaapissa noin tunti.
2. Tarjoa tortillojen kera.
3. Lisäksi esimerkiksi salaattia, ranskankermaa, avokadoa, soijapapuja, salsoja, korianteria..







