Canneloni vege

Canneloni vege
Canneloni vege

Ennen isänpäivää ilmestyi Joonas Hämäläisen ja Serko Rantasen ruokakirja Isät kokkaa. Kirja on täynnä mutkatonta ja maukasta koko perheen kotiruokaa: tuttuja klassikoita, makuja maailmalta, leipomuksia ja aamiaisherkkuja.

Kirja on suunnattu perheen iseille, mutta sopii tämä minun mielestä kenelle vain kokkaamisesta tykkäävälle. Meillä kirja onkin päätynyt minun käyttööni ja ensimmäisenä päätin kokeillä siitä vegecanneloneja. Hassu juttu, mutta en ole jostain syystä canneloneja aikaisemmin tehnyt, vaikka monessa muussa muodossa meillä onkin pastaa nautittu.

Mutta tällä vege-versiolla pääsimme bistrossa oikein maukkaasti cannelonien matkaan. Sen verran menin tuota ohjetta säätämään, että lisäsin siihen tomaatti-kermakastikkeen päälle. Ehkä se olisi ollut hyvää ilmankin, mutta kun pitää aina laittaa joka paikkaan jotain omaa, niin minkäs sitä itselleen mahtaa.

Isät kokkaa -ruokakirja
Isät kokkaa -ruokakirja

Kirjajulkkareissa Brondassa maisteltiin muun muassa maan maistuvimpia uunituoreita voisilmäpullia ja rapeakuorisia sämpylöitä. Molempien ohjeet löytyvät tietenkin tästä kirjasta.

Joulu lähestyy, tässä on yksi mainio ruokakirja kotikokille pukin konttiin.

Canneloni vege

1 pkt cannelonia

oliiviöljyä
1 fenkoli
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
10 cm pätkä purjon valkoista osaa
2 valkosipulinkynttä
1 dl kuohukermaa ( laitoin 2 dl..)
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 mozzarella pallo
raastettua parmesaania

kastike:
tilkka oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 prk tomaattimurskaa
1 dl ruokakermaa
oreganoa
suolaa ja mustapippuria

tuoretta basilikaa

Valmistus:

Pese kasvikset ja leikkaa fenkoli, munakoisot ja kesäkurpitsa pieniksi kuutioiksi. Halkaise ja huuhtele purjo. Kuori valkosipuli ja hienonna purjo sekä valkosipuli. Kuullota kasviksia oliiviöljyssä noin vartti kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää kerma ja anna imeytyä kasviksiin. Mausta ja nosta sivuun jäähtymään.

Täytä cannelonit pursotinpussin avulla tai pikkulusikkalla. ( Itse käytin kahta pikku lusikkaa. Pidin canneloniputken pannun pohjaa vasten pystyssä. Toisella lusikalla lapion täytettä sisälle ja toisen lusikan päällä tiivistin. ) Nosta cannelonit voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja revi mozzarellaa päälle.

Tee vielä kastike. Kuullota valkosipulia öljyssä. Kaada pannulle tomaattimurska ja kerma. Kiehauta ja mausta. Kaada seos tasaisesti cannelonien päälle.

Viimeistele tuoreella basilikalla ja parmesaanilla.

Kiitos kivasta kirjasta!

4 thoughts on “Canneloni vege

  1. Eipäs olekaan tullut laitettua cannelloneja koskaan, on maukkaan kuuloista… Ootkohan muuten malttanut edes näyttää teidän isukille tätä kirjaa, vai onko se lentänyt suoraa emännän kätköihin 😉 😀

    1. Juu, minä se olen meidän perheen kirjahamsteri… Ei muuta kuin sielläkin cannelonit kokeiluun! 🙂

    1. Minä myös. 🙂 Ja tässäkin ruoassa se on jälleen niin herkullista, kuten sen kasvisseuralaiset. Kannattaa tehdä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *