Freekeh- salaatti mansikoilla, fetalla ja kanalla

Freekeh- salaatti mansikoilla, fetalla ja kanalla
Freekeh- salaatti mansikoilla, fetalla ja kanalla

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Tein vähän aikaa sitten ilahduttavan löydön pasta-riisihyllystä. Sinne oli saapunut freekeh-vehnää eli vihreää vehnää. Osastovastaava Tyyne kertoi, että siinä sitä on ollut jo muutaman kuukauden ajan. Enpäs ollut huomannut, mutta mahtavaa, kun vihdoinkin pääsen tekemään salaattia tästä huippuviljasta!

Freekeh
Freekeh eli vihreä vehnä
Mansikoita
Mansikoita

Freekeh on vanha arabialainen vehnälaji, joka kerätään kypsymättömänä. Jyvät kuivataan ja paahdetaan keräämisen jälkeen ja siitä maistaakin miedon savun maun. Freekehissä on paljon enemmän kuituja, mineraaleja ja proteiineja kuin tavallisessa vehnässä. Se muistuttaa vähän couscousia tai bulguria, joista olen myös tehnyt paljon erilaisia salaatteja. Freekehin valmistus on yhtä helppoa kuin muidenkin jyvien.

Freekeh
Freekeh

Nyt valmistin freekehistä ihanan kesäisen ja ruokaisan salaatin, jonka voisi pakata myös vaikka kesäpiknikille mukaan Laajasalon K-Supermarketissa oli maistuvan makeita mansikoita ja niiden seuraksi laitoin salaattiin myös fetaa ja kanaa sekä reilulla kädellä basilikaa ja minttua!

Freekeh- salaatti mansikoilla, fetalla ja kanalla
Freekeh- salaatti mansikoilla, fetalla ja kanalla

Taivaallisen hyvä kesäsalaatti. Suosittelen lämpimästä kokeilemaan freekehiä!

Herkullista kesää!

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Freekeh- salaatti mansikoilla, fetalla ja kanalla

200 g ( 1 pkt) freekehiä

oliiviöljyä ja voita paistamiseeen
300-400 g kanan rintafileitä
1 tl paprikajauhetta
suolaa ja mustapippuria
300 g mansikoita
150 g fetaa
puoli punttia basilikan lehtiä
puoli punttia mintun lehtiä

kastike:
1 dl oliiviöljyä
½ sitruunan kuori ja mehu
1 rkl hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

1. Keitä freekeh-vehnä suolalla maustetussa vedessä (1l) noin 15 minuuttia ( tai pakkauksen ohjeen mukaan, eri valmistajilla voi olla eri kypsennysaikoja) . Valuta ja kaada tilkka öljyä sekaan.
2. Mausta kanafileet suolalla, mustapippurilla ja paprikajauheella. Paista pannulla öljyssä ja voissa kypsiksi. Anna hetki vetäytyä folion sisällä ja viipaloi fileet.
3