Aihearkisto: Keitot

Toscanalainen papusoppa eli ribollita

Toscanalainen papusoppa eli ribollita

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Hiljakseen muhinut sakea ja maukas toscanalainen papusoppa hemmottelee makunystyröitä sekä tuo tuoksuineen kotiin leppoisan viikonlopputunnelman. Kuivatuista valkopavuista valmistetettu soppa ei ole pikaruokaa, mutta verkkainen puuhastelu keittiössä on mitä parasta lääkettä arjen kiireiden vastapainoksi. Yhdenlaista hyvää tekevää hyggeilyä tämäkin!

Papujen lisäksi sopasta löytyy savoijinkaalia eli kotoisammalta nimeltä kurttukaalia. Kurttukaali on miedon ja pähkinäisen makuista. Sitä käytetään paljon myös kääryleisiin ja salaatteihin. Kivaa, kun sitäkin saa talviaikaan kotimaisena!

Savoijinkaali eli kurttukaali

Lisäksi soppaan laitetaan muun muassa kotimaisia multaporkkanoita, sipulia, luomulehtiselleriä Espanjasta, Pajuniemen luomupekonia, yrttejä ja aidoista raaka-aineista valmistettua Puljongin kanalientä. Näistä huippuaineksista syntyy täydellinen viikonloppusoppa, jonka maku vain paranee vanhetessaan.

Toscanalainen papusoppa eli ribollita

Italialialaiseen tapaan keiton päälle ripotellaan lopuksi vastaraastettua parmesaania ja valutetaan tilkka oliiviöljyä.

Kotoisaa ja rentoa viikonloppua hyvässä seurassa!

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Toscanalainen papusoppa eli ribollita

oliiviöljyä
3 dl GoGreen kuivattuja valkoisia papuja
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
150 g Pajuniemen luomupekonia
2 (multa)porkkanaa
1 (luomu)sellerin varsi
noin 400 g savoijinkaalia
1 tkl kokonaisena kuorittuja Pirkka luomu tomaatteja
1 l Puljongin kanalientä
1 tl timjamia
1 laakerinlehti
suolaa ja mustapippuria myllystä

Päälle:
yrttejä, kuten lehtipersiljaa ja timajaminlehtiä
oliiviöljyä
parmesaania

Valmistus:

Liota papuja vähintään kahdeksan tuntia kylmässä vedessä. Valuta liotusvesi pois ja kypsennä pavut suolalla maustetussa runsaassa vedessä (noin tunti). Valuta ja siirrä sivuun odottamaan.

Kuori ja hienonna sipulit. Halkaise savoijinkaali ja leikkaa suikaleiksi. Kuori ja kuutioi porkkanat. Huuhtele ja kuutioi selleri. Leikkaa pekoni paloiksi.

Kaada kattilaan reilu tilkka oliiviöljyä. Kuullota ensin sipuleita, lisää sitten pekoni. Kippaa kaalisuikaleet kattilaan ja sekoittele, kunnes kaali vähän pehmenee. Lopuksi vielä porkkana- ja varsisellerikuutiot.

Lisää kokonaisena kuoritut tomaatit tölkistä ja kaada kanaliemi perään. Lisää mausteet ja keitä 20 minuuttia. Lisää kypsennetyt pavut ja jatka keittämistä vielä 15 minuuttia.

Maista ja tarkista suola. Lisää lopuksi yrttejä päälle.

Lautasella voit lisätä päälle hieman oliiviöljyä ja parmesaania.

Tarjoa rapeakuorisen leivän kera.

Bataatti-punajuurikeitto

Bataatti-punajuurikeitto
Bataatti-punajuurikeitto

Lempeä bataatti-punajuurikeitto vie makumatkalle jouluisiin tunnelmiin. Ihana juureskeitto maustetaan nyt kanelilla, inkiväärillä ja timjamilla. Jouluiset mausteet suorastaan puskevat maustekaapista joka juttuun mukaan.

Keitto viimeistellään kurpitsan- ja auringonkukansiemenillä, jotka voi ensin paahtaa pannulla tilkassa öljyä ja maustaa chilijauheella, sokerilla, mustapippurilla ja suolalla.

Bataatti-punajuurikeitto

tilkka öljyä
1 sipuli
1 bataatti
2 punajuurta
8-9 dl kasvislientä
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl timjamia
2 dl kuohukermaa
50 g fetajuustoa ( tai enemmän, maun mukaan)
kourallinen tuoretta minttua ja persiljaa hienonnettuna

Valmistus:

Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi bataatti ja punajuuri.

Kuullota sipulia kattilassa. Lisää bataatti – ja punajuurilohkot sekö mausteet. Kaada päälle kuuma kasvisliemi, niin että kasvikset peittyvät. Keitä noin 30 -40 minuuttia kunnes juurekset ovat kypsiä.

Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kerma ja juusto paloina. Kiehauta. Lisää päälle tuoreita yrttejä.

Vinkki: nopeuta keiton valmistumistumista käyttämällä valmista punajuurisosetta.

Kookos-punajuurikeitto & savulohimoussenapit

Kookos-punajuurikeitto & savulohimoussenapit
Kookos-punajuurikeitto & savulohimoussenapit

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Lautaselta pitää löytyä aina hyvää makua, mutta näin pimeän vuoden ajan keskellä mielellään myös väriä. Punajuuri on yksi suosikki voimajuurekseni. Niin mahtavan makuinen ja samalla upean värinen. Tällä kertaa keitin punajuuresta samettisen pehmeän kookos-punajuurikeiton, johon tähtianis antaa joulun tuoksua ja makua.

Kookos-punajuurikeitto
Kookos-punajuurikeitto

Tähtianiksen tuoksuinen kookos-punajuurikeitto sopii hyvin myös pikkujoulujen illanistujaisiin, kun seurana tarjoaa vielä savulohimousella päällystettyjä ruisnappeja. Pienet napit ovat rentoa näppiruokaa parhaimmillaan.

Savulohimoussenapit
Savulohimoussenapit

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Kookos-punajuurikeitto ( 4 annosta)

1 rkl rypsiöljyä
1 punasipuli
2 jauhoista perunaa
6 punajuurta
7 dl kana- tai kasvislientä
2 tähtianista
1 tl timjamia
noin 2 dl kookosmaitoa
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi perunat ja punajuuret. Kaada kattilaan tilkka öljyä. Kuullota ensin hetki sipulia. Lisää sitten punajuuret, perunat, mausteet ja liemi. (Tähtianikset voit laittaa maustepussiin tai palloteesiivilään, niin ne saa helpommin lopuksi poimittua pois). Anna sopan kiehua hiljalleen 30-40 minuuttia.

Poista tähtianikset ja soseuta keitto. Lisää kookosmaitoa sen verran, että saat keitosta sopivan paksuista. Kieuhauta. Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan.

Savulohimoussenapit ( 20- 25 kpl )

noin 300 g savulohta
1 dl kuohukermaa
3 rkl smetanaa
2 rkl sitruunanmehua
tuoretta tilliä ja ruohosipulia hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria

Pirkka luomu ruisnappeja

Valmistus:

Ota kalasta nahka pois. Leikkaa kala hienoksi. Sekoita joukkoon sitruunan mehu, yrtit ja smetana.

Vatkaa kerma ja sekoita se kala-smetanaseoksen kanssa.

Tarjoile ruisnappien kera.