Lohiceviche-tortillat

Yksi tortillasuosikkini on lohicevichellä täytetyt tortillat. Niin raikasta ja hyvää sekä valmistuu varsin vähällä vaivalla raaka-kypsyttämällä.

Cevichessä raaka-aine kypsytellään raakana suloisen pehmeäksi sitruunan tai limetin mehussa. Tämän vuoksi kypsentämistä vaativat raaka-aineet kuten järvikalat eivät sovi cevicheen. Muuten cevichen voi  tehdä melkein mistä merikalasta vain esimerkiksi siiasta, kuhasta, lohesta tai ahvenesta. Kalaa välttelevä voi tehdä cevichen vaikka herkkusienistä.

Maukasta arkiruokaa helposti – nappaa resepti alta.

Lohiceviche-tortillat

600 g lohta (nahka pois) pieninä kuutioituna
kahden limen mehu
1/4 chili ohuina suikaleina
1/2 punasipuli hienonnettuna
1/2 tl suolaa

pieniä tai isoja tortilloja

suolaa
limemustapippuria
tuoretta korianteria

Lisäksi oman maun mukaan esimerkiksi:
salaattia
ranskankermaa
avokadoa tai guacamole
soijapapuja
erilaisia salsoja

Valmistus:

1. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja anna maustua jääkaapissa noin tunti.
2. Tarjoa tortillojen kera.
3. Lisäksi esimerkiksi salaattia, ranskankermaa, avokadoa, soijapapuja, salsoja, korianteria..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *