Avainsana-arkisto: punajuuri

Punajuuri-kvinoasalaatti & tahini-jugurttikastike

Punajuuri-kvinoasalaatti & tahini-jugurttikastike
Punajuuri-kvinoasalaatti & tahini-jugurttikastike

Upea punajuuri houkutteli jälleen salaatin tekoon. Tartuin myös yhtä upean punaiseen granaattiomenaan, jonka kauniit siemenet sopivat oivallisesti tämän salaatin joukkoon. Granaattiomenasta irtoaa noin 3-4 dl siemeniä, joten kaikkea ei tarvitse tähän. Ylijääneitä on helppo hyödyntää esimerkiksi jugurtin tai puuron päälle tai seuraavaan salaattiin.

Pähkinäinen kvinoa on herkullinen ja terveellinen lisuke salaattiin. Olen lisännyt kvinoan käyttöä etenkin kasvissalaateissa, koska siinä on enemmän proteiinia kuin muissa viljoissa. Lisäksi kuitupitoiset siemenet sisältävät muun muassa fosforia, kalsiumia, magnesiumia ja rautaa. Kvinoassa on myös ihmisen tarvitsemaa yhdeksää aminohappoa juuri oikeassa suhteessa. Gluteenittomana se sopii myös keliaakikoille.

Punajuuri-kvinoasalaatti & tahini-jugurttikastike
Punajuuri-kvinoasalaatti & tahini-jugurttikastike

Kuvasta puuttuu feta. Keksin lisätä sen vasta lautasella. Feta antaa mukavaa suolaisuutta annokseen. Tahini-jugurttikastikkeen makumaailmaa toimii mainiosti tämän salaatin kostuttajana.

Punajuuri-kvinoasalaatti & tahini-jugurttikastike (kahdelle -kolmelle)

Punajuuri-kvinoasalaatti

1 dl kvinoaa
2-3 punajuurta ( keitettynä tai paahdettuna)
1 pussi salaattisekoitusta
noin 1 dl granaattiomenansiemeniä
100 g fetaa
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä

Tahini-jugurttikastike
1 dl turkkilaista jugurttia
1 1/2 -2 rkl tahinia
½ limetin mehu
1 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria myllystä

Valmistus:

Sekoita kastikkeen ainekset ja laita jääkaappiin tekeytymään siksi aikaa, kun teet salaatin.

Paahda tai keitä punajuuret, jollei valmiina. Itse tein keitettyjä. Punajuuret kannattaa keittää kuorineen ja kuoria vasta kypsänä. Keittoaika noin 45- 60 minuuttia.

Keitä ja huuhtele kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Anna vähän jäähtyä.

Irroita granaattiomenasta siemenet. Pehmittele ensin granaattiomenaa vähän pyörittelemällä pöytää vasten. Leikkaa kruunu puolelta kansi pois. Ja lohko sitten väliseinien mukaan granaattiomena paloiksi. Irroittele isossa ja kulhossa käsin tai lusikalla siemenet hedelmästä. Nauti ylijäävät siemenet esimerkiksi jugurtin päällä.

Kokoa salaatti. Pohjalle salaattia, sitten kvinoa, seuraavaksi punajuuriviipaleita ja granaattiomenansiemeniä sekä fetaa. Pirskottele vähän tässä välissä salaatin päälle oliiviöljyä. Sitten tahini-jugurttikastiketta ja lopuksi vielä tuoretta basilikaa.

Nauti!

Syksyn suloa: Punajuuri-omenasosekeitto

Punajuuri-omenasosekeitto
Punajuuri-omenasosekeitto

Vähän jo syksyn viileiden tuulien puhaltaessa lämmin punajuuri-omenasosekeitto maistuu niin suloiselta. Ripottelin pinnalle runsaasti mietoa minttua ja murustin fetaa. Lisäksi innostuin paahtamaan keiton joukkoon ohuita punajuurilastuja, jotka maustoin ennen uuniin laittamista appelsiinitimjamilla, omenaviinietikkalla, oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla.

Punajuuri-omenasosekeitto
Punajuuri-omenasosekeitto

Ihanan lempeää keittoa, joka hyväilee niin mieltä kuin vatsaa. Syksy saat tulla!


Punajuuri-omenasosekeitto
( 4-5 annosta)

oliivi – tai rypsiöljyä ja voita
noin 600-700 g punajuuria
1 jauhoinen peruna
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 omena
8-9 dl kasvislientä
kourallinen appelsiinitimjamia tai tavallista timjamia
2 rkl omenaviinietikkaa
2 dl kuohukermaa

Lisäksi:
ruukku mietoa minttua
fetaa tai jotain pehmeää juustoa josta tykkäät

Valmistus

1.Kuori ja hienonna sipulit. Kuori punajuuret, peruna ja omena. Lohko ne paloiksi.

2. Kuumenna öljy ja voi kattilassa. Kuullota sipuli hetki. Lisää kasvikset ja jatka kuullottelua muutama minuutti. Lisää kuuma kasvisliemi ja riivi timjamista lehdet.

3. Keitä hiljalleen kannen alla 30-40 minuuttia, kunnes kaikki kasvikset ovat kypsiä.

4. Soseuta.

5. Lisää kerma ja etikka. Kuumenna ja sekoita.

6. Silppua päälle paljon minttua ja murenna feta-juustoa

Punajuuri-vuohenjuustosalaatti ja hasselpähkinäkastike

Punajuuri-vuohenjuustosalaatti
Punajuuri-vuohenjuustosalaatti

Mieleeni on hiipinyt viime päivinä paistettu vuohenjuusto, eikä se ole päästänyt irti. Vuohenjuusto on niin taivallisen ihanaa paistettuna, joten oli aika saada lääkettä sen kaipuuseen.

Vuohenjuuston seuralaiseksi sopii mainiosti esimerkiksi punajuuri, josta on tullut tehtyä lähiaikoina monenlaista. Tähän salaattiin halusin vielä punajuuria, sitten rakas punajuuri saa jäädä hetkeksi kokkaustauolle.

Salaatti on hyvin simppeli. Siinä on lisänä vain saksanpähkinöitä ja rucolaa. Vuohenjuuston maustoin kevyesti rosmariinilla. Pähkinäinen kastike sopii tähän kokonaisuuteen täydellisesti.

Nauti alkupalana tai kevyenä lounaana leivän kera!

Punajuuri-vuohenjuustosalaatti ja hasselpähkinäkastike

Salaatti :
oliiviöljyä
4-5 punajuurta
200 g vuohenjuustoa
rosmariinia
1 dl saksanpähkinöitä
puoli punttia rucolaa

Salaattikastike:
½ dl hasselpähkinä -tai saksanpähkinäöljyä
½ rkl vaahterasiirappia
1 rkl omenaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Valmistus:

Keitä punajuuret suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Kaada vesi pois ja anna jäähtyä hetki. Kuori punajuuret ja leikkaa viipaleiksi.

Paahda pähkinät pannulla ja rouhi ne veitsellä pienenmmäksi.

Leikkaa vuohenjuusto viipaleiksi. Paista vuohenjuusto oliiviöljyssä pannulla kullanruskeaksi.

Yhdistä salaattikastikkeen ainekset kulhossa.

Kokoa salaatti omalle tai yhteiselle tarjoilulautaselle ja kaada kastiketta päälle.