Paprika on parasta paahdettuna

Paahdettu paprikasalaatti
Paahdettu paprikasalaatti

Paahdettuna paprika on mielestäni upean makuista, mutta välillä tämäkin herkku unohtuu. Nyt jääkaapissa oli sopivasti pari paprikaa, jotka päätin hyödyntää tähän salaattiin paahdettuna. Ilman paprikoiden paahtamista tästä salaatista puuttuisi se jokin!

Paahdettu paprikasalaatti
Paahdettu paprikasalaatti

Paprikoiden paahtaminen on helppoa. Lohkot laitetaan kuoripinta ylöspäin uuniin ja ne saavat olla uunissa sen aikaa kunnes pinta alkaa olla mustunut. Paahtuneiden paprikoiden kuoriminen on helpompaa, kun paprikat kääräisee kymmeneksi minuutiksi folion sisään.

Paahdettu paprika sopii moneen, muun muassa salaatteihin , leivän päälle ja siitä syntyy myös ihana hummus!

Paahdettu paprikasalaatti ( 2- 3 henkilölle)

2 paprikaa
½ ruukkua lehtisalaattia
1 dl mustia kivettömiä oliiveja
100 g salaatti- tai fetajuustoa murustettuna
basilikan lehtiä maun mukaan

kastike:
¼ dl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Pese ja kuivaa paprikat. Leikkaa lohkoiksi ja poista kanta sekä siemenet. Laita paprikat kuoripuoli ylöspäin leivinpaperin päälle uunivuokaan ja paahda noin 25 minuuttia tai kunnes kuori on tummunut/mustunut. Laita paahtuneet paprikat foliokääröön noin 10 minuutiksi, jotta kuori lähtee helpommin. Poista paahtunut kuori veitsellä.
2. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa.
3. Pese ja kuivaa salaatti. Valuta oliivit.
4. Yhdistä salaattiastiassa kaikki ainekset ja valuta kastike päälle.

2 thoughts on “Paprika on parasta paahdettuna

  1. Minäkin tykkään, että kypsä paprika on jotenkin vatsaystävällisempääkin, kuin raakana. Ja ihmeen helppoahan se paahtaminen ja kuoriminen on. Näinkin ekan kerran teillä, kun touhusit niitä 🙂

    1. Kyllä, kun kuori otetaan paprikasta pois, niin sitä pystyy syömään moni sellainenkin, jonka vatsalle raaka paprika ei sovi.

      Ja onhan se paahdettuna täydellisen hyvää. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *