Rakastin lapsena kananmunan keltuaisella ryyditettyä appelsiini-hunajajuomaa. Meillä se ei ollut varsinainen pääsiäisjuoma, mutta nyt nostaisin rakkaan munasmoothien pääsiäisaamun iloksi. Omat lapseni rakastavat mangoa, joten itselleni varsin nostalginen munasmoothie saa mukaansa tällä kertaa makeaa mangoa!
Ihanaa pääsiäistä!
Munasmoothie (kahdelle)
2 ½ dl mangoa 2 ½ dl hyvää appelsiinimehua tai tuorepuristettua 2 kananmunan keltuaista 3 rkl turkkilaista jugurttia 1-2 tl hunajaa
Valmistus:
Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi juomaksi!
Sitruunainen kuivakakku sai pääsiäisen iloksi pintaansa valkosuklaisen kuorrutteen ja paljon pieniä suklaamunia. Sitruunakakku on ihanan raikasta ja mehevää sellaisenaan, mutta pääsiäisen kunniaksi sen päälle kasataan suklaaherkkuja niin paljon kuin mahtuu ja maistuu!
Suklaatipun sitruunakakku
3 luomumunaa 2 ½ dl sokeria ½ tl vaniljajauhetta 50 g voita 1 dl maitoa 2 ½ dl vehnäjauhoja 1 dl mantelijauhoja 2 tl leivinjauhetta ripaus suolaa 1 (luomu ) sitruunan kuori ja mehu
vuokaan: voita ja korppujauhoja/mantelirouhetta
Valmistus:
Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Sulata voi.
Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Sekoita maito sulatettuun voihin. Lisää seos vaahtoon.
Tänä vuonna pääsiäinen on sen verran myöhään, että ensin odotin sitä ja sitten melkein unohdin sen. Ja nyt mennään jo hurjaa vauhtia pääsiäispyhää kohti, mutta vielä tässä ehtii herkkuja suunnittelemaan. Sunnuntaina ovellamme hyppäsi pieniä suloisia noitia, yhdet epelit tekivät jopa santsikierroksen. Parempi niin, olen varmasti pääsiäistä ja kevättä kohden niin tuore ja terve kuin vain suinkin mahdollista!
Keväiset kasvikset
Meillä pääsiäisen ruokiin kuuluu melkein poikkeuksetta lammas. Monenmoista on tullut lampaasta kokattua, mutta näin keväisissä tunnelmissa syttyi ajatus grillatuista karitsavartaista. Erittäin maukkaat ja mureat vartaat valmistuvat esimerkiksi karitsan paahtopaistista. Samaisesta paistista paistaa myös muutamassa minuutissa maukkaita pihviä, kun leikkaa paistin kolmeksi pihviksi. Tekee sitten kummalla tapaa vain, kannattaa liha marinoida etukäteen. Näissä minun vartaissa on raikas sitruuna-yrttimarinadi. Ja sitten kolmas vinkki vielä. Karitsan paahtopaisti on myös mainio pataliha. Suomessa kun eletään, niin eihän sitä tiedä vaikka pääsiäisenä pyryttäisi lunta. Silloin voikin iskeä pataruoan himo!
Karitsavartaat valmiina grilliinVihreä parsaa
Vartaiden seuraksi valmistin helpot uunikasvikset ja grillattua parsaa. Vihreä parsa on mielestäni parasta nopeasti pannulla paistettuna tai grillattuna. Mielestäni näin siihen tulee enemmän makua ja parempi rakenne. Olen melkein kokonaan luopunut vihreän parsan keittämisestä. Kasviksissa on myös keväistä fiilistä ja onhan nyt parsan sesonki parhaimmillaan. Eihän parsaa voi pääsiäispöydästä unohtaa!
Grillattua parsaa
Kastikkeena on raikkaan suolainen feta-jugurttikastike. Lisäksi voi pyöräyttää yrtti-öljykastikkeen, jota voi halutessaan valuttaa kasvisten ja parsan päälle. Rakastan erilaisia kastikkeita ja niitä voi minun mielestäni olla pöydässä useampaa sorttia. Koko ateria valmistuu ihanan helposti, hyvästä mausta tingimättä.
Karitsavartaat, parsaa, uunikasviksia ja feta-jugurttikastike
Sekoita marinadin ainekset. Poista paistista mahdolliset kalvot ja leikkaa palat neljään osaan. Laita karitsan palat marinadin kanssa pussiin vuorokaudeksi.
Ota liha noin tuntia ennen grillausta pöydälle. Kuori ja lohko sipulit. Pujota karitsan palat ja sipulit vartaaseen. Jos käytät puisia tikkuja niin muista liottaa niitä puolisen tuntia ennen tikutusta.
Grillaa vartaat kypsiksi ( miel.medium tai maun mukaan) keskikuumalla lämmöllä välillä käännellen.
Uunikasvikset
2 pientä kesäkurpitsaa 1 rs (250g) Pirkka parhaat kirsikkatomaatteja 1 pkt luomu paprikoita ( 1 punainen ja 1 keltainen) 2 rkl oliiviöljyä 1 rkl sitruunanmehua 1 tl hunajaa suolaa ja mustapippuria
Kuumenna uuni 150 asteeseen. Huuhtele ja lohko kasvikset makusi mukaan. Heitä ne uunipellille mausteiden ja öljyn kera. Sekoittele hyvin. Kypsennä uunissa noin 45 minuuttia.
Grilliparsat
1 puntti vihreää parsaa 1 rkl öljyä suolaa ja mustapippuria
Huuhtele parsat ja kuori parsat ohuelti nuppujen alapuolelta tyveä kohden. Napsauta/leikkaa puumainen kantaosa pois. Sipaise kevyesti öljyä parsan pintaan. Grillaa parsoja muutama minuutti, välillä käännellen. Mausta suolalalla ja pippurilla.
Feta-jugurttikastike
2 ½ dl turkkilaista jugurttia 100 g Pirkka parhaat fetajuustoa 2 rkl sitruunanmehua 1 rkl hunajaa 1 pieni tai puolikas valkosipulinkynsi murskattuna suolaa ja pippuria
Valmistus:
Leikkaa feta pieniksi muruiksi ja sekoita muiden ainesten kanssa.