Avainsana-arkisto: porkkanakeitto

Paahteinen porkkana-tahinikeitto

Paahteinen porkkana-tahinikeitto

Syksyinen tunnelma suosii soppia ja näinä aikoina minun tulee tehtyä vähintään yksi kasvissosesoppa viikossa. Tällä viikolla oli paahteisen porkkana-tahinikeiton vuoro, jonka reseptin löysin huippusuositun Chocochili-vegaaniblogista kuuluisan Elina Innasen Vegaanin keittiössä ruokakirjasta. Kirja on lainassa kirjastosta, mutta moni muukin resepti on niin houkuttelevan oloinen, joten pitäisi varmaan ostaa kirja myös omaksi.

Paahdetut kasvikset tuovat aina oman maukkaan lisätwistin keittoon, mutta oli mukava huomata miten hienosti myös tahini sopii keittoon. Olen vasta nyt oppinut lisäilemään tahinia, pähkinä – ja mantelivoita keittoihin. Ne tuovat keittoon mahtavan täyteläisyyden ja pähkinäisyyden sekä silloin voi jättää kermat pois.

Maistuvia keittopäiviä!

Paahteinen porkkana-tahinikeitto (noin 4 annosta)

1 kg porkkanaa
2 tl juustokuminaa
suolaa ja mustapippuria
3- 4 rypsiöljyä

2 dl punaisia linssejä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl korianterinsiemeniä murskattuna
½ tl sokeria
2 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
1 l kuumaa kasvislientä
4 rkl tahinia
1 sitruunanmehu
suolaa

lisäksi päälle esimerkiksi:
korianteria ja sumakkia

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuori porkkanat ja kuutioi ne. Nosta kuutiot leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja sekoita joukkoon öljy sekä mausteet. Paahda porkkanoita uunissa noin 15-20 minuuttiia.
2. Kuori ja hienonna sipulit. Kaada kattilan pohjalle tilkka öljyä ja kuullota ensin muutama minuutti paprikamaustetta, korianteria ja sokeria. Lisää sipulit ja jatka kuullottamista muutama minuutti lisää.
3. Huuhtele linssit hyvin. Kaada kattilaan kasvisliemi ja linssit. Keitä 15 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää lopuksi joukkoon paahdetut porkkanat.
4. Nosta kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa vettä, jotta saat mieluisan koostumuksen. Mausta sitruunan mehulla.
5. Annostele keitto kulhoihin. Viimeistele esimerkiksi korianterilla ja sumakilla. Voit säästää myös muutaman paahtuneen porkkanakuution koristeluun.
6. Nauti lämpimä hyvän leivän kera!

Resepti :Elina Innanen, Vegaaninin keittiössä , reseptissä pieniä omia muutoksia

Porkkana-kookoskeitto

Porkkana-kookoskeitto

Kotimaisia porkkanoita tulee jälleen kannettua usein kaupasta kotiin. Kesävihanneksissa pakkaa olla vaan sellainen ongelma, että niiden maku on niin hyvä, etten ehdi valmistaa niistä mitään, kun rouskutan melkein kaiken tuoreena!

Porkkana-kookoskeitto

Ehkä nyt olen sitten puputtanut tuoreita porkkanoita tarpeeksi, kun innoistuin välillä keittämään yhden tälläisen ihanan aurinkoisen sopan. Kesäporkkanat saivat seurakseen vietteleviä aasian mausteita ja lopuksi nostelin joukkoon vielä katkarapuja. Nam!

Ei ole tänä vuonna hellekesä, mutta tämä keitto lämmittää!

Porkkana-kookoskeitto ( 3-4 annosta)

tilkka öljyä
2 kesäsipulia kuorittuna ja hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
2 cm inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
500-600 g porkkanoita kuorittuna ja kolikkoina
1 tl kurkumaa
1 tl curryä
½ tl chilijauhetta
noin 5 dl kuumaa kanalientä
2 dl kookosmaitoa tai -kermaa
½ limetin mehu
tuoretta korianteria
suolaa ja mustapippuria

(pakastepussillinen (180g) sulatettuja katkarapuja)

Valmistus:

Kuumenna tilkka öljyä. Kuullota ensin valkosipulit, inkivääri ja kesäsipulit. Lisää sitten porkkanakolikot. Sekoittele mausteet joukkoon ja kaada kanaliemi päälle.

Anna keiton kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia, kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää kookosmaito ja limetin mehu. Kuumenna ja lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.

Silppua päälle tuoretta korianteria.

Tarjoa sellaisenaan tai höystä keitto esimerkiksi katkaravuilla.

Mausteinen porkkana-kikhernekeitto

Porkkana-kikhernekeitto

Tässä porkkanakeitossa on paljolti sama makumaailma kuin porkkana-kikhernepihveissä tahinikastikkeen kera. Moni muukin kuin minä on tykästynyt noihin ihaniin kasvispihveihin, sillä reseptiä käydään lukemassa blogissani kohtuullisen usein.

Hyvät makuyhdistelmät on helppo muuttaa toiseen muotoon. Olin tällä kertaa porkkanapussini kanssa soppatuulella ja tein samoja makuja sisältävän ihanan keiton!

Porkkana-kikhernekeitto

tilkka rypsiöljyä
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
2 salottisipulia kuorittuna ja hienonnettuna
600 g porkkanaa kuorittina ja viipaleina
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikamaustetta
1 tl kurkumaa
½ tl chiliä
½ tl sokeria
7-8 dl kasvis- tai kanalientä
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl tahinitahnaa
1 tlk kypsiä kikherneitä
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Päälle: yrttejä, fetaa, siemeniä, turkkilaista jugurttia

Valmistus:

Kuumenna öljy ja kuullota ensin sipuleita. Lisää sitten porkkanat ja kuivamausteet. Paahda sekoitellen vielä muutama minuutti.

Lisää kuuma kasvisliemi, tahini ja sitruunamehu. Keitä 15-20 minuuttia, kunnes kasvikset on kypsiä. Soseuta sauvasekoittimella.

Lisää kikherneet Kuumenna ja sekoita. Maista ja tarkista suola. Lisää keiton päälle hienonnettua korianteria tai lehtipersiljaa, siemeniä, fetaa, turkkilaista jugurttia..