Avainsana-arkisto: yrtit

Yrttisellä härkäpapurouheella täytetyt tomaatit

Yrttisellä härkäpapurouheella täytetyt tomaatit
Yrttisellä härkäpapurouheella täytetyt tomaatit

Meillä eletään parhaillaan vuoden parasta tomaattisesonkia. Bistroisännän kasvattamia tomaatteja saa hakea nyt omasta kasvihuoneesta ja lisäksi tomaatteja saadaan silloin tällöin anopin runsailta tomaattiviljelmiltä. Se vasta sadonkorjuuparatiisi onkin. Jotkut ihmiset ovat varsinaisia taikureita kasvattamaan kaikkea hyvää!

Suurin osa tomaateista syödään sellaisenaan leivän päällä tai hyvän mozzarellan kera, koska ne ovat ihanan makeita – aivan toista maata kuin mitkään kaupassa myytävät tomaatit. Nyt tomaatteja oli niin runsaasti, että päätin tehdä myös täytettyjä tomaatteja yrttisellä härkäpapurouheella ja ricotta-juustolla.

Yrttisellä härkäpapurouheella täytetyt tomaatit
Yrttisellä härkäpapurouheella täytetyt tomaatit

Kotimainen härkäpapurouheseos on yhtä helppokäyttöistä kuin Härkis. Sekin sopii monenlaisen ruoanlaittoon tai naposteltavaksi ihan sellaisenaan. Itse napsin ”tyynyjä” joskus pieneen suolaisen himoon. Härkapapurouheessa on Härkiksen lailla korkea suolapitoisuus 1,5g/100g. Suola on peräisin rouheseoksen ainesosien luontaisesti esiintyvästä natriumista, mutta kannattaa muistaa ettei tee lisäsuolauksella ruoasta liian suolaista. Proteiinia rouheessa on yli tuplaten enemmän kuin Härkiksessä. Rouhe on myös runsaskuituista. Mahtavia tuotteita jokatapauksessa kumpikin, vaikka eroja löytyy!

Yrttinen täyte on varsin herkullista ja rouheaa – ja ah nämä rakkaudella kasvatetut tomaatit! Toivottavasti niitä riittää vielä pitkälle syksyyn!

Yrttisellä härkäpapurouheella täytetyt tomaatit

6-8 tomaattia

täyte:
1dl härkäpapurouhetta
½ dl pinjansiemeniä paahdettuna
kourallinen mintunlehtiä silputtuna
kourallinen ruohosipulia silputtuna
5 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunanmehua
1 tl vaahterasiirappia
1 valkosipulinkynsi kuorittuna ja hienonnettuna
1 dl ricotta-juustoa tai tuorejuustoa
ripaus suolaa

Valmistus:

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Leikkaa tomaateista hattu irti ja koverra sisus varovasti ulos. Nosta tomaatit uunivuokaan.

Aja monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella täytteen ainekset karkeaksi rouheeksi.

Täytä tomaatit yrttisellä härkapapuseoksella. Laita ”hattu” päälle ja pirskota päälle hieman oliiviöljyä.

Kuumenna 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Nauti salaatin kera.

Vadelmainen vuohenjuustosalaatti, grillattua kanaa ja rahkayrttilevite leivälle

Vadelmainen vuohenjuustosalaatti
Vadelmainen vuohenjuustosalaatti

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Marjakausi on nyt parhaimmillaan ja tuoreita kotimaisia marjoja voi onneksi poimia ostoskoriin välillä K-Supermarket Laajasalon vihannesosastolta, jos metsään ei ennätä. Marjat sopivat makeiden herkkujen lisäksi upeasti myös muun muassa salaatteihin.

Vadelmainen vuohenjuustosalaatti ja grillattua kanaa
Vadelmainen vuohenjuustosalaatti ja grillattua kanaa

Tällä kertaa en voinut vastustaa kauniita ja makeita vadelmia, jotka ovat vuohenjuustosalaatissa mitä parhaimpia. Vadelmainen vuohenjuustosalaatti on ihana alkuruoka, mutta siitä saa ruokaisamman aterian, kun lisäksi grillaa tai paistaa kanaa.

Rahkayrttilevite
Rahkayrttilevite

Rapeakuorinen patonki maistuu vadelmaisen vuohenjuustosalaatin kera. Patongin päälle sipaistaan kesäisen vihreää rahkaista yrttilevitettä.

Ihanan herkullisia ja kauniita kesäpäiviä!

