Avainsana-arkisto: joulun pikkuherkkuja

Koululaisen suklaiset lahjacookiet

Suklaisia keksejä pussissa
Suklaisia pikkuleipiä lahjapussissa

Tänä syksynä 4.luokkalaisella tyttärelläni alkoi koulussa kokkipaja, joka kestää syyslukukauden. Sitten paja vaihtuu joko biisi-, draama- tai liikuntapajaksi. Kokkipajasta on ainakin kovasti tykätty. Syksyn aikana siellä on tehty pirtelöä, kauraomenapaistosta, mustikkamuffinseja, suklaisia pikkuleipiä, munakasta ja joulutorttuja. Pizzan valmistus on edessä vikalla tunnilla.

Suklaapikkuleipien ohje
Suklaapikkuleipien ohje

Näistä monia on maisteltu myös kotona, kun innokas kokkaaja on halunnut tehdä niitä uudelleen. Nyt valmistui nonnalle suklaakeksimaistiaisia onnittelukortin ja ohjeen kera. Pieniä muutoksia teimme koulun reseptiin, kun kaikkia aineita ei löytynyt kaapista, mutta makoisia keksejä syntyy vähän säveltämälläkin.

Suklaacookiet
Suklaacookiet

Kokkaaminen on ollut meidän koululaisen mielestä kivaa. Vähän aikaa sitten Yle uutiset kertoi, että kotitalous tulee vapaaehtoiseksi oppiaineeksi alakouluihin. Kuulostaa hyvältä uudistukselta. Siinä on hauskuutta ja hyötyä samassa paketissa.

Suklaacookiet ovat myös kiva idea joululahjaksi, joiden tekemiseen lapset osallistuvat ilolla.

Chocolate chip cookies eli suklaapikkuleivät

1 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl vaniljasokeria
½ tl soodaa
(1 tl kaakaojauhetta) ei alkuperäisessä ohjeessa
(1 tl puolukkajauhoa) ei alkuperäisessä ohjeessa
50 g voita
½ dl sokeria
½ dl fariini- tai muscavadosokeria
1 kananmuna
100 g rouhittua suklaata

Valmistus:

Laita uuni kuumenemaan.

Mittaa kuivat aineet kulhoon.

Mittaa rasvaa ja sokeri toiseen kulhoon. Vatkaa vaaleaksi ja notkeaksi seokseksi.

Lisää kananmuna ja jatka vatkaamista.

Rouhi suklaa ja lisää taikinaan.

Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi.

Nosta kahdella pikkulusikalla leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Jätä leviämistilaa.

Paista pikkuleipiä uunin yläosassa noin 8 minuuttia.

Mätiä uuniperunan kera ja kotimaista kuplivaa

Uuniperunaa, mätiä ja maustettua smetanaa
Uuniperunaa, mätiä ja maustettua smetanaa

Itsenäinen Suomi on tänään 97-vuotias. Mäti on upea raaka-aine, joka sopii juhlaan hyvin tunnelman kohottajaksi. Pienikokoiset uuniperunat mädin ja maustetun smetanan kera toimivat hienosti alkuruokana juhlapäivänä.

Smetanamousse ja mäti

Päijät-Hämeen sydämessä kypsyneistä marjoista valmistettu Pihamaan viherkuohu sopii niin ikään loistavasti juhlistamaan Suomen itsenäisyypäivää. Pihamaan viherkuohu on valittu vuosina 2011 ja 2014 Suomen parhaaksi tilaviiniksi. Ostin kotimaista kuohuvaa syksyllä Heinolan Heilasta, kun olimme kotimatkalla Savon karpalosoilta. Karpalosuon kirjoituksestani löytyykin hyvä jälkiruokaohje Itsenäisyypäivään.

Pihamaan viherkuohu
Pihamaan viherkuohu

Herkullista ja hyvää Suomen itsenäisyyspäivää !

Uuniperunoita, mätiä ja maustettua smetanaa

5-6 pientä uuniperunaa (rosamunda)

200 g kirjolohen mätiä, myös muut mädit sopivat yhtä hyvin

Maustettu smetana:
2 prk smetanaa
1 rkl sitruunan mehua
1 tl hunajaa
puoli punttia ruohosipulia silputtuna
suolaa ja pippuria myllystä

Päälle:
3 rkl tilliä silputtuna

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Pese perunat ja laita ne uunivuokaan , jossa on muutama lusikallinen karkeaa merisuolaa pohjalla. Paahda perunat uunissa kypsiksi noin 60 minuuttia.

Hienonna ruohosipuli ja tilli. Sekoita kaikkia ainekset tilliä lukuun ottamatta kulhossa. Anna maustua kylmässä sen aikaa, kun perunat kypsyvät uunissa.

Tarjoa perunat mädin ja maustetun smetanan kera. Ripottele tilliä päälle.

Lakritsipannacotta, granaattiomenaa ja mantelia

Lakritsipannacottaa, granaattiomenan siemeniä ja mantelilastuja
Lakritsipannacottaa, granaattiomenan siemeniä ja mantelilastuja

Pehmeän herkullinen pannacotta muuttuu moneksi. Pannacotta tarkoittaa keitettyä kermaa, vaikka oikeastaan kerma vain kiehautetaan. Lopuksi pannacotta hyydytetään annosvuoissa tai laseissa muutama tunti kermavanukkaaksi.

Pannacotta on superhelppo tehdä. Onnistuu minultakin, vaikka en ole mikään kovin lahjakas jälkiruokataituri. Tämä pannacotta ilahduttaa lakritsan ystävää. Päälle laitetaan kauniin punaisia granaattiomenansiemeniä, mantelilastuja ja tomusokerihuntu.

Lakritsipannacotta2

Granaattiomenansiemenet kannattaa irroitella isossa kulhossa. Omenan puolikas suunnattuna kulhossa alaspäin. Muuten saattaa kokki ja keittiö olla pilkutettu punaiseksi ja sotkun siivoamiseen meneekin sitten pieni tovi…

Lakritsainen pannacottaherkutus sopii kivasti jouluiseen jälkkäripöytään.

Lakritsipannacotta

2 dl kuohukermaa
2½ dl maitoa
1 ½ tl lakritsijauhetta
½ dl muscavadosokeria tai fariinisokeria
3 liivatetta

Päälle:
granaattiomenansiemeniä
tomusokeria
mantelilastuja

Valmistus:

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Kiehauta kattilassa maito, kerma, sokeri ja lakritsijauhe.

Nosta kattila hellalta ja lisää joukkoon heti hyvin puristetut liivatteet.

Annostele pannacotta laseihin. Anna jäähtyä ja siirrä sitten hyytymään jääkaappiin 3-4 tunniksi.

Tarjoile pannacotta granaattiomenansiemenien, tomusokerihunnun ja mantelilastujen kera.