Avainsana-arkisto: lehtikaali

Täytetyt speltti-munakoisot

Täytetyt speltti-munakoisot

Olen kokkailut viime viikkoina hyvin peruna-pastapainotteista ruokaa. Vähän sellaista tylsän puoleista, ei mitään värikästä ilotulitusta. Mieli, sää ja ruokalautanen ovat kaikki olleet yhtä harmaata. Nyt päätin ottaa taas itseäni niskasta kiinni ja ostoskoriini sukelsivat muun muassa vihreä lehtikaali, tummanviolettia munakoisoa, yrttejä, kirsikkatomaatteja, spelttiä ja granaattiomenansiemeniä.

Olen tehnyt täytettyjä munakoisoja aikaisemminkin, mutta näihin herkkuihin otin vinkkiä Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin Hyvää joulua- kirjan täytettyjen munakoisojen ohjeesta. Yrteillä, kirsikkatomateilla, kapriksilla ja höystetty speltti on maukasta munakoisojen täytteenä. Itse lisäsin vielä joukkoon aurinkokuivattuja tomaatteja. Munakoisojen seuraksi tein lehtikaalisalaattia.

Lehtikaalisalaatti umamikastikkeella

Tätä ruokaa syödessä mielikin virkistyy, eikä kaikki näytä enää niin harmaalta! Nostetaan taas siis värit lautaselle. Eat your colours on hyvä ohje, joka pitäisi muistaa joka päivä!

Täytetyt speltti-munakoisot ( Kahdelle)

2 munakoisoa
3 rkl oliiviöljyä
3 dl kypsää spelttirouhetta
½ ruukkua minttua silputtuna
2 tl kuivattua persiljaa
100 g kirsikkatomaatteja viipaloituna
2 salottisipulia hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
3 rkl pieniä kapriksia
½ aurinkokuivattuja tomaatteja hienonnettuna
suolaa ja mustaippuria
1 dl parmesaania raastettuna

Valmistus:

1. Halkaise munakoisot ja laita ne leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Vedä veitsellä ristiviillot munakoisojen pintaan ja ripottele suolaa pintaan. Paahda munakoisoja 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia, kunnes sisus on pehmeää.
2. Kaada pannulle tilkka öljyä ja kuullota sipuleita siinä hetki.
3. Ota munakoisot uunista ja heti kun pystyt koverra sisus ulos. Hienonna sisus ja laita kulhoon. Lisää joukkoon kypsä speltti, tomaatit, yrtit, kaprikset,sipulit, aurinkokuivatut tomaatit, oliiviöljy, suola ja mustapippuri.
4. Lusikoi täyte munakoisoihin ja ripottele pinnalle parmesaania. Gratinoi uunissa noin 15 minuuttia.
5. Tarjoa hyvän salaatin kera.

Resepti ei aivan vastaa Hyvää joulua -kirjan reseptiä, sisältää pieniä omia muutoksia.

Ruishampurilainen & lehtikaalicoleslaw

Ruishampurilainen

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ: K-SUPERMARKET LAAJASALO

Tällä viikolla ( 11.-17.syyskuuta) vietetään valtakunnallista leipäviikkoa ruisleipä teemalla: täysjyväruisleipä sisältää paljon ravintoaineita, joilla on suuri merkitys terveyteen. Rakas ruisleipä on myös niin suomalaista ruokaa kuin olla ja voi vaan. Ruisleipä valittiin tänä vuonna 100-vuotiaan Suomen kansallisruoaksi.

Ruisleipää

En itsekään osaisi elää ilman ruisleipää. Muutama viipale kuuluu jokaiseen päivääni. Arkena ruisleipä on parhaimmillaan juuston kanssa ja herkkuhetkenä laitan sen päälle graavilohta. Ruisleivästä saa myös maukkaan, terveellisen ja herkullisen hampurilaisen.

Ruishampurilainen

Ruisleipähyllyllä on tänä päivänä valinnanvaraa. Valitsin hampurilaisiin kahdenlaista ruisleipää: Fazerin ruissiemen leipää ja vatsaystävällistä ruisleipää. Kummatkin sopivat mainiosti hampurilaisleiviksi, vaikka ovatkin erimuotoisia. Pihvin voi muotoilla leivän muodon mukaan. Nyt ihastuin etenkin tuohon siemenleipään, joka oli uusi tuttavuus itselleni. Vatsayställiseen ruisleipään olen ehtinyt ihastua jo aikaisemmin. Ruisihastusteni joukkoon mahtuu aina yksi lisää!

Chilicheddaria ym. täytteitä
Tummanpunaista ja vihreää lehtikaalia

Rukiinen voimahampurilainen saa täytteeksi kotimaisesta luomu naudanjauhelihasta valmistetun pihvin, pinaattia, salaattia, tomaatteja ja herkkukurkkua sekä Jukolan juuston chilicheddaria. Kokonaisuus on supermaukas!

Lehtikaalicoleslaw

Ruishampurilaisen kaveriksi tehdään coleslaw, tällä kertaa lehtikaalista. Lehtikaalia on tummanpunaista ja vihreää. Niiden kahden sekoitus on upeanvärinen ja -makuinen coleslaw-kastikeen kera. Lisäsin mukaan myös kesäsipulinvartta ja normaalista poiketen kuivattuja karpaloita. Ne sopivat mukaan oivallisesti.

Ruishampurilainen & lehtikaalicoleslaw

Maukasta leipäviikkoa!

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Ruishampurilainen & lehtikaalicoleslaw (viidelle)

Ruishampurilainen

600 g luomu naudan paistijauhelihaa
suolaa ja mustapippuria

baby- pinaattia
salaatin lehtiä
tomaattia viipaloituna
Jukolan juusto chili- cheddarjuustoa viipaloituna tai muuta mieleistä cheddaria
herkkukurkkuja
Hellmann`s majoneesia

ruisleipää, esim. Fazer Ruis Siemenleipä ja Vatsaystävällinen ruis

Valmistus:

Tee ensin alla oleva coleslaw valmiiksi.

Leikkaa hampurilaisia varten tomaatit viipaleiksi. Siivuta kurkku.

Sekoita suola ja mustapippuri jauhelihaan. Muotoile massasta käsin viisi pihviä. Voit tehdä pyöreitä tai hieman soikioita pihvejä ruisleivän muotoa mukaillen. Paista pihvit molemmin puolin kypsäksi pannulla öljytilkassa tai grillaa ne. Pihvin kääntämisen jälkeen voit lisätä jo juustoviipaleita pihvin päälle, jotta juusto sulaisi hieman.

Paahda leivät.

Kokoa hampurilainen. Levitä toiselle (tai molemmille) puolelle majoneesia ja nosta päälle salaattia, pinaattia, tomaatti- ja herkkukurkkuviipaleita, paistettu pihvi juuston kera. Rouhaise halutessasi väliin myös vähän suolaa ja pippuria.

Tarjoa heti salaatin kera.

Lehtikaalicoleslaw

150 g sekoitus punaista ja vihreää lehtikaalia
4-5 sipulinvartta
½ dl kuivattuja karpaloita
½ dl majoneesia
½ dl ranskankermaa
1 rkl sitruunanmehu
1 tl hunajaa
1 tl dijon-sinappi
suola ja mustapippuri

Poista lehtikaalista lehtiruoti ja revi kaali pieniksi paloiksi. Hienonna sipulinvarret.

Yhdistä majoneesi, ranskankerma, sitruunamehu, hunaja, sinappi, suola ja pippuri. Sekoita kastike hyvin silputun lehtikaalin joukkoon. Lisää hienonnetut sipulinvarret ja kuivatut karpalot.

Kantarelli-lehtikaalipiirakka

Kantarelli-lehtikaalipiirakka

Usein kun löydän jonkun hyvän makuparin, niin näistä raaka-aineista tekee mieli tehdä erilaisia versiota. Kuten esimerkiksi kantarelli ja lehtikaali olivat oivallinen yhdistelmä risotossa, joten voi jo arvata, että yhtä mahtavasti ne toimivat piirakan täytteenä. Olisiko seuraavaksi keiton tai vaikkapa pizzan vuoro?

Kantarelli-lehtikaalipiirakka

Pohja:
125 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sämpyläjauhoja
ripaus suolaa
4 rkl kylmää vettä

Täyte:
öljyä ja voita
200 g kantarelleja puhdistettuna
200 g lehtikaalia
1 punasipuli hienonnettuna
1 tl timjamia
1 dl mustia kivettömiä oliiveja
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
1 dl parmesaania
1 rkl sitruunan mehua
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Tee ensin pohja. Nypi voi ja jauhot sekä suola murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Tee taikinasta pallo ja kietaise se kelmuun. Laitaa jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Pilko isot kantarellit pienemmäksi. Huuhtele ja poista lehtikaalista iso keskiruoti. Hienonna.

Laita pannulle öljyä ja voita. Kuullota sipulia muutama minuutti. Lisää kantarellit ja paista viitisen minuuttia. Lisää lehtikaali ja jatka paistamista sen aikaa, että lehtikaali vähän pehmenee. Mausta suolalla, mustapippurilla ja timjamilla.

Riko munat kulhoon ja lisää kerma. Sekoita. Mausta munakermaseos myös vähän suolalla ja pippurilla sekä sitruunamehulla. Sekoita parmesaani mukaan.

Laita uuni lämpenenemään 200 astetta. Voitele piirakkavuoka ja levitä taikina pohjalle. Lisää päälle paistettu kantarelli-lehtikaaliseos ja oliivit. Kaada päälle munakermaseos.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Tarjoa kantarelli-lehtikaalipiirakka sellaisenaan tai rapsakan salaatin kera.