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Vadelmainen vuohenjuustosalaatti

1 keräsalaatti (Kivimäen puutarha)
1 salaattisekoitus ( Keiju Lempi)
200 g vuohenjuustoa ( valmiina viipaleina)
150 g kotimaisia vadelmia
kourallinen basilikan lehtiä
1 dl cashewpähkinöitä

kastike:
2 rkl balsamietikkaa
½ dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Grillatut kanafileet

600-700 g kanafileitä
2 rkl sitruunanmehua
1 rkl oliiviöljyä
1 tl paprikamaustetta
suolaa ja mustapippuria

Rahkayrttilevite

50 g (huoneenlämpöistä) voita
125 g rahkaa
1 pieni valkosipulinkynsi
1 dl yrttejä hienonnettuna ( basilikaa, ruohosipulia, lehtipersiljaa)
½ tl suolaa

1. Sekoita marinadi kanalle ja laita fileet marinadin kanssa pussiin tekeytymään.
2. Valmista yrttilevite. Sekoita sauvasekoittimella voi, rahka, valkosipulinkynsi, yrtit ja suola tahnaksi. Laita jääkaappiin siksi aikaa, kun teet salaatin ja grillaat kanafileet.
3. Sekoita kastike salaatille ja paahda cashewpähkinät kuivalla pannulla.
4. Pese ja kuivaa salaatti tarvittaessa. Revi keräsalaatti pienemmäksi ja nosta se salaattisekoituksen kanssa tarjoiluvadille. Nostele päälle vuohenjuustoviipaleita, vadelmia, basilikaa ja cashewpähkinöitä. Valuta salaattikastiketta päälle.
5. Grillaa kanafileet kypsiksi ja tarjoa ne salaatin, rahkayrttilevitteen ja tuoreen patonkin kera.

Täytetyt tomaatit mäkimeiramilla maustettuna

Täytetyt tomaatit
Täytetyt tomaatit

Mäkimeirami (oregano) kukoistaa jo meidän katajan varjossa. Se nousee siihen aina joka kesä ja on erittäin runsassatoinen. Sitä voi hyödyntää tietenkin ruoanlaitossa, mutta myös kukinnan alkaessa keskikesällä kauniina maljakkokukkana.

Mäkimeirameita on monia alalajikkeita ja se kasvaa myös luonnonvaraisena Lounais-Suomessa. Esimerkiksi kaupan kuivattu oregano onkin useiden alalajikkeiden sekoite. Maku vaihtelee lajikkeiden ja kasvupaikan mukaan. Lämmin kasvupaikka voimistaa mäkimeiramin makua. Sen vuoksi kenties meidän varjossa viihtyvä mäkimeirami ei ole niin voimakkaan makuinen.

Mäkimeirami
Mäkimeirami

Minä ajattelin kokeilla satoisaa mäkimeiramia tällä kertaa Hannele Kojon Yrttiherkut kirjan reseptillä täytettyihin tomaatteihin. Pulleista kotimaisista grillitomaateista tuli todella mainioita ja herkullisia, jotka nautin ihan sellaisenaan. Vähän sävelsin omiani ja lisäsin vielä lopuksi niiden päälle ihania paistettuja rapsakoita leivänmuruja.

Kojon kirja suosittelee myös mäkimeiramia italialais-, kreikkalais ja meksikolaistyyppisiin ruokiin. Ja yrtti toimii mainiosti myös yhdessä basilikan, timjamin, salvian tai persiljan kera. Kirjassa on myös kaksi muuta mäkimeiramia reseptiä: mangoldi-kesäkurpitsakääryleet ja chorizo-grillileivät oreganokastikkeella. Tuota jälkimmäistä teen lähiaikoina ihan varmasti.

Täytetyt tomaatit
Täytetyt tomaatit

Kojon kirja esittelee tuoreyrtit monipuolisesti ja siinä on myös muutamia harvinaisuuksia. Itse kiinnostuin aniisosta tai kutsutaan myös nimellä yrtti-iisokki. Siinä on kauniin tähkämäiset kukinnot ja maussa sekä tuoksussa on kuulemma vivahdus anista, lakritsia ja fenkolia. Sitä pitäisi laittaa puutarhaan kasvamaan, koska en tiedä mistä voisin ostaa sitä tuoreena.

Täytetyt tomaatit
Täytetyt tomaatit

Hannele Kojo pitää Omenaminttu-blogia ja hän on kirjoittanut aikaisemmin myös Kausiherkkuja omasta pihasta -kirjan.

Kiva ja hyödyllinen Yrttiherkut keittokirja kauniine kuvineen sopii oivallisesti yrteistä kiinnostuneille ja innostuneille.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kiitokset!

Täytetyt tomaatit

4 isoa (grilli)tomaattia

Täyte:
2 paahtoleipä viipaletta
2 rkl voita
1 valkosipulinkynsi kuorittuna ja hienonnettuna
1 dl mäkimeiramin- tai oreganonlehtiä hienonnettuna
suolaa
mustapippuria

Pinnalle
1 dl (cheddar) juustoraastetta
( ja rapsakoita leivän muruja)

Valmistus:

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Leikkaa tomaateista hattu irti ja koverra sisus varovasti ulos ja siirrä siivilään. Nosta tomaatit uunivuokaan.

Paahda paahtoleivät ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi ja laita ne kulhoon.

Sulata voi ja kuullota valkosipulia siinä hetki.

Sekoita leipäkuutioiden kanssa valkosipuli-voi, mäkimeirami, suola ja pippuri. Voit lisätä myös joukkoon osan tomaattien sisuksesta.

Täytä tomaatit leipäseoksella ja paina kevyesti. Ripottele pinnalle juustoraaste.

Paista uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes juusto on saanut väriä.

Tarjoa sellaisenaan tai lihan tai kalan kanssa.

Lähde: Yrttiherkut keittokirja, Hannele Kojo (reseptissä pieniä omia muutoksia)