Avainsana-arkisto: kasvissosekeitto

Paahteinen porkkana-tahinikeitto

Paahteinen porkkana-tahinikeitto

Syksyinen tunnelma suosii soppia ja näinä aikoina minun tulee tehtyä vähintään yksi kasvissosesoppa viikossa. Tällä viikolla oli paahteisen porkkana-tahinikeiton vuoro, jonka reseptin löysin huippusuositun Chocochili-vegaaniblogista kuuluisan Elina Innasen Vegaanin keittiössä ruokakirjasta. Kirja on lainassa kirjastosta, mutta moni muukin resepti on niin houkuttelevan oloinen, joten pitäisi varmaan ostaa kirja myös omaksi.

Paahdetut kasvikset tuovat aina oman maukkaan lisätwistin keittoon, mutta oli mukava huomata miten hienosti myös tahini sopii keittoon. Olen vasta nyt oppinut lisäilemään tahinia, pähkinä – ja mantelivoita keittoihin. Ne tuovat keittoon mahtavan täyteläisyyden ja pähkinäisyyden sekä silloin voi jättää kermat pois.

Maistuvia keittopäiviä!

Paahteinen porkkana-tahinikeitto (noin 4 annosta)

1 kg porkkanaa
2 tl juustokuminaa
suolaa ja mustapippuria
3- 4 rypsiöljyä

2 dl punaisia linssejä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl korianterinsiemeniä murskattuna
½ tl sokeria
2 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
1 l kuumaa kasvislientä
4 rkl tahinia
1 sitruunanmehu
suolaa

lisäksi päälle esimerkiksi:
korianteria ja sumakkia

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuori porkkanat ja kuutioi ne. Nosta kuutiot leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja sekoita joukkoon öljy sekä mausteet. Paahda porkkanoita uunissa noin 15-20 minuuttiia.
2. Kuori ja hienonna sipulit. Kaada kattilan pohjalle tilkka öljyä ja kuullota ensin muutama minuutti paprikamaustetta, korianteria ja sokeria. Lisää sipulit ja jatka kuullottamista muutama minuutti lisää.
3. Huuhtele linssit hyvin. Kaada kattilaan kasvisliemi ja linssit. Keitä 15 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää lopuksi joukkoon paahdetut porkkanat.
4. Nosta kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa vettä, jotta saat mieluisan koostumuksen. Mausta sitruunan mehulla.
5. Annostele keitto kulhoihin. Viimeistele esimerkiksi korianterilla ja sumakilla. Voit säästää myös muutaman paahtuneen porkkanakuution koristeluun.
6. Nauti lämpimä hyvän leivän kera!

Resepti :Elina Innanen, Vegaaninin keittiössä , reseptissä pieniä omia muutoksia

Paahteinen porkkasosekeitto

Paahteinen porkkasosekeitto
Paahteinen porkkasosekeitto

Jääkaapin pohjalla oli sopivasti porkkanoita, jotka päätin sipulin kanssa paahtaa sosekeittoon. Paahtaminen antaa kasviksille upeasti lisämakua ja keitosta tulee ihanan täyteläinen. Annoin porkkanoille vielä kunnon maustekylvyn paahtumisen ajaksi. Mikä tuoksu leijaili keittiössä jo silloin, kun mausteiset porkkanat paahtuivat uunissa!

Paahdetut porkkanat
Paahdetut porkkanat

Keitto on helppo tehdä ja sen höysteeksi passaavat esimerkiksi pannulla paahdetut kurpitsansiemenet ja tuore basilika. Keitto sopii mainiosti piristämään arkea.

Aurinkoista loppuviikkoa!

Paahteinen porkkasosekeitto (noin 3-4 annosta)

700 g porkkanaa
1 sipuli
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
½ tl chiliä
1 tl korianteria jauhettuna
suolaa
mustapippuria myllystä
tilkka rypsiöljyä

6 dl kasvislientä
1 vaalea leipäviipale
2 dl kermaa
2 rkl sitruunanmehua

Lisäksi :
paahdettuja kurpitsansiemeniä
tuoretta basilikaa

Valmistus:

Kuori porkkanat ja sipuli. Leikkaa molemmat lohkoiksi ja laita ne uunipellille. Sekoita joukkoon mausteet ja öljy. Paahda 225 asteessa noin 25 minuuttia.

Laita paahtuneet kasvikset kattilaan ja lisää liemi sekä leipä pieninä paloina. Anna kiehua hiljalleen välillä sekoitellen noin 10 minuuttia. Aja tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää vielä kerma ja sitruunanmehu. Kuumenna. Maista ja tarkista suola. Lisää suolaa tarvittaessa.

Tarjoa paahtuneiden kurpitsansiemenien ja tuoreen basilikan sekä hyvän leivän kera.

Katso myös: Kookos-porkkanasosekeitto ja paahteinen palsternakkasoseitto

Tomaatti-kookoskeitto & maustetut kikherneet

Tomaatti-kookoskeitto ja maustettuja kikherneitä
Tomaatti-kookoskeitto ja maustettuja kikherneitä

Kevät ja aurinko tekevät tällä hetkellä niin hyvää. Olen ulkoillut valtavasti. Samalla huomaa syövänsä entistä useammin kasvispainotteisesti. Minulla ruokavalio usein kevenee automaattisesti kevään koittaessa. Auringolla ja valolla on ihmeellinen vaikutus. Mietinkin joskus, että miten terveellisesti sitä söisikään, jollei ei olisi pimeää aikaa.

Tomaatti-kookoskeitto
Tomaatti-kookoskeitto

Herkullista on tämä keittokin ja se on nopea sekä helppo valmistaa. Tomaatti ja kookos ovat mainio pari. Lisäksi löysin jääkaapin vihanneslaatikosta keittoon porkkanaa ja selleriä. Hyödynsin taas rippeitä pois ja keitosta tuli erittäin maukasta. Tein vielä lisäksi maustettuja kikherneitä. Ne antavat kivaa makua ja tekstuuria keittoon.

Aurinkoista viikon alkua!

Tomaatti-kookoskeitto

oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tomaattipyreetä
1 tl kurkumaa
1 tl (mieto)chiliä
3 porkkanaa
4 lehtesellerinvartta
1 tölkki kokonaisena kuorittuja tomaatteja
2-3 dl vettä
1 rkl kasvisliemijauhetta ( esim. Renee Voltaire)
ripaus sokeria
1 tölkki kookosmaitoa
( suolaa ja pippuria)
lehtipersiljaa tai korianteria

Maustetut kikherneet

1 rasia (290 g)kikherneitä
oliiviöljyä
1 tl kurkumaa
½ tl chiliä
ripaus sokeria
suolaa
mustapippuria

Valmistus:

Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuori porkkanat ja leikkaa pieneksi. Huuhtele lehtiselleri ja leikkaa pieneksi.

Kuullota valkosipulia öljyssä hetki. Lisää porkkanat ja lehtisellerit. Sekoittele hetki ja lisää tomaattipyree, chili ja kurkuma. Lisää tölkkitomaatit, vettä ja kasvisliemijauhetta sekä ripaus sokeria. Anna kiehua hiljalleen välillä sekoittaen niin, että kaikki kasvikset ovat kypsiä. Soseuta sauvasekoittimella.

Lisää kookosmaito. Kuumenna. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Koristele tuoreilla yrteillä ja tarjoa maustettujen kikherneiden kera.

Kuumenna pannulla öljy ja lisää kikherneet sekä mausteet. Sekoittele ja paista muutama minuutti miedolla lämmöllä.