Avainsana-arkisto: arkiruokaa

Couscous-kikhernesalaatti & paistettu sumakkilohi

Couscous-kikhernesalaatti ja paistettua lohta
Couscous-kikhernesalaatti ja paistettua lohta

Couscous ja kikherneet ovat jälleen kokkauksissani mukana. Rakastan pannulla paistettuja kikherneitä, jotka maustan kurkumalla ja chilillä. Ne ovat hyviä muun muassa tomaatti-kookoskeiton joukossa tai niitä voi myös napostella sellaisenaan, mutta nyt ujutin ne couscous-salaattiin. Lisäksi laitoin salaattiin bistroisännän kasvattamia supermakeita tomaatteja.

Couscous-kikhernesalaattia ja paistettua lohta
Couscous-kikhernesalaattia ja paistettua lohta

Aika maukas salaatti olisi jo tässä, mutta se paranee lisää, kun seuraksi paistaa lohta ja maustaa sen sumakilla. Lisäksi sekoittelin sriracha-kastiketta paksun jugurtin joukkoon. Se sopii mainiosti tämän nopeasti valmistuvan arkiaterian seuraksi.

Couscous-kikhernesalaatti

2 dl keitettyä couscousia
4-5 tomaattia pieniksi paloiksi leikattuina
1 rs (290g) kikherneitä
oliiviöljyä
1 tl kurkumaa
½ tl chiliä
ripaus sokeria
suolaa
mustapippuria
tuoreita yrttejä (esim. minttua ja basilikaa)
½ limetin mehu

Sumakkkilohi

oliiviöljyä
600 g lohta
suolaa ja mustapippuria
2 tl sumakkia

Valmistus:

Kuumenna pannulla öljy. Sekoita öljyn joukkoon kurkuma, chili ja sokeri. Paahda mausteita hetki ja lisää valutetut kikherneet, suolaa, mustapipuria ja sokeria. Paista muutamia minuuttia.

Sekoita kulhossa tomaatit, paistetut kikherneet, couscous, yrtit ja limetin mehu.

Leikkaa lohi viipaleiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista oliiviöljyssä pannulla lohi melkein kypsäksi. Mausta lopuksi sumakilla.

Palo lohi vähän pienemmäksi ja nosta salaatin päälle tai tarjoa kala erikseen.

Punajuuripesto, tuorepastaa ja salaattia

Punajuuripesto, pastaa ja salaattia
Punajuuripesto, tuorepastaa ja salaattia

Meillä on lähiaikoina herkuteltu muutaman kerran punajuurilla. Lindströminpihvit vietiin viime viikolla suoraan pannulta. Viikonloppuna tein maistuvaa punajuurisalaattia, josta jäi muutama punajuuri yli. Ylijääneistä keitetyistä punajuurista ja punajuurisalaattikuutioista sai arjeksi hyvän pastasalaatin.

Tässä salaatissa on monenlaista lisuketta, mutta voit tehdä myös riisutun version eli ihan vain pastaa ja pestoa. Se on myös hyvää, mutta pienillä lisukkeilla tästä saa ihanan salaattimaisen annoksen.

Punajuuripesto

Pastana minulla oli tuorepastaa, joka kiehahtaa valmiiksi minuutissa. Tämä on arjen pikaruokaa parhaimmillaan, jos vain on punajuuret valmiiksi keitettyinä.

Punajuuripesto

1-2 keitettyä punajuurta
½ dl parmesaanijuustoa
½ dl pinjansiemeniä
1 valkosipulinkynsi
¾ dl oliiviöljyä
1 kourallinen lehtipersiljaa
1 tl sitruunanmehua
suolaa
pippuria

250 g tuorepastaa tai tavallista

Valmistus:

Keitä punajuuret.

Paahda pinjansiemenet. Kuori valkosipuli. Palo punajuuret. Soseuta kaikki ainekset monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella.

Sekoita pesto keitetyn pastan joukkoon.

Lisäksi, jos haluat esimerkiksi: pussillinen salaattisekoitusta, vuohenjuustokuutioita, lehtipersiljaa, hasselpähkinäöljyä, parmesaania lastuina, paahdettuja pinjansiemeniä ja keitettyjä punajuurikuutioita

Lisää pesto-ohjeita: Herne-minttupesto, pinaatti-cashewpesto ja lehtikaali-saksanpähkinäpesto

Lehtikaali-sardellipasta

Lehtikaali-sardellipasta
Lehtikaali-sardellipasta

Seuraa jatkoa lehtikaaliresepteilleni, joita löytyy blogistani jo aika monta . Jääkaappiin oli jäänyt vähän lehtikaalia ja sardellipurkista löytyi sopivasti sardelleja. Tässä pari hyvää raaka-ainetta pastaan ja vähän muuta lisäksi. Tänään vietetään meillä taas jämät pois jääkaapista – päivää.

Suolainen sardelli on loistava ruoan maustaja pastalle. Sardellit sopivat hyvin myös muun muassa oliivitahnoihin, sardellipizzaan tai Ceasar -salaatin kastikkeeseen. Sardelli ei sen sijaan sovi tuttuun Janssonin-kiusaukseen, vaan siihen käytetään pohjoismaisittain säilöttyjä anjoviksia. Kannattaa katsoa, ettei nämä kaksi maustajaa mene sekaisin. Pohjoisessa tuttu anjovis on säilötty makeaan mausteliemeen ja tekee siis ruokaan makeahkon maun.

Maukas lehtikaalipasta on myös ilahduttavan nopea valmistaa. Sopii hyvin myös arkeen!

Lehtikaali-sardellipasta

250 g spagettia ( kahdelle)

Kastike:
oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
6-7 sardellifileetä
200 g lehtikaalia
2 rkl sitruunan mehua
½ tl chili maustetta
suolaa ja mustapippuria
1 dl parmesaania raastettuna
lehtipersiljaa
½ dl pinjansiemeniä pannulla paahdettuna

Valmistus:

Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan al dente.

Poista lehtikaalista paksu ruoti ja leikkaa lehdet vähän pienemmäksi.
Ryöppää lehtikaali nopeasti kiehuvassa vedessä ( muutama minuutti). Jäähdytä heti kylmässä vedessä ja purista ylimääräiset vedet pois.

Kuori ja hienonna valkosipuli.

Kaada pannulle oliiviöljyä. Kuullota valkosipulia siinä ensin muutama minuutti. Lisää sitten sardellifileet. Jatka paistamista sen aikaa, että sardellit vähän hajoavat pannulle.

Lisää hienonnettu lehtikaali, mausteet ja sitruunan mehu.Paista keskilämmöllä muutama minuutti.
Valuta keitetty pasta ja sekoita se parmesaaniraasteen kanssa pannulla lehtikaaliseoksen joukkoon. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Tarjoa hienonnetun lehtipersiljan ja paahdettujen pinjansiemenien kera.

Katso myös pasta puttanescan ohje, siinä käytetään myös sardellia