Lehtikaali-fetasalaatti Kesä on simppelien makujen juhlaa. Kaikki kasvikset, hedelmät ja marjat maistuvat tällä hetkellä niin hyviltä, että niitä napsii vain sellaisenaan. Lehtikaali-fetasalaatti myös syntyy helposti muutamasta raaka-aineesta ja yksinkertaisesta kastikkeesta.
Lehtikaali-fetasalaatti
Marjainen lehtikaali-fetasalaatti on ihanaa hyvän leivän kera tai vaikkapa paistetun kanan tai lohen lisukkeena.
Lehtikaali-fetasalaatti
200 g lehtikaalia 100 g mansikoita ½ dl granaattiomenansiemeniä ( esim. pirkka pakaste) 100 g fetaa murustettuna ½ dl pekaanipähkinöitä hienonnettuna
kastike: ½ dl sitruunanmehua 3-4 rkl oliiviöljyä 1 rkl agavesiirappia tai hunajaa suolaa ja mustapippuria
Valmistus:
Sekoita ensin kastike valmiiksi.
Huuhtele lehtikaali. Leikkaa lehtikaalista paksu keskiruoti pois ja hienonna lehdet. Poista mansikoista kanta ja kuutioi ne.
Yhdistä salaatin ainekset kulhossa ja sekoita kastike hyvin joukkoon.
Kana-lehtikaalicaesarsalaatti toimii oivallisesti myös patongin täytteenä, vain krutongit jätetään leivän välistä pois. Täytetyt patongit on mainiota eväsruokaa kesäpiknikille, kun vain muistaa tietenkin laittaa kylmäkallet niiden ympärille eväslaukkuun.
Kana-lehtikaalicaesarpatongit
Lehtikaalilla saa mukavaa vaihtelua klassiseen caesariin, johon yleensä käytetään romaine-salaattia. Kana antaa mukaan ruokaisuuta, mutta sen voi vaihtaa maun mukaan, esimerkiksi katkarapuihin, savuloheen, nyhtökauraan tai jättää pois ja nauttia patonki vain salaatin, kastikkeen ja parmesaanin kera.
100 g lehtikaalia ½ ruukkua romainesalaattia 2 valmiiksi grillattua kanankoipea palvelutiskiltä 1 dl Pirkka parhaat parmesaania lastuiksi höylättynä tai leikattuna suolaa ja mustapippuria
kastike:
3 sardellifileetä 1 valkosipulinkynsi 1 kananmunan keltuainen 1 tl dijonsinappia 1 rkl valkoviinietikkaa ½ sitruunanmehu 1 ½ dl oliiviöljyä mustapippuria ja suolaa myllystä
Valmistus:
Tee ensin kastike. Kuori ja hienonna valkosipuli. Laita kaikki ainekset öljyä lukuunottamatta sekoituskulhoon. Surauta sauvasekoittimella ainekset sekaisin. Lisää sitten öljyä ohuena vanana koko ajan sekoittaen, kunnes kastike paksunee. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.
Poista lehtikaalista ruoti ja hienonna pienemmiksi suupaloiksi. Irroittele romainesalaatin lehdet.
Ota kanasta luut sivuun ja leikkaa pieniksi paloiksi.
Leikkaa patonki neljään osaan ja halkaise keskeltä kahtia. Sekoita kastike valmiiksi salaatin joukkoon tai sipaise kastiketta reilusti patongin molemmille sisäpuolille. Täytä patonki kanasuikaleilla, salaatilla ja parmesaanilastuilla. Laita kastiketta vielä vähän päälle, jos et ollut sekoittanut sitä suoraan salaattiin.
Lehtikaalitapenadea ja merileväkaviaaria Vähän aikaa sitten ilmestyi kokki ja ruokatoimittaja Anu Braskilta uusi vegaaniruokakirja Vegaanimättöä, jossa yksi sun toinen sekaanien herkku käännetään vegaaniksi. Muun muuassa mukaetanat herkkusienistä, mukalohta porkkanasta, mukamunakas kikherneistä, mukasavuporoa punajuuresta jne…
Vegaanimättöä -ruokakirja
Mättöruokiin kuuluvat tietty mm. texmex, burgerit, pizzat ja hodarit, joissa tällä kertaa muuta mielenkiintoista täytettä kuin vegenakkia. Levitteet, tahnat ja voit kääntyvät myös vegeksi. Luulen, että tässä riittää minulle paljon kiinnostavaa kokeiltavaa pitkäksi aikaa. Sen verran noviisi olen vielä vegerintamalla, vaikka ruokavalio vahvasti kasvispainotteinen. Tosin kokeiluni alkoi kirjan kesymmäistä päästä, mutta silti herkullisesta mausta tingimättä. Ensin testasin supernopean linssi-tomaattipastan, joka oli erittäin maukasta ja nimensä mukaisesti pikapikaa valmis. Kirjassa olisi ollut pastaan myös vegeparmesaanin ohje, mutta ravintohiivan puuttuessa kaapista raastoin päälle sekaanin parmesaania… Eihän tämä nyt niin haudanvakavaa meininkiä voi olla, kun kauhan varressa ja pöydässä on fleksaajia!
Merileväkaviaaria
Seuraavaksi himoitsin lehtikaalitapenadea, jonka kanssa pastassa oli merileväkaviaaria eli kasvisyöjän kaviaaria. Se valmistetaan merilevästä ja punainen väri saadaan siihen monesti karmiinilla (E120) tai musta lääkehiilellä ( E153). Karmiini on tehty kuivattujen kilpikirvojen munista ja rasvaosista, joten tiukkaa vegaanilinjaa noudattava ei voi sellaista merileväkaviaaria käyttää. Mielenkiintoista, taas oppii uutta! Lisäksi kuvittelin kasviskaviaarin olevan erikoiskauppatavaraa, mutta sitä löytyi lähikaupastani, kuten lukuisat muut vegetuotteet. Yllätyn aina uudestaan miten helppoa vegetuotteiden löytäminen on tänä päivänä – onnistuu monesti yhden lähikaupan taktiikalla. Kasvisyöjän kaviaari on edullista aitoon kaviaarin verrattuna, noin 5-6 € , 170 g purkki. On varmasti hyvää myös uunipottujen täytteenä.
Lehtikaalitapenadea ja merileväkaviaaria
Merileväkaviaari oli herkkua lehtikaalitapenaden kanssa, jotka mätettiin menemään tällä kertaa riisikakkupalojen päällä. Kirjassa tämä herkullinen yhdistelmä on kietaistu pastaan, mutta kirjailija vinkkaa käyttämään tapenadea myös levitteenä, dippinä, burgerin tai keiton lisämausteena. Ihanan monikäyttöinen, joten se ei jää varmasti jääkaappiin kuleksimaan. Seuraavaksi täytyy kokeilla jotain mättöjen mättöä, kuten vaikka hodaria, burgeria tai ”makkaraperunoita”. Tai miltäköhän maistuu vegaaninen maksalaatikko?
Hirmukiva kirja, vaikka alkuun hieman kiusasi, kun ensin kuvat ja lopussa vasta reseptit. Kertoo ehkä siitä, että onnistuneet kuvat herättivät samaa tietä ruokahaluni ja kärsimätön luonne heti koetuksella!
Riisikakkupaloja, lehtikaalitapenadea ja merileväkaviaaria
125 g lehtikaalia 2 dl kivettömiä vihreitä oliiveja 1-2 valkosipulinkynttä ( ohjeessa 2 , tässä 1) 4 rkl sitruunanmehua 4 rkl oliiviöljyä 2 rkl kurpitsansiemeniä ½ tl suolaa
Hienonna lehtikaalit ja oliivit. Kuori ja viipaloi valkosipulit. Yhdistä tapenaden ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimen kulhossa ja soseuta tasaiseksi tahnaksi.
Lisäksi : riisikakkuja varovasti kolmioiksi leikattuina, merileväkaviaaria ja paahdettuja pinjansiemeniä