Avainsana-arkisto: lasagne

Viikonlopuksi: Kesäkurpitsalasagne

Kesäkurpitsalasagne
Kesäkurpitsalasagne

Lasagne on yksi lempiruokani, ja sitä se on ollut jo teinivuosista saakka. Yläasteen kotitalousopettaja opetti meille oppilaille 80-luvulla monet uudet herkut ja yksi niistä oli lasagne. Siitä alkoi minun lasagnerakkaus. Maittava ja mutkaton ruoka, jota sopii tarjota myös ruokavieraille.

Vuosien saatossa olen valmistanut lasagnea monella tavalla. Kastikkeita voi tehdä erilaisista lihoista, kalasta, sienistä ja kasviksista, mutta myös lasagnelevyt voi vaihtaa esimerkiksi kesäkurpitsaan. Vai tuleeko tästä sittenkin enemmän moussakaa muistuttava ruoka. Kyllä siinä on paljon toki sitäkin.

Oli niin tai näin, tämä ” lasagne” on varsin herkullista ja riittoisaa!

Hyvää viikonloppua!

Kesäkurpitsalasagne

2 keskikokoista kesäkurpitsaa (yht. noin 600 g )

Jauhelihastike:

oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
2 salottisipulia tai tavallinen keltasipuli kuorittuna ja hienonnettuna
400 g naudan jauhelihaa
2 rkl tomaattipyrettä
1 prk tomaattimurskaa
1 tl lihaliemijauhetta tai tilkka lihafondia
1 rkl punaviinietikkaa
1 laakerinlehti
1 tl kanelia
2 tl basilikaa
1 tl paprikamaustetta
½ tl sokeria
suolaa ja mustapippuria myllystä

Valkokastike:

50 g voita
¾ dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
¼ tl muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria
1 kananmuna
150 g juustoraastetta ( esim. västerbottenia raastettuna)

Valmistus:

Aloita kesäkurpitsoista. Leikkaa ne mandoliinilla tai juustohöylällä ohuiksi viipaleiksi. Ripottele suolaa pintaa ja itketä (siis nesteet pois) sen aikaa, kun teet kastikkeet.

Valmista lihastike. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota siinä ensin hienonnettuja sipuleita. Lisää jauheliha ja paista sen aikaa, että liha ruskistuu.Sekoita joukkoon tomaattipyre ja loput ainekset. Anna kastikkeen hautua hiljaisella lämmöllä noin 30 minuuttia. Poista laakerinlehti ja tarkista maku.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pyyhi kesäkurpitsaviipaleista talouspaperilla nesteet ja suola pois.

Tee valkokastike. Sulata voi kattilassa ja sekoita jauhot joukkoon. Kuumenna, mutta älä ruskista. Lisää vähitellen maito. Keitä hiljalleen, samalla sekoittaen sen aikaa, että kastike paksuuntuu. Ota liedeltä. Mausta ja vispaa kananmuna joukkoon. Sekoita kastikkeeseen vielä raastettu juusto.

Voitele vuoka tai käytä leivinpaperia suojana. Itse käytän nykyään melkein leivinpaperia, koska inhoan vuoan jynssäämistä.

Kokoa lasagne. Kaada pohjalle tilkka valkokastiketta. Lisää sitten viipaloituja kesäkurpitsoja, sitten jauheliakstiketta, sitten valkokastiketta jne. Säästä kuitenkin suurin määrä valkokastikkeesta pintaan.

Kypsennä uunissa noin 45 minuuttia. Peitä vuoka foliolla, jos pinta alkaa liikaa tummumaan. Anna vetäytyä paistamisen jälkeen folion alla noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Lisää päälle halutessassi yrttejä, esim lehtipersiljaa tai basilikaa ja parmesaania.

Katso myös: kantarelli-pinaattilasagne, kasvis-ricottalasagne, hirvi-suppilovahverolasagne ja moussaka

Kantarelli-pinaattilasagne

Kantarelli-pinaattilasagne
Kantarelli-pinaattilasagne

Tänä vuonna herkutellaan ainakin kantarelleilla. Niitä on tällä hetkellä metsissä niin runsain mitoin, ettei kovin paljon tarvitse nähdä vaivaa, jotta saa korin täyteen keltaista kultaa.

Me saimme Etelä-Karjalan metsistä ruhtinaallisen määrän kantarelleja mukaan. Kotiin tultuani innostuin heti kehittelemään sienistä lasagnen, josta riittäisi kenties herkuteltavaa seuraavallekin päivälle.

Kantarelli-pinaattilasagne
Kantarelli-pinaattilasagne

Kantarelleja saa upottaa lasagneen kunnon satsin. Seuraksi laitoin pinaattia, joka mielestäni sopii mainiosti kantarellin kanssa. Perinteisen valkokastikkeen korvasin osittain ricottatäyttellä, mutta viimeiseksi kaadoin kastiketta kosteuttamaan lasagnea.

Pikkaisen lasagnessa on vaivaa ja vaiheita, mutta sienethän löytyy nyt helposti. Jollei muualta niin ainakin kaupasta.

Taivaallinen kantarelli-pinaattilasagne on pienen vaivan väärti.

