Avainsana-arkisto: kurkku

Kurkku-lohisalaatti

Tässä vuoden 2024 someilmiöksi noussut kurkku-lohisalaatti, jossa kaikki ainekset hölskytellään iloisesti sekaisin purkissa ja lopputulos näyttää enemmänkin sotkulta. Mutta ei hätää – eihän tämä lopulta sotkulta näytä, jos vähän hienosäätää reseptiä.

Kurkku-lohihärdellistä kehkeytyy ihan salonkikelpoinen annos, kun lautasen pohjalle annostelee ensin vihreää salaattia, sitten vasta kurkku-lohisalaattia ja päälle nostaa versoja & seesaminsiemeniä. Samalla annoksen maku myös kevenee ja raikastuu kivasti. Sitruunaa ei kannata säästellä, koska rasvainen lohi ja juusto kaipaavat mukaan happoa. Tähän tapaan tämä oli minun ja monen muun mielestä varsin herkullista. Kivaa syksyistä viikonloppua!

Kurkku-lohisalaatti ( 2 -3 annosta)

1 kurkku siivuina
150 g kylmäsavulohta kuutioina
1 avokado kuutioina
1/2 punasipuli suikaloituna
1 rkl kapriksia
50 g maustamatonta tuorejuustoa nokareina
1/2 sitruunan mehu
2 rkl soijaa
(Lime) mustapippuria
1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
(1 tl wasabia)

Lisäksi:
Salaattia
Versoja
Paahdettuja seesaminsiemeniä
(Lisää punasipulia)

Valmistus:
1. Laita kaikki ainekset isoon rasiaan tai purkkiin, kansi kiinni ja hölskytä hulluna!
2. Jos juusto ei ole tasaisen sekaisesti niin ota lusikka käteen ja sekoita lisää.
3. Maista onko maut kohdillaan ja lisää mausteita, jos tunnet jotain puuttuvan esimerkiksi sitruunaa.
4. Annostele lautasille salaatinlehtiä, lisää kurkku-lohihässäkkää, sitten versoja ja seesaminsiemeniä . Voila, kurkku-lohisalaatti on valmis nautittavaksi!

Kurkku-fetasalaatti

Kurkku-feta salaatti

Kotimaisen kurkun sesonki on nyt parhaimmillaan ja näin on voinut päätellä myös anopin kasvihuoneessa, jota ollaan käyty hoitamassa ja jossa kurkkua puskee valtoimenaan. Raikas kurkkusalaatti onkin mainio tapa tuhlata runsasta satoa, siihen uppoaa heti pari kurkkua kerralla. Sitten voisi tietty tehdä kurkkukeittoa, kurkkuvettä, tsatsikia tai kokeilla vaikka kurkkunaamiota. Mitä sinä teet mieluiten kurkusta?

Kurkku-fetasalaatti

2 kurkkua
10-12 mansikkaa (tai esim. vadelmia)
100 g fetaa
1/2 limen mehu
1/2 chili
1/2 tl sokeria
limemustapippuria
ripaus suolaa
tilkka oliiviöljyä
kourallinen minttua

Valmistus :

1. Kuori ja halkaise kurkku. Kaavi lusikalla siemenet. Kuutioi. Poista mansikoista kanta ja halkaise. Kuutioi feta.
2. Laita kaikki raaka-aineet kulhoon ja sekoita. Viimeistele mintulla.

Resepti on julkaistu aikaisemmin Bistroemon Instagramissa ja löydettävissä edelleen sieltäkin. 

Kreikkalainen kikherne-vuustosalaatti

Olen vähän huono vegaanisten ”juustojen” kanssa, mutta onneksi innostuin kokeilemaan. Täytyy todeta, että @mokaurameijeri Kreikkalainen vuusto on erittäin maukkaan makuinen ja ostan kyllä uudestaan! Tein siitä tietty kreikkalaisen salaatin, mutta täydennettynä paahdetuilla kikherneillä. Hyvän leivän ja hummuksen kera ruokaisaa, simppeliä ja herkullista kesäruokaa.

Kreikkalainen kikherne-vuustosalaatti

1 pkt salaattia revittynä
200 g kirsikkatomaatteja halkaistuna
1/2 kurkku kuutioituna
1 paprika kuutioituna
1 dl oliiveja
(pikkelöityä) punasipulia suikaloituna
200 g Mö Kreikkalainen vuusto lohkoina
tuoreita yrttejä, esim basilikaa

1 prk kikherneitä valutettuna
rypsiöljyä
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/4 tl chiliä
6-7 oksaa timjamia
suolaa ja lime mustapippuria

Kastike:
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl punaista balsamiviinietikkaa
1 tl vaahterasiirappia
suolaa ja limemustapippuria

1. Sekoita öljy ja mausteet kikherneisiin. Paahda noin 20 minuuttia 175 asteisessa uunissa.
2. Sekoita kastike.
3. Kokoa salaattia ja nauti leivän & hummuksen kera.

Resepti on julkaistu aikaisemmin Bistroemon Instagramissa ja löydettävissä edelleen sieltäkin.