Avainsana-arkisto: peruna

Perinteiset riistapyörykät kastikkeessa

Riistapyörykät
Riistapyörykät

Talvipakkasilla maistuu myös riistapyörykät vanhan ajan malliin ruskean kastikkeen ja pottumuussiin sekä puolukkasurvoksen kera. Lapsetkin rakastavat tätä ruokaa, vaikka aika harvoin toisaalta tulee tehtyä ruskeaa kastiketta. Enemmän olen totuttanut heitä moniin muihin makuihin, mutta mikä ihmeen taika tässä vanhan ajan herkussa on?

Perunamuussi
Perunamuussi

Ohje voisi olla perintöä monen mamman reseptikirjasta, mutta minulle tämä ohje kulkeutui kymmenen vuotta sitten työväenopiston kursilta, jossa kokkailimme ruokia syksyn sadosta. Reseptin oikean nimen mukaan ohje olisi riistapyörykät UKK:n mukaan. Saattaa siis olla, että riistapyörykät tähän tapaan on ollut myös Kekkosen suosikki.

Herkullisia talvipäiviä!

Perinteiset riistapyörykät kastikkeessa

400 g hirven jauhelihaa ( tai poron)
200 g possunjauhelihaa ( tai nauta-sikajauhelihaa)
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
2 rkl voita
1-2 viipaletta vaaleaa leipää
2 tl suolaa
2 tl murskattua viherpippuria
1 muna
1 dl kermaa

Valmistus :

Lisää jauhelihan joukkoon hienonnettu, voissa haudutettu sipuli sekä vedessä liotettu, soseutettu leipä. Sekoita joukkkoon mausteet, muna ja kerma. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pyöryköitä ja siirrä ne voideltuun vuokaan. Kaada pyöryköiden päälle kuuma kastike ja paista 175 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Ruskea kastike

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl lihalientä

Sulata rasva pannulla. Lisää jauhot hyvin sekoittaen. Ruskista jauhoja keskinkertaisella lämmöllä. Kun väri on sopiva, lisää lihaliemi parissa erässä koko ajan sekoittaen. Keitä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia.

Tarjoa puolukkasurvoksen ja salaatin kera.

Lähde: Helsingin työväenopiston kurssimonisteen ohjetta mukaillen

Peruna-maa-artisokkakeitto ja hasselpähkinä-persiljaöljy

Peruna-maa-artisokkakeitto ja hasselpähkinä-persiljaöljy
Peruna-maa-artisokkakeitto ja hasselpähkinä-persiljaöljy

Alkuvuoden keitokseni jatkuvat kepein sävelin. Olen talven, pakkasen ja ulkoilun lumoissa, silloin keittiössä valmistuu nopeat sopat . Tällä kertaa tein ulkoilun päätteeksi ihanan helpon ja herkullisen peruna-maa-artisokkakeiton. Oikaisin vielä sen verran, että käytin keittoon valmista maa-artisokkasosetta. Maa-artisokat ovat monesti vähän työläitä kuoria ja valmiit kasvissoseet ovat joskus ihan käteviä ruoanvalmistuksessa. Pääasia,että tulee hyvää ( ja vauhdilla!).

Keiton aateloi ihana hasselpähkinä-persiljaöljy. Se tuo vaaleaan keittoon kivaa väriä ja tekstuuria.

Hasselpähkinä-persiljaöljy
Hasselpähkinä-persiljaöljy

Erittäin herkullinen keitto maistui hyvin punaposkiselle perheelle!

Mukavia talvipäiviä!

Peruna-maa-artisokkakeitto ja hasselpähkinä-persiljaöljy (4-5 annosta)

loraus rypsi-tai oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
2 (jauhoista) perunaa kuorittuna ja paloiteltuna
1-2 tl oregenoa
400-500 g maa-artisokkaa ( tuoresoseena tai kokonaisena → kuorittuna ja paloiteltuna)
noin 6-8 dl kana- tai kasvislientä ( vähemmän jos käytät sosetta, vähän enemmän jos kokonaisia)
250 g mascarponea
1 rkl sitruunanmehua
suolaa ja mustapippuria

Hasselpähkinä-persiljaöljy

1 dl hasselpähkinöitä hienonnettuna ja paahdettuna kuivalla pannulla
¾ dl oliiviöljyä
kourallinen tuoretta persiljaa hienonnettuna
suolaa

Valmistus:

Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota ensin sipuleita hetki. Lisää perunakuutiot ( ja maa-artisokat, jos käytät kokonaisia) kuullota vielä hetki. Kaada kattilaan lientä sen verran, että sipulit ja perunat peittyvät. Lisää myös oregeno. Keitä noin 20 minuuttia kunnes perunat ovat pehmeitä. Lisää maa-artisokkasose, kuumenna ja kypsyä vielä viitisen minuuttia.

Soseuta. Lisää mascarpone, sitruunanmehua ja suolaa ja pippuria maun mukaan. Kuumenna ja sekoittele juusto tasaiseksi keiton joukkoon samalla.

Valmista hasselpähkinä-persiljaöljy. Sekoita paahdetut pähkinät, persilja, öljy ja suola kulhossa.

Tarjoa keitto pähkinä-persiljaöljyn kera.

Tämä ohje on muunnelma Jamie Oliverin reseptistä peruna-maa-artisokkakeitto timjamilla, mascarponejuustolla ja hasselpähkinöillä höystettynä kirjasta Alastoman kokin paluu.

Metwursti-perunasalaatti

Metwursti-perunasalaatti
Metwursti-perunasalaatti

Kananpoikien Bistrokin heräilee taas jouluhorroksesta. Joulu meni mukavasti ja jouluruokaa riitti jääkaapissa reippaasti yli aaton. Olikin ihanaa uppoutua uusiin kirjoihin, peleihin ja musiikkiin, pötkötellä sohvalla ja välillä vähän käydä ulkoilemassa. Sitten vain jääkaapista jotain herkkuja pöytään, kun joku nälän tapainen olotila ilmoitteli itsestään.

Uudenvuoden lähestyessä tuli mieleeni taas perunasalaatit ja halusin kokeilla jotain uutta versiota. Vappu Pimiän kakkoskirjan leivän päälle sipaistava metwurstitahna on ollut meillä suosittu, joten siitä jalostui helposti uusi herkku: metwursti-perunasalaatti. Tuli niin herkullinen yhdistelmä, että lapset ahmaisivat salaatin hetkessä. Blogistani kannattaa tsekata myös majoneesipohjainen mehevä perunasalaatti, avokado-perunasalaatti ja perunasalaatti piparjuuri-sitruunakastikkeella, jos perunasalaatin valmistus on suunnitteilla.

Metwursti-perunasalaatti sopii hyvin muun muassa salaattipöytään, lounaaksi tai saunan jälkeen pieneksi hiukopalaksi.

Metwursti-perunasalaatti

600 g kiinteää perunaa keitettynä
1 prk ananaspaloja
1 herkkukurkku
1 rkl kapriksia
1 iso kourallinen (lehti)persiljaa

metwurstikastike:
100 g metwurstia
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl ranskankermaa
1 rkl piparjuuritahnaa
1 valkosipulinkynsi kuorittuna
2-3 rkl (lehti)persiljaa silputtuna
mustapippuria ja suolaa maun mukaan

Valmistus:

Leikkaa perunat kuutioiksi. Valuta ananakset. Kuutioi kurkku.

Tee kastike. Leikkaa metwursti vähän pienemmäksi ja soseuta se muiden ainesten kanssa sauvasekoittimella sileäksi kastikkeeksi.

Yhdistä kulhossa kaikki ainekset: perunat, ananakset ja herkkukurkku sekä kastike.

Anna maustua tunti jääkaapissa. Silppua päälle vielä lopuksi persiljaa ennen tarjoilua.