Valmis pestopurkki on kelpo pelastaja välillä arjen ruokakiireissä. Sellaisenaan siitä saa tietenkin sen tutun ja nopean pestopastan, mutta se on myös oiva maustaja valkosipulin kanssa herkkusieni-papupastaan. Valmistus ei vie noin varttia enempää, mutta pikaisuudesta huolimatta pasta on vallan herkullinen.
Herkkusieni-papupasta
200 g spagettia
kastike: oliiviöljyä 2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna 1 rs (ruskeita) herkkusieniä putsattuna ja viipaloituna 200 g säilöttyjä valkopapuja valutettuna ja huuhdeltuna ½ dl pestoa 150 g ranskankermaa kourallinen tai maun mukaan tuoretta persiljaa silputtuna suolaa ja mustapippuria myllystä
Lisäksi: vastaraastettua parmesaania
Valmistus:
Keitä spagetti kypsäksi, mieluiten al dente.
Kaada pannulle öljyä. Kuullota ensin valkosipulia. Lisää herkkusieniviipaleet ja paista sen aikaa, että ne vähän ruskistuvat. Lisää valkopavut, pesto ja ranskankerma. Anna hautua hiljalleen viitisen minuuttia. Maista ja lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.
Sekoita kastike valutetun pastan joukkoon. Lisää lautasella päälle persiljaa ja parmesaania.
Tuttu tilanne, tähteitä jääkaapissa ja samaa ruokaa ei jaksa syödä montaa päivää. Onneksi tähteistä on hauska kokeilla jotain uutta tai ainakin itselleni siis uutta. En ole koskaan tehnyt kvinoapizzaa, joten sitä halusin testata tällä kertaa. Muillehan tämä saattaa olla vanha juttu.
Kvinoapizza
Kvinoapizzan tekeminen on helppoa ja nopeaa, ei ole edes taikinan nostatusta. Valmiiksi keitetetyn kvinoan joukkoon sekoitetaan vain juustoa, kananmunaa, öljyä ja suolaa. Näillä aineksilla syntyy pizzaa muistuttava pohja, vähän kuin kukkakaalicrustissa. Täytyy kuitenkin painottaa, että muistuttava, ei kuitenkaan koostumukseltaan samanlainen. En ole muilla aineksilla kuin jauhoilla onnistunut tähän mennessä valmistaamaan rapean pizzapohjan. Kvinoalla pohja jää siis pehmeäksi, mutta pysyy kasassa.
Jos ei ole pakkomielle siihen erityisen rapeaan pizzaan, niin tätä kannattaa ehdottomasti testata. Kvinoapizza on nimittäin erittäin herkullista ja se on myös gluteenitonta.
Kvinoapizza
”Pizzan” täytteet: herkkusienet ja sinihomejuusto olivat nyt sellaiset, että poikani mukaan tätä voisia kutsua lähinnä valokuvausruoaksi ( ei siis hyvää… ) . Aikuisen suussa herkkusieni- ja sinihomejuustotäyte taas maistui taivaalliselta.
Oletko sinä tehnyt kvinoapizaaa? Mitä tykkäsit tai oletko ajatellut testata? Tässä ainakin yksi ihan toimivaksi todettu resepti ja täytteethän voi valita oman maun mukaan.
Litistä taikina muotoonsa kahden leivinpaperin välissä. Nappaa päällimmäinen leivinpaperi pois, kun pohja on muotoutunut pyöreäksi.
Esipaista uunissa 5 minuutti.
Sekoita ranskankerma, sitruunanmehu, suola ja pippuri. Levitä pohjan päälle. Ripottele seuraavaksi päälle herkkusieniä, sitten sinihomejuustoa pieniä muruina ja lopuksi rosmariinia.
Paista 10-15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen.
Bataattisalaatti lehtikaalilla, herkkusienillä ja fetalla Kevään ja auringon paistaessa salaateilla herkuttelu pääsee taas vauhtiin. Aurinkoisesta säästä huolimatta ulkona on vielä aika viileää, joten kroppa kaipaa myös lämmintä ruokaa. Minulla onkin päällä nyt tälläinen välikausisalaattivaihe, kuten lapsilla ne välikausivaatteet. Vai onko vähän ontuva vertaus…
Juureksista syntyy erinomaisia lämpimiä salaatteja. Tällä kertaa paahdoin bataattikuutioita, jotka maustoin chilillä, kanelilla ja suolalla. Bataatin seuraksi tuli herkkusieniä ja pakastimesta lehtikaalia, jotka molemmat saivat omenahunajaetikasta terää.
Bataattisalaatti
Lisäksi fetaa, siemeniä ja yrttejä. Herkullinen salaatti on valmistuu puolessa tunnissa!
oliiviöljyä 1 rasia herkkusieniä 200 g lehtikaalia suolaa mustapippuria ½ rkl omenahunajaetikkaa
Lisäksi: paahdettuja auringonkukansiemeniä 200 g fetaa lehtipersiljaa
Valmistus:
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Kuori bataatti ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi.
Laita kuutiot leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Pirskota päälle kylmäpuristettua rypsiöljyä ja ripottele päälle chiliä, kanelia ja suolaa. Sekoittele.
Paahda bataattikuutioita uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä
Harjaa sienistä mahdolliset mullat pois ja viipaloi ne. Poista lehtikaalista paksu lehtiruoti ja hienonna se pieneksi. ( Voit ryöpätä lehtikaalin minuutin pari kiehuvassa vedessä ennen paistamista, minun mielestäni ryöppäys pehmentää lehtikaalia mukavasti).
Kuumenna öljy pannulla. Lisää herkkusieniviipaleet ja ruskista ne. Lisää silputtu lehtikaali ja paista vielä muutama minuutti. Mausta suolalla, pippurilla ja omenahunajaetikkalla.
Yhdistä salaatti kulhossa kaikki ainekset.
Lisää tarvittaessa oliiviöljyä, suolaa ja pippuria.