Aihearkisto: Kasvisherkkuja

Parsacarbonara

Parsacarbonara

Parsa kuuluu niin mun kevääseen. Aina kun edellinen puntti on mennyt, pitää saada oitis seuraava. Kevään suosikkiparsaresepti on ollut nyt parsa-prosciuttopiirakka, mutta onneksi parsa sopii moneen ja tällä kertaa herkuteltiin parsapastalla.

Tähän carbonaraan voisi lisätä klassiseen tapaan myös paistettua pekonia, mutta meille maistui ilmankin. Oma loppulisäykseni oli tällä kertaa vihreä pesto. Sekin sopi tähän kivasti!

Parsacarbonara

200 g spaghettia

2 dl kermaa
2 kananmunaa
2 dl parmesaanijuustoa raastettuna
suolaa ja mustapippuria

paistamiseen voita ja oliiviöljyä
puntti vihreää parsaa
2 rkl sitruunanmehua
suolaa ja mustapippuria

( pestoa)

Valmistus:

Keitä pasta pakkauksen mukaan al dente.

Sekoita kananmuna-kerma-juustoseos.

Huuhtele parsat ja kuori parsat ohuelti nuppujen alapuolelta tyveä kohden. Napsauta/leikkaa puumainen kantaosa pois. Leikkaa paloiksi. Paista pannulla öljyssä ja voissa muutama minuutti. Valuta päälle sitruunnmehua ja rouhaise vielä vähän suolaa ja pippuria.

Sekoita valutetun pastan joukkoon kananmuna-kerma-juusto ja parsat. Kuumenna varovasti samalla sekoitellen.

Lisää halutessasi pastan joukkoon hieman pestoa ja yrttejä. Voit myös paistaa joukkoon pekonia, kuten klassikkoversiossa.

Mausteinen porkkana-kikhernekeitto

Porkkana-kikhernekeitto

Tässä porkkanakeitossa on paljolti sama makumaailma kuin porkkana-kikhernepihveissä tahinikastikkeen kera. Moni muukin kuin minä on tykästynyt noihin ihaniin kasvispihveihin, sillä reseptiä käydään lukemassa blogissani kohtuullisen usein.

Hyvät makuyhdistelmät on helppo muuttaa toiseen muotoon. Olin tällä kertaa porkkanapussini kanssa soppatuulella ja tein samoja makuja sisältävän ihanan keiton!

Porkkana-kikhernekeitto

tilkka rypsiöljyä
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
2 salottisipulia kuorittuna ja hienonnettuna
600 g porkkanaa kuorittina ja viipaleina
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikamaustetta
1 tl kurkumaa
½ tl chiliä
½ tl sokeria
7-8 dl kasvis- tai kanalientä
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl tahinitahnaa
1 tlk kypsiä kikherneitä
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Päälle: yrttejä, fetaa, siemeniä, turkkilaista jugurttia

Valmistus:

Kuumenna öljy ja kuullota ensin sipuleita. Lisää sitten porkkanat ja kuivamausteet. Paahda sekoitellen vielä muutama minuutti.

Lisää kuuma kasvisliemi, tahini ja sitruunamehu. Keitä 15-20 minuuttia, kunnes kasvikset on kypsiä. Soseuta sauvasekoittimella.

Lisää kikherneet Kuumenna ja sekoita. Maista ja tarkista suola. Lisää keiton päälle hienonnettua korianteria tai lehtipersiljaa, siemeniä, fetaa, turkkilaista jugurttia..

Vegemoussaka nyhtökauralla

Vegemoussaka

Moussaka on mainio viileän pääsiäismaanantain uuniruoka, jonka tein tällä kertaa herkullisena kasvisversiona nyhtökauralla. Yleensä laitan moussakaan mukaan myös ohuesti viipaloitua perunaa, mutta tästä se jäi nyt pois, koska tämä oli tälläinen mitä kaapista löytyy moussaka.

Herkullista viikkoa!

Vegemoussaka

1-2 munakoisoa
rypsi- tai oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
½ – 1 tl chilimaustetta

Nyhtökauratäyte:
rypsi- tai oliiviöljyä paistamiseen
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
1 rs nyhtökauraa tomato tai nude ( tässä tomato)
2 rkl tomaattipyrettä
1 tlk tomaattimurskaa
1 dl vettä
suolaa ja mustapippuria
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
1 kourallinen hienonnettua persiljaa
1 rkl punaista balsamicoa

Valkokastike:

50 g voita
¾ dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
¼ tl muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria
2 kananmunan keltuaista
150 g juustoraastetta, esim. cheddar

Päälle: tuoretta hienonnettua lehtipersiljaa

Tarjoa: parmesaani tai fetajuuston kera

Valmistus:

Leikkaa munakoiso viipaleiksi ja ripota viipaleiden päälle suolaa. Itketä niitä noin 15 minuuttia ja pyyhi sitten suola pois pinnasta. Laita uuni päälle 200 astetta ja laita munakoisoviipaleet uuniin leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Pirskota pinnalle öljyä ja lisää mustapippuria ja chilimaustetta. Paahda viipaleita noin 20 minuuttia.

Tee nyhtökauratäyte. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota siinä ensin hienonnettuja sipuleita. Lisää nyhtökaura ja paista hetki.Sekoita joukkoon tomaattipyre ja loput ainekset. Anna kastikkeen hautua hiljaisella lämmöllä noin 20 minuuttia. Tarkista maku.

Valmista seuraavaksi valkokastike. Sulata voi kattilassa ja sekoita jauhot joukkoon. Kuumenna, mutta älä ruskista. Lisää vähitellen maito. Keitä hiljalleen, samalla sekoittaen sen aikaa, että kastike paksuuntuu. Ota liedeltä. Erottele keltuaiset ja vispaa ne hyvin kastikeen joukkoon. Sekoita kastikkeeseen vielä juustoraaste.

Ota paahtuneet munakoisoviipaleet uunista.

Täytä vuoka. Kaada pohjalle hieman valkokastiketta. Seuraavaksi paahtuneet munakoisoviipaleet. Sitten nyhtökaurakastiketta ja jatka kunnes viimeisenä valkokastiketta. Voit halutessasi vielä raastaa lisää juustoraastetta pintaan.

Kypsennä uunissa noin 45 minuuttia. Peitä vuoka foliolla, jos pinta alkaa liikaa tummumaan. Anna vetäytyä paistamisen jälkeen folion alla noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.