Alunperin tämä smörremäinen graavilohi-perunasalaatti -herkku syntyi juhannuksen jälkeisistä tähteistä, mutta tämähän sopii erinomaisesti myös joulunajan tarjoiluihin. Sitäpaitsi juhannus on jo ihan nurkan takana.
Makean saaristolaisleivän päällä on piparjuurella maustettua peruna-graavilohisalaattia.
1. Sekoita kaikki peruunasalaatin ainekset kulhossa. 2. Ripottele pinnalle ruohosipulia. 3. Tarjoa esimerkiksi makean saaristolaisleivän kera. Voit lisätä graavilohi-peruunasalaatin päälle myös hieman pikkelöityä punasipulia.
Peggyn pieni punainen keittiö- blogista tunnettu ruokavaikuttaja Peggy Thomas on myös juhlatunnelman rakastaja ja hän nauttii järjestää ikimuistoisia juhlia niin lapsille kuin aikuisille. Juhlien aiheeksi sopivat suuret tai pienet hetket, eikä niitä tarvitse välttämättä suunnitella viikkokausia, vaan Peggy kannustaa heittäytymään juhlien järjestämiseen vaikka tänään! Ilman stressiä, helposti ja pienelläkin budjetilla saa herkullista – TUNNELMA on se tärkein juttu!
Juhlaruokakirja
Nyt Peggy on koonnut uuteen ja muhkeaan juhlaruokakirjaan monta mahtavaa juhlaruokareseptiä ja vinkkiä. Kirjasta löytyy houkuttelevia juhlamenuita eri teemoilla vuodenaikojen mukaan, joihin raaka-aineet on valittu sesonkien mukaan. Peggy loihti myös rennonletkeisiin ja iloisen tunnelman kirjajulkkareihinsa sesongin henkiset tarjoilut. Kaunis ja näyttävä juhlapöytä notkui muun muassa leikkeleitä, juustoja, paahdettuja hunaja-rosmariinimanteleita, hilloja, hedelmiä, pataleipää, fenkolipestoa. Jälkiruoaksi oli mustikka-mascarponepiirakkaa ja chili-suklaamarengeja. Voi nam, oli muuten taivaallisen hyvää. Onneksi voin kirjan resepteillä tehdä herkkuja uudestaan!
Saaristolaisleipä
Olen selaillut inspiroivaa kirjaa jo monta kertaa ja vähän tässä on juhlien järjestäminen kutkuttanut mielessä. Isompien pirskeiden puuttuessa juhlatunnelman toi tämä mehevän herkullinen leipä, sillä se on ihka ensimmäinen itse leipomani saaristolaisleipä! Hassua, mutta enpä ole saaristolaisleipää koskaan aikaisemmin leiponut, mutta jatkossa todellakin leivon! Hurmasin niin perheenkin tällä leivällä, että taisi tulla kestotilaus! Leipä on myös mainio ruokalahja ja Peggyn kirjassa se löytyykin joulun helpoista ja herkullisista ruokalahjaosiosta.
Paahteinen kurpitsakeitto
Maukkaan leivän seurana nautittiin syksyn teemaan sopivaa paahteista kurpitsakeittoa. Senkin resepti löytyy Peggyn kirjasta. Oma lisäykseni leivän seuraan oli pähkinäinen ruskistettu voilevite ja sen resepti löytyy leivän jälkeen.
Saaristolaisleipä
Kiitos Peggy vielä hyväntuulen tunnelman kirjajulkkareista. Sinä, jos kuka, osaat loihtia ihanan ja sydämellisen juhlatunnelman, hyvät herkut sekä saat ihmiset viihtymään. Pidetään mielessä Peggyn mainio motto: helpolla hyvää, hymyssä suin ja vähän hullutellen!
Peggyn saaristolaisleipä
½ l piimää tai omenamehua ( minulla piimäversio) 25 g hiivaa ½ rkl suolaa 1 ½ dl tummaa siirappia 1 ½ dl ruisjauhoja 1 ½ dl ruisleseitä 1 ½ dl kaljamaltaita 5 dl vehnäjauhoja voita vuoan voiteluun ¼ dl siirappia + ¼ dl vettä leipien voiteluun
Valmistus:
1. Liota hiiva huoneenlämpöiseen piimään. Sekoita joukkoon siirappi ja suola. 2. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita nesteeseen. 3. Lusikoi taikina voilla voideltuihin vuokiin. 4. Kohota taikinaa vedottomassa paikassa liinan alla noin 1 ½ h. 5. Paista uunin keskitasolla 175 asteesssa noin 1 ½ tuntia. 6. Valele leipien pintaa siirappivedellä, kun ne ovat paistuneet uunissa noin tunnin verran. 7. Ota leivät uunista, valele ne vielä kertaalleen siirappivedellä ja anna jäähtyä.
Puolikas annos kirjan reseptistä eli tällä tuli yksi iso leipä!
Ruskistettu voilevite
50 g voita 150 g huoneenlämpöinen voita ripaus sormisuolaa
1. Ruskista pienempi määrä voita (50 g) hiljalleen kattilassa eli sen aikaa, että voista alkaa nousta pähkinäinen tuoksu. Varo kuitenkin polttamasta. 2. Jäähdytä ruskistettu voi huoneenlämpöiseksi. 3. Kuutioi huoneenlämpöinen voi kulhoon ja vatkaa ruskistettu voi joukkoon 4. Mausta ripauksella suolaa
Savumuikku-avokadopalat Nautimme yksi ilta teen kanssa näitä herkkuleipiä, joiden päällä on suomalaista savumuikkua ja avokadomoussea. Avokado on hyvä seuralainen kalalle, kuten myös tumma saaristolaisleipä. Hetken mielijohteesta lisäsin leipien päälle tuoretta timjamia. Sen aromaattisuus sopii yllättävän hyvin kokonaisuuteen.
Savumuikku-avaokadopalat sopivat myös hyvin joulun alkupalapöytään. Alla olevassa reseptissä on aika pieni annos, joten tuplaa ainesmäärä tarvittaessa.
Savumuikku-avokadopalat ( 8 leipäkolmiota)
4 viipaletta mustaa saaristolaisleipää / halkaistuna 8 savumuikkua ( säilyke)
Avokadomousse ½ syöntikypsä avokado 2 rkl ranskankermaa 1 tl limen mehua 2 tippaa tabascoa suolaa ja pippuria
Päälle: tuoretta timjamia
Tee mousse. Puolita avokado ja poista kivi. Koverra lusikalla avokadon sisus kulhoon. Lisää joukkoon loput ainekset ja surauta tasaiseksi.
Paahda leivät ja puolita. Levitä leipäkolmion päälle avokadomoussea, sitten yksi muikku ja lopuksi timjamia.