Kantarelli-pinaattilasagne

noin 10 lasagnelevyä

Kantarelli-pinaattitäyte:
2 valkosipulinkynttä
2 l tuoreita kantarelleja
300 g tuoretta pinaattia
½ tl suolaa
ripaus muskottipähkinä
rouhittua mustapippuria

Paistamiseen : voita ja öljyä

Tomaattikastike:

oliiviöljyä
1 rkl kasvisliemijauhetta ( esim. Renee Voltaire)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 prk kokonaisena kuorittuja tomaatteja
kourallinen tuoretta timjamia lehdet riivittyinä
1 tl sokeria
suolaa ja pippuria

Ricottatäyte:

2 prk ( yht. 500 g ) ricottaa
½ dl sitruunan mehua
suolaa
mustapippuria
kourallinen tuoreita yrttejä ( esim. timjamia, basilikaa, lehtipersiljaa)

Valkokastike:
20 g voita
¼ dl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
ripaus muskottipähkinää
suolaa ja mustapippuria

Päälle:
2 pakettia ( yht. 250 g ) mozzarellaa

Lisäksi:
parmesaania

Valmistus:

Kantarelli-pinaattitäyte:

Esikäsittele sienet. Paloittele sienet pieneksi. Kuumenna pannu ilman rasvaa. Lisää kantarellit ja kiehauta niistä nesteet pois. Valuta.

Poista pinaatista tarvittaessa lehtiruoti. Ryöppää pinaatti nopeasti (30 sek) kiehuvassa vedessä. Jäähdytä välittömästi kylmässä vedessä. Purista vedet pois.

Kuori ja hienonna valkosipuli.

Kuumenna voi ja öljy pannulla. Kuullota hetki valkosipulia. Lisää kantarellit ja paista sekoittaen. Lisää silputtu pinaatti ja sekoita hyvin. Mausta.

Tomaattikastike:

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipuleita oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää joukkoon muut ainekset. Sekoita ja anna porista hiljalleen parikymmentäminuuttia. Muista sekoitella välillä.

Ricottatäyte:

Hienonna yrtit ja sekoita ne ricottajuuston ja sitruunamehun kanssa kulhossa. Sekoita.

Valkokastike:

Sulata rasva kattilassa, mutta älä ruskista. Lisää jauhot sulaneeseen rasvaan ja sekoita. Lisää maitoa noin puolet, kuumenna sekoittaenen ja anna kiehahtaa. Lisää loppu maito ja jatka sekoittamista ja anna taas kiehahtaa. Mausta.

Lasagen kokoaminen:

Voitele vuoka. Laita pohjalle tomaattikastiketta ja sitten lasagnelevyjä. Seuraavaksi kantarelli-pinaattitäytettä ja sitten ricottaseosta. Sitten taas tomaattikastiketta ja lasagnelevyjä. Seuraavaksi pinaatti-kantarelliseosta, sitten ricottaa ja mozzarellaa pieninä paloina. Kaada lopuksi päälle valkokastiketta.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Kokeile haarukalla, kunnes lasagnelevyt ovat kypsiä.

Tarjoa vastaraastetun parmesaanijuuston kera.

Herkullinen hirvi-suppilovahverolasagne

Suppilovahvero-hirvilasagne
Hirvi-suppilovahverolasagne

Syksyllä keräämästäni sienisadosta riittää edelleen iloa. Samoin Matti-papan tuomasta hirven jauhelihasta, jota olen pakastanut puolen kilon pakkauksissa. Sienet ja riistaliha on takuuvarma yhdistelmä. Näistä metsän antimista syntyy erinomainen lasagne.

Välillä on käynyt mielessä mennä etsimään suppilovahveroita metsästä lisää, kun maa on edelleen ilman lumipeitettä. Sateen ja pimeyden keskellä minunkin mietteet kuitenkin muuttuvat. On nimittäin paljon mukavampaa nauttia lämmittävästä lasagnesta omassa kotikolossaan perheen kanssa, kuunnella lasten jatkuvaa höpötystä ruokailun lomassa ja poltella kynttilöitä. Jääköön sienestys ensi syksyyn.

Hirvi-suppilovahverolasagne

10-12 lasagnelevyä

oliiviöljyä
½ l suppilovahveroita (tai 3-4 kourallista kuivattuja suppilovahveroita)
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
500 g hirven jauhelihaa (sis. 10% possua)
1 rkl tomaattipyrettä
1 prk tomaattimurskaa
1 dl vettä
1 rkl riista- tai lihafondia
1 tl timjamia
suolaa ja mustapippuria myllystä

Valkokastike:
40 g voita
¾ dl vehnäjauhoja
7 ½ dl maitoa
ripaus muskottipähkinää
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi :
100 g raastettua cheddarjuustoa

Vuoan voiteluun: voita

Tarjoiluun: raastettua parmesaanijuustoa

Valmistus:

Esikäsittele sienet. Puhdista tarvittaessa ja pilko tai liota puolisen tuntia kylmässä vedessä kuivattuja suppilovahveroita.

Kuori ja hienonna sipulit.

Kaada öljyä pannulle. Lisää sipulit ja sienet. Kuullottele hetki. Lisää jauheliha ja anna ruskistua. Lisää tomaattipyre ja sekoittele hyvin jauheliha-sieni-sipulipaistokseen. Lisää tomaattimurska, vesi ja mausteet. Hauduta 20-30 minuuttia.

Tee valkokastike. Sulata rasva kattilassa, mutta älä ruskista. Lisää jauhot sulaneeseen rasvaan ja sekoita. Lisää maitoa noin puolet, kuumenna sekoittaenen ja anna kiehahtaa. Lisää loppu maito ja jatka sekoittamista ja anna taas kiehahtaa. Mausta.

Kasaa lasagne. Voitele vuoka. Laita pohjalle valkokastiketta ja sitten lasagnelevyjä. Seuraavaksi suppilovahvero-hirvikastiketta ja juustoraastetta. Sitten taas valkokastiketta. Jatka loppuun kerroksittain. Jätä päällimmäiseen kerrokseen valkokastiketta ja juustoraastetta.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Kokeile haarukalla, kunnes lasagnelevyt ovat kypsiä.

Tarjoa vastaraastetun parmesaanijuuston kera.