Avainsana-arkisto: linssit

Linssimoussaka

Linssimoussaka

On ollut sen verran vilpoisaa viime päivinä, että ehkä siitä johtuen mieleeni hiipi mehevän maukas moussaka. Nämä tälläiset munakoisovuoat ovat aina olleet minun makuuni ja niitä löytyykin täältä blogista jo muutamaa muutakin sorttia, mutta linssiversiota en ole tänne koskaan tehnyt. No nyt tilanne korjattu!

Linssimoussaka

Moussaka on mukavan riittoisaa ja siitä riittää monesti ruokaa myös seuraavalle päivälle. Katso myös maittava moussaka (karitsalla), härkismoussaka, vegemoussaka nyhtökauralla, mehevä munakoisopaistos, italialainen munakoisovuoka suppilovahveroilla ja melanzane (soijarouheella).

Linssimoussaka (6-8 annosta)

2 munakoisoa
suolaa ja rypsiöljyä
2-3 (rosamunda) perunaa

täyte:
rypsi- tai oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
2 pientä (kesä)sipulia kuorittuna ja hienonnettuna ( ei vihreää vartta)
2 rkl tomaattipyrettä
1 prk kokonaisena kuorittuja tomaatteja
1 prk tomaattimurskaa
1 prk kypsiä vihreitä linssejä valutettuna
1 rkl punaviinietikkaa
1 laakerinlehti
1/2 tl kanelia
1/2 tl sokeria
2 tl provencen yrtit mausteseosta
suolaa ja mustapippuria myllystä

Valkokastike:
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
¼ tl muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria
2 kananmunan keltuaista
150 g juustoraastetta (esim. mustaleima -emmental)

Lisäksi: parmesaania raastettuna tai fetaa murustettuna

Valmistus:

1. Leikkaa munakoiso viipaleiksi ja ripota viipaleiden päälle suolaa ja pirskota öljyä. Laita uuni päälle 220 astetta ja laita munakoisoviipaleet sinne leivinpaperilla vuoratun uunipellin (tai kahden pellin) päälle, kun valmistat muut moussakan osat. Käytä kahta peltiä käyttäessä kiertoilmaa ja pudota lämpötila 200 asteeseen.
2. Voitele uunivuoka tai laita leivinpaperi pohjalle. (Suosittelen jälkimmäistä, säästyy vuoan kuuraukselta).
3. Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi siivuiksi.
4. Valmista kastike. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota siinä ensin hienonnettuja sipuleita. Sekoita joukkoon tomaattipyre ja loput ainekset. Anna kastikkeen hautua hiljaisella lämmöllä noin 30 minuuttia. Poista laakerinlehti ja tarkista maku.
5. Valmista seuraavaksi valkokastike. Sulata voi kattilassa ja sekoita jauhot joukkoon. Kuumenna, mutta älä ruskista. Lisää vähitellen maito. Keitä hiljalleen, samalla sekoittaen sen aikaa, että kastike paksuuntuu. Ota liedeltä. Mausta ja vispaa keltuiaiset hyvin joukkoon. Sekoita kastikkeeseen vielä juustoraaste.
6. Ota paahtuneet munakoisoviipaleet uunista.
7. Täytä vuoka. Laita pohjalle ohut kerros linssi-tomaattikastiketta, lisää päälle viipaloidut perunat ja ripottele vähän suolaa niiden päälle. Seuraavaksi paahtuneita munakoisoviipaleet. Lopuksi valkokastike. Ja tee samanlainen uusi kierros, niin että pinnalle jää valkokastike.
8. Kypsennä uunissa noin 45 minuuttia. Peitä vuoka foliolla, jos pinta alkaa liikaa tummumaan. Anna vetäytyä paistamisen jälkeen folion alla noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Paahteinen porkkana-tahinikeitto

Paahteinen porkkana-tahinikeitto

Syksyinen tunnelma suosii soppia ja näinä aikoina minun tulee tehtyä vähintään yksi kasvissosesoppa viikossa. Tällä viikolla oli paahteisen porkkana-tahinikeiton vuoro, jonka reseptin löysin huippusuositun Chocochili-vegaaniblogista kuuluisan Elina Innasen Vegaanin keittiössä ruokakirjasta. Kirja on lainassa kirjastosta, mutta moni muukin resepti on niin houkuttelevan oloinen, joten pitäisi varmaan ostaa kirja myös omaksi.

Paahdetut kasvikset tuovat aina oman maukkaan lisätwistin keittoon, mutta oli mukava huomata miten hienosti myös tahini sopii keittoon. Olen vasta nyt oppinut lisäilemään tahinia, pähkinä – ja mantelivoita keittoihin. Ne tuovat keittoon mahtavan täyteläisyyden ja pähkinäisyyden sekä silloin voi jättää kermat pois.

Maistuvia keittopäiviä!

Paahteinen porkkana-tahinikeitto (noin 4 annosta)

1 kg porkkanaa
2 tl juustokuminaa
suolaa ja mustapippuria
3- 4 rypsiöljyä

2 dl punaisia linssejä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl korianterinsiemeniä murskattuna
½ tl sokeria
2 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
1 l kuumaa kasvislientä
4 rkl tahinia
1 sitruunanmehu
suolaa

lisäksi päälle esimerkiksi:
korianteria ja sumakkia

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuori porkkanat ja kuutioi ne. Nosta kuutiot leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja sekoita joukkoon öljy sekä mausteet. Paahda porkkanoita uunissa noin 15-20 minuuttiia.
2. Kuori ja hienonna sipulit. Kaada kattilan pohjalle tilkka öljyä ja kuullota ensin muutama minuutti paprikamaustetta, korianteria ja sokeria. Lisää sipulit ja jatka kuullottamista muutama minuutti lisää.
3. Huuhtele linssit hyvin. Kaada kattilaan kasvisliemi ja linssit. Keitä 15 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää lopuksi joukkoon paahdetut porkkanat.
4. Nosta kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa vettä, jotta saat mieluisan koostumuksen. Mausta sitruunan mehulla.
5. Annostele keitto kulhoihin. Viimeistele esimerkiksi korianterilla ja sumakilla. Voit säästää myös muutaman paahtuneen porkkanakuution koristeluun.
6. Nauti lämpimä hyvän leivän kera!

Resepti :Elina Innanen, Vegaaninin keittiössä , reseptissä pieniä omia muutoksia

Linssi-kesäkurpitsapannari & kurkku-fetakastike

Linssi-kesäkurpitsapannari & kurkku-fetakastike

Linssi-kesäkurpitsapannari oli herkullinen vahinko. Olin alkuun tekemässä linssi-kesäkurpitsapihvejä, mutta taikina oli tuskaista paistettavaa lettupannulla, joten joudun keksimään seokselle uuden jatkon. Alla olevaan ohjeeseen olen jakanut ainekset oikeisiin paikkoihin, mutta alunperin kesäkurpitsa-linssiseoksessa oli mukana myös munia ja muutama ruokalusikallinen jauhoa. Silti siitä paistui vain hajoavia riekaleita, jotka kyllä olivat herkullisen makuisia, mutta epätoivoisia paistettavia.

Kurkku-fetakastike
Linssi-kesäkurpitsapannari & kurkku-fetakastike

Toivottomana katselin sitten isoa satsia linssi-kesäkurpitsaseostani. Samalla teini pyörähti keittiössä. Katsoi myös kulhoa ja kysyi ”Mitä toi on?” ja samaan hengen vetoon ” Mulla ei ole sitten nälkä. ” Okei, eipä tietenkään, kiva tietää.. ! Samalla mieleeni tuli pannaritaikina, johon päätin upottaa kesäkurpitsa-linssiseokseni. Ja tämähän oli oikein mutkaton ja maukas pelastustoimenpide. Urakka muuttui naurettavan helpoksi ja lopputuloksena varsin herkullista sekä ruokaisaa kasvispannaria raikkaan kurkku-fetakastikkeen kera.

Linssi-kesäkurpitsapannari & kurkku-fetakastike

1 ½ dl vihreitä linssejä
1 keskikokoinen kesäkurpitsa raastettuna
2 dl cheddar-juustoraastetta
suolaa ja mustapippuria
2 rkl sitruunanmehua

taikina
6 dl maitoa tai kauramaitoa
4 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
2 rkl voisulaa

Kurkku-fetakastike

1 kurkku kuutioituna
½ tl suolaa
2 dl turkkilaista jugurttia
1 valkosipulin kynsi raastettuna
½ tl chilijauhetta
1 rkl sitruunanmehua
50 g fetaa murustettuna
päälle tuoretta minttua maun mukaan

1. Keitä linssit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan
2. Sekoita taikinan aikekset kulhossa ja anna turvota noin 20-30 minuuttia.
3. Sekoita kypsät linssit, raasteet, mausteet ja sitruunanmehu.
4. Sekoita linssiseos pannaritakinaan. Kaada seos leivinpaperilla vuoratun pellin päälle ja paista 220 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
5. Tee pannarin paistuessa kurkkukastike. Laita kuutioidut kurkut lävikköön, ripottele suolaa päälle ja anna noin 10 minuuttia valua. Sekoita sen jälkeen kurkut muiden ainesten kanssa ja laita hetkeksi jääkaappiin odottamaan pannarin valmistumista.