Aihearkisto: Kalaruokia

Siikaa antiboise ja rosmariinimuussi

Paistettua siikaa ja antiboise-kastiketta

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Välimerelliset kalaruoat ovat minusta raikkaita ja herkullisia, kun ne valmistetaan usein ilman raskaita kermakastikkeita. Yksi suosikkikastikkeeni on etelä-ranskalainen antiboise, jonka ohjeen löysin aikoinaan Murun keittokirjasta.

Tällä kertaa tein kastikkeen hieman mutkat oikaisten ja sekoitin kaikki kastike-ainekset suoraan pannulla. Voin sanoa, että erinomaista tulee myös tähän tapaan. Kiinteälihainen siika sopii oivallisesti antiboise-kastikkeen kaveriksi, mutta yhtä lailla kuha ja ahven loistavat tämän mahtavan tomaattikastikkeen kanssa.

Rosmariinimuussi

Talvella kalan ja kastikkeen kera maistuu rosmariinalla maustettu perunamuussi. Kesällä kalan ja antiboise-kastikkeen seuraksi riittää salaatti ja rapeakuorinen maalaisleipä. Leivällä saa kätevästi sipaistua lautaselta kaikki kastikkeen rippeet, joten sitä kannattaa olla varuilla myös nyt!

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Paistettua siikaa

400-500 g siikaa tai muuta vaalealihaista kalaa
suolaa ja mustapippuria myllystä
½ dl vehnäjauhoja
paistamiseen oliiviöljyä ja voita

Valmistus:

Suolaa ja pippuroi siikafileet. Jauhota kevyesti. Paista kypsiksi öljy-voiseoksessa.

Antiboise-kastike

½ dl oliiviöljyä ( esim. Bertolli cucina delicata )
8 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
1 salottisipuli
1 dl Gaea kivettömiä mustia oliiveja
3 rkl kapriksia
½ sitruunanmehu
kourallinen basilikan lehtiä
kourallinen lehtipersiljan lehtiä
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Kalttaa tomaatit eli tee pieni ristiviilto tomaatin kantaan ja laita ne noin 10 sekunniksi kiehuvaan veteen. Kuori ja leikkaa tomaatit puoliksi. Poista siemenet ja kanta sekä kuutioi ne.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna pannulla öljy ja lisää sipulit. Kuullota sipuleita muutama minuutti ja lisää kuutioidut tomaatit. Kiehauta ja lisää loput ainekset. Sekoita hyvin. Maista ja tarkista suola.

Rosmariinimuussi

1 kg perunaa ( jauhoinen lajike)
3-4 oksaa rosmariinia
3 dl maitoa
25 g voita

Kuori perunat ja laita ne kiehuvaan suolalla maustettuun veteen. Valuta vesi pois, kun perunat ovat kypsiä ja ota rosmariinin oksat pois. Kuumenna maito ja hienonna lisää rosmariinia. Soseuta perunat kuuman maidon, silputun rosmariinin ja voinokareen kera.

Lohipalat, wasabiavokado & siemennäkkäriä

Lohipastrami
Lohipastrami

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Meidän perheen joulupöytään kuuluu erilaiset kalaherkut. Lapset rakastavat graavikalaa ja mätiä, isäntä vaatii silli- ja silakkaherkkuja ja minulla on himo lohiherkkuihin. Lisäksi jotain savukalaa. Toki näitä kaikkia kalaherkkuja sitten maistelee ihan jokainen. Onneksi kaikkea löytyy kodin läheltä K-Supermarketista.

Siemennäkkäriä
Siemennäkkäriä

Pinnalta pikaisesti paistettu lohipalat on ihanaa wasabilla maustetun avokadokreemin ja näkkärin kera. Jouluna saa myös oikaista, joten siemennäkkärin voi tehdä helposti Luminan valmiista siemennäkkäriseoksesta. Maukas näkkäri on gluteeniton. Herkkupala on valmis nautittavaksi, kun rapsakan näkkärin pintaan sipaisee itselleen sopivan määrän wasabiavokadoa ja nostaa lohipalan päälle. Nam, mikä taivaallinen yhdistelmä!

Wasabiavokado
Wasabiavokado

Kalojen lisäksi meillä on yleensä paistettu kinkku jouluksi, mutta kun vietämme tämän joulun oman perheen kesken, niin saatankin tehdä jotain muuta possusta eli luvassa onkin nyhtöä tai ribsejä jouluisten juuresten ja salaattien kera. Jälkkäriksi esimerkiksi riisipuuroa Tanskan maalta tai pannacottaa. Iltapalaksi juustoja ja/tai ihana juustopiiras hedelmäisen salaatin kera.

Lohipastrami, wasabiavokado & siemennäkkäriä
Lohipalat, wasabiavokado & siemennäkkäriä

Ihanaa joulun odotusta!

Mitä herkkuja sinun joulupöytään kuuluu?

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Lohipalat, wasabiavokado & siemennäkkäriä

Lohipalat

600 g lohifileetä ( miel. keskipala)
½ dl soijaa
1 limetin mehu
1 rkl tuoretta inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
½ chilijauhetta
suolaa ja mustapippuria myllystä

paistamiseen: rypsiöljyä

1-2 rkl mustia seesaminsiemeniä

Wasabiavokado

3 avokadoa
1 limetin mehua
1-2 tl wasabitahnaa
kourallinen korianteria hienonnettuna
kourallinen ruohosipulia
4 rkl cream fraichea
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Leikkaa fileestä nahka irti ja leikkaa lohesta pitkiä ja siistejä paloja. Sekoita soija, inkivääri, limetin mehu ja chili kulhossa. Laita kalan palat marinadissa esimerkiksi pussiin ja anna palojen maustua jääkaapissa noin tunti.

Tee sillä välin siemennäkkäri ja wasabiavokado.

Tämän lohipalojen seuraksi tein näkkärin helposti gluteenittomasta Luminan valmiista siemennäkkäriseoksesta eli valmistusohje löytyy pakkauksesta.

Halkaise avokadot ja poista kivet. Laita pitkänmalliseen kapeaan kulhoon avokadon liha, limetin mehu, wasabi, cream fraichea, yrtit ja mausteet. Soseuta sauvasekoittimella.

Valuta lohipaloista marinadi ja kuivaa pintaa hieman talouspaperilla. Paista palat öljyssä keskikuumalla pannulla jokapuolelta nopeasti. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä ja leikkaa lohi paloiksi. ( Nämä lohipalat on paistettu pikaisesti yksitellen, mutta kokonaisina pitkinä pötkylöinä paistettuna ja sen jälkeen leikattuina jää enemmän kaunista punaista pintaa näkyviin. )

Tarjoa lohipalat wasabiavokadon ja siemennäkkärin kera.

Isälle: Ahvenrullat, tillimuussi ja sitruunaista parsakaalia + lisää vaihtoehtoja

Ahvenrullat, tillimuussi ja sitruunaista parsakaalia
Ahvenrullat, tillimuussi ja sitruunaista parsakaalia

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Sunnuntaina juhlan keskipisteessä ovat isät ja heitä me haluamme hemmotella silloin etenkin herkullisella ruoalla! Sitähän sanotaan, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta. Toki isää ilahduttaa myös lasten tekemät suloiset kortit ja lahjat sekä yhdessäolo rakkaiden ihmisten kanssa.

Ahvenrullat
Ahvenrullat

Kalaruoasta pitävä isä ilahtuu varmasti juhlavista ahvenrullista, tillisestä perunasoseesta ja sitruunaisesta parsakaalista. Liharuokaa kaipaavaa isää voi hemmotella täyteläisellä burgundinpadalla. Kasvisruokaisälle suosittelen maistuvaa härkis-kesäkurpitsalasagnea.

Ahvenrullat, tillimuussi ja sitruunaista parsakaalia
Ahvenrullat, tillimuussi ja sitruunaista parsakaalia

Jälkkärinä isälle voisi maistua ihanan mehevä ja makea porkkanakakku, johon niin moni on tykästynyt! Lisää ruokaohjeita isänpäivään löydät reseptit- sivulta.

Mahtavan herkullista isänpäivää!

Kaikkien reseptien raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Ahvenrullat, tillimuussi ja sitruunaista parsakaalia

Ahvenrullat

400 g ( 16-18kpl) ahvenfileitä ( myös joku muu vaalealihainen kala sopii rulliin)

150 g tuorejuustoa
kourallinen tilliä hienonnettuna
kourallinen ruohosipulia hienonnettuna
8-10 aurinkokuivattua tomaattia pieneksi silputtuna
suolaa ja mustapippuria
½ dl valkoviiniä
¾ dl kalalientä
voita

Tillimuussi

1 kg jauhoisia perunoita
3-4 dl maitoa kuumennettuna
1 dl tilliä silputtuna
suolaa
voita

Parsakaali

1 parsakaali
½ sitruunanmehu
2 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Ahvenrullat :

Sekoita ensin tuorejuustotäytteen ainekset tahnaksi kulhossa. Levitä fileet pergamiinin tai leivinpaperin päälle pöydälle. Rouhaise päälle suolaa ja pippuria. Levitä jokaiselle fileelle tuorejuustoseosta ja rullaa fileet pyrstöpäästä rullalle. Kiinnitä coctailtikulla, niin pysyy paremmin kiinni.

Kuumenna pannulla voita ja lisää rullat pannulle. Kaada samaa tietä viini perään ja kiehauta. Lisää vielä kalaliemi. Anna kypsyä kannen alla miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Käännä kerran paistamisen aikana ja valele rullia liemellä.

Tarjoa ahvenrullat tillimuussin ja höyrytetyn parsakaalin kera.

Tillimuussi:

Kuori perunat ja keitä kypsiksi kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä Valuta vesi ja kaada joukkoon kuuma maito. Soseuta. Lisää vielä voita maun mukaan ja tilli. Sekoita.

Parsakaali:

Huuhtele parsakaali ja leikkaa kukinnot irti. Höyrytä parsakaalin kukintoja viitisen minuuttia. Varo kypsentämästä liikaa,vaan jätä napakka purutuntuma. Nosta parsakaalit kulhoon ja sekoita joukkoon sitruunanmehu, oliiviöljy, suola ja mustapippuri.