Avainsana-arkisto: parsakaali

Sitruunainen parsakaalisalaatti fetalla

Sitruunainen parsakaalisalaatti
Sitruunainen parsakaalisalaatti

Kevyesti höyrytetty kotimainen parsakaali sai päällensä mukavan kipakan salaattikastikkeen. Omenaviinietikka terästää sitruunaisen kastikkeen kivalla tapaa. Lisäksi mukana on fetaa, parmesaania ja paahdettuja pinjansiemeniä sekä yrttejä.

Salaatti katosi nopeasti paistettujen kanafileiden kera, kun nuoremman tyttäreni kanssa tyhjensimme kulhon. Kaksi parsakaali-fania kaksin kotona. Silloin ei kuulu ruokapöydässä mitään jurpusta rakkaista kaalimaan kaunottarista. Parsakaali jakaa tunnetusti mielipiteitä, vaikka luulen, että moni entinen ”vihaaja” on ainakin jo vähän rakastunut siihen. Moni on huomannut, että parsakaali on mahtavan makuista, kun sen kypsentää just mukavan napakaksi. Sinä kenties tykkäät, kun eksyit reseptin äärelle?

Sitruunainen parsakaalisalaatti

1 parsakaali
50 g feta-juustoa
parmesaania
2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
yrttejä, esim. basilikaa ja lehtipersiljaa

Kastike:
½ valkosipuli kuorittuna ja hienonnettuna
3-4 rkl sitruunanmehua
2 rkl omenaviinietikka
3rl oliiviöljyä
2 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Sekoita kastikkeen ainekset valmiiksi.

Pese ja huuhtele parsakaali. Leikkaa kukinnot irti. Kypsennä nuppuja höyrykattilassa ( tai keittämällä) 2-4 minuuttia, niin että ne jäävät napakoiksi.

Siirrä nuput tarjoiluastiaan. Sekoita kastike joukkoon. Murusta fetaa ja vuole parmesaania sekä ripottele pinjansiemeniä ja yrttejä päälle.

Appelsiini-parsakaalisalaatti oliiveilla ja parmesaanilla

Appelsiini-parsakaalisalaatti
Appelsiini-parsakaalisalaatti

Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry ovat nimenneet kukkivat kaalit eli parsakaalin ja kukkakaalin vuoden 2016 vihannekseksi. Todella upea juttu, minäkin satun rakastamaan kaikenlaisia kaaleja – myös näitä kahta.

Tällä kertaa kokeilin höyrytetyn parsakaalin seuraksi appelsiinia. Näistä kahdesta syntyi ihanan raikas ja kevyt salaatti. Pikkaisen pistin herkkuja joukkoon, hieman vihreitä oliiveja ja parmesaani lastuina. Ne sopivat täydellisesti tähän salaattiin.

Appelsiini-parsakaalisalaatti
Appelsiini-parsakaalisalaatti

Salaatti sopii mainiosti, vaikka paistetun kanan tai lohen seuraksi. Tai myöhäisellä aamiaisella / lounaalla sen voi tarjota munakkaan ja hyvän leivän kera.

Appelsiini-parsakaalisalaatti

2 appelsiinia ( 1 tavallinen , 1 veriappelsiini)
1 parsakaali
10 vihreää oliivia ( kokonaisena tai viipaleina)
parmesaania lastuiksi höylättynä maun mukaan
tuoretta basilikaa maun mukaa

salaattikastike:

½ limetin mehu
½ dl oliiviöljyä
1 tl soijaa
1 tl dijonsinappia
1 rkl kiehuvan kuumaa vettä
1 cm tuoretta inkivääri raastettuna
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Sekoita kastikkeen ainekset kannellisessa kulhossa. Ravista hyvin, niin että kastike sakenee.

Huuhtele ja leikkaa kukinnot irti. Höyrytä parsakaalin kukintoja viitisen minuuttia. Ne saavat jäädä napakoiksi. Voit myös keittää kukinnot nopeasti, mutta laita ne keittämisen jälkeen heti kylmään veteen niin väri pysyy kauniin vihreänä.

Leikkaa appelsiineista päät pois ja kuori kalvottomiksi terävällä veitsellä. Viipaloi malto renkaiksi.

Yhdistä kulhossa kaikki ainekset ja kaada kastike päälle.

Parsakaali-pekonisalaatti & ruohosipulivinegrette

Parsakaali-pekonisalaatti
Parsakaali-pekonisalaatti

Kotimaisen parsakaalin sesonki on parhaimmillaan. Ruokakaupassa ei voi kulkea tällä hetkellä huomaamatta vihannesosaston kärryn kyytiin pyrkiviä tummanvihreitä parsakaaleja, jotka nyt ovat vielä tarjolla erittäin edulliseen hintaan.

Minä pidän parsakaalista eniten kevyesti kypsennettynä eli höyrytän sitä vain noin viisi minuuttia. Silloin väri pysyy kauniin vihreänä, rakenne napakkana ja maku raikkaana sekä vitamiinit paremmin tallessa. Parsakaali on nimittäin aikamoinen C-vitaamipommi, jo noin sadasta grammasta eli yhdestä pienestä parsakaalin kukinnosta saa saman verran C-vitamiinia kuin yhdestä appelsiinista.

Parsakaali-pekonisalaatti
Parsakaali-pekonisalaatti

Tein parsakaalista arki-illan iloksi petollisen hyvän herkkusalaatin, joka hemmottelee makunystyröitä. Kevyesti höyrytetty parsakaali sai seurakseen rapsakkaa pekonia, aurinkokuivattuja tomaatteja ja ruotsalaista västerbotten-juustoa sekä päälle ruohosipulivinegretteä.

Arki maistuu taas juhlalta!

Parsakaali-pekonisalaatti ( 2-3 annosta)

1-2 (noin 400-500 g) parsakaalia
1 dl puolikuivattuja aurinkotomaatteja
120 g pekonia
50 g västerbotten-juustoa pieneksi kuutioksi leikattuna/murustettuna tai parmesaania

Ruohosipulivinegrette

¾ dl oliiviöljyä
1 tl dijonsinappia
2 rkl hunajaista omenaetikkaa
kourallinen ruohosipulia hienonnettuna
suolaa
rouhittua mustapippuria

Lisäksi halutessasi: paahdettuja siemeniä ja pähkinöitä

Valmistus:

Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen ja paista pekonisiivuja siellä noin 20-30 minuuttia, kunnes ne ovat rapsakoita, mutta eivät kuitenkaan palaneita. Tai voit paistaa pekonit vaihtoehtoisesti pannulla. Tyyli on vapaa. Valuta rasva lautasella olevan talouspaperin päällä.

Huuhtele parsakaali. Irroittele parsakaalin kukinnot ja leikkaa ne vielä puoliksi. Höyrytä viisi minuuttia tai keitä sama aika. Varren voi kuoria, leikata ohuiksi siivuiksi ja lisätä nekin höyrytettynä salaattiin tai säästää varsi toista käyttötarkoitusta varten, esim. pataan, wokkiin, keittoon jne.

Sekoita kastikkeen ainekset hyvin kulhossa.

Yhdistä kulhossa kaikki salaattiainekset ja sekoita kastike joukkoon.

Nauti hyvän leivän kera.