Avainsana-arkisto: punajuuri

Punajuuri-klementiinisalaatti

Punajuuri-klementiinisalaatti
Punajuuri-klementiinisalaatti

Jouluaatto lähestyy, mutta joululaatikoiden teko vain siirtyy päivä päivältä eteenpäin ja tehtailen vain kaiken maailman salaatteja. Jostain syystä laatikoiden valmistus ei ole koskaan tuntunut minun jutulta, mutta ehkä sekin vielä nähdään… Raportoin oitis, kun täällä puskee laatikoita uunista.

Erilaisia salaatteja sen sijaan rakastan tehdä ympäri vuoden ja teen niitä joulunakin, mutta silloin salaatissa saa usein olla juureksia ja hedelmiä. Tällä kertaa punajuuri sai parikseen makean raikkaan klementinin. Ja kyllä, taas siellä salaatissa seikkailevat myös ne granaattiomenan siemenet. Ne voit jättää poiskin, mutta näin sesongin aikaan minä ainakin tykkään käyttää niitä erilaisissa ruuissa.

Simppeliä ja hyvää -sesongin makuja parhaimmillaan!

Punajuuri-klementiinisalaatti

3-4 ( noin 600 g ) punajuurta kuorittuna ja viipaleina
rypsi- tai oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
3 klementiiniä kuorittuna ja paloina tai viipaleina
lehtipersiljaa hienonnettuna
( granaattiomenansiemeniä)

kastike:
2-3 rkl oliiviöljyä
½ rkl punaista balsamicoa
½ valkosipulinkynsi kuorittuna ja hienonnettuna/raastettuna
½ tl dijon sinappia
1 tl hunajaa
ripaus suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Laita uuni kuumenamaan 200 astetta. Asettele punajuuriviipaleet leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Pirskota päälle vähän öljyä ja ripottele suolaa ja pippuria. Sekoittele. Paahda viipaleita uunissa noin 30 minuuttia. Anna viipaleiden hetki jäähtyä.

Sekoita kastikkeen ainekset.

Kokoa salaatti klementiinin paloista ja punajuuriviipaleista. Pirskota kastike päälle. Lisää päälle vielä hienonnettua lehtipersiljaa ja granaattiomenan siemeniä.

Nauti!

Meiramilla maustettu punajuuri-kaalipaistos

Meiramilla maustettu punajuuri-kaalipaistos
Meiramilla maustettu punajuuri-kaalipaistos

Vanhan ajan kaalilaatikko on meillä suosittu ruoka syksy-talviaikaan, mutta nyt innostuin kokeilemaan tälläistä kaalipaistosta Järvikylän ohjetta vähän mukaillen. Tämä paistos on myös laatikkomainen ruoka, mutta ilman lihaa ja ohraa/riisiä. Laatikon kostuttajaksi riittää purkillinen kuohukermaa. Maukas punajuuri-kaalipaistos viimeistellään lautasella murustetulla sinihome-, vuohen- tai fetajuustolla tai juuston voi laittaa sulamaan paistoksen päälle kymmenen minuuttia ennen uunista ulos ottamista.

Herkullinen punajuuri-kaalipaistos sopisi hyvin muuten myös joulupöytään!

Meiramilla maustettu punajuuri-kaalipaistos ( 5-6 annosta)

voita ja öljyä
1 kg puna-tai valkokaalia
1 iso punajuuri
1 punasipuli
¼ dl siirappia
½-1 ruukku meiramia
1 ½ tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
2 dl kuohukermaa

lisäksi: sinihomejuustoa, vuohenjuustoa tai fetaa

Valmistus:

Suikaloi kaali, kuorittu punajuuri ja sipuli. Kuumenna pannulla öljyä ja/tai voita ja kuullota suikaleita muutamassa erässä pannulla noin kymmenen minuuttia.

Siirrä suikaleet voideltuun vuokaan ja sekoita joukkoon siirappi, hienonnettu meirami ja mausteet. Sekoita ja valuta kerma päälle. Laita päälle vielä muutama nokare voita.

Kypsennä 175 asteisessa uunissa noin 45-60 minuuttia.

Murusta lautasella haluamaasi juustoa päälle.

Tarjoa esimerkiksi salaatin ja leivän kera.

Punajuurihummus

Punajuurihummus
Punajuurihummus kananmunan kera

Punajuuri ja tahini löysivät toisensa myös yhdessä lempparitahnassani eli hummuksessa. Punajuuria ei viitsi keittää vain pientä salaattia varten, joten samalla kannattaa tehdä muutakin hyvää herkullisesta punajuuresta. Minä upotin samasta satsista yhden punajuuren kikhernepohjaiseen herkkutahnaan eli hummukseen.

Punajuurihummus
Punajuurihummus

Hummus on helppo tehdä ja yhtä helposti sitä voi yhdistää eri ruokiin. Tällä kertaa minun teki mieli sipaista sitä puolitetun kananmunan päälle. Ripottelin pinnalle vähän granaattiomenan – ja hampunsiemeniä sekä silputtua persiljaa. Sama yhdistelmä toimii mainiosti myös ruisnappien päällä.

Punajuurihummus ruisnapin kera
Punajuurihummus ruisnapin kera

Punajuurihummus maistuu myös esimerkiksi leivän päällisenä, dippinä napostelukasvisten kera tai salaattien seurana.

Punajuurihummus

1 keitetty punajuuri ( tai etikkapunajuuri)

1 prk ( noin 290 g) kikherneitä
1 valkosipulikynsi
2 rkl tahinia
½ sitruunanmehu
3 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Valuta ja huuhtele kikherneet. Kuori punajuuri ja paloittele se. Kuori valkosipuli.

Soseuta kaikki ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi.

Nauti esim. leipien tai kananmunan päällysteenä tai napostele vihannesten kanssa.

Koristele halutessasi esim. yrteillä tai siemenillä.

Katso myös: Paahteinen paprikahummus ja Neljän viljan tabbouleh-salaatti paprikahummuksen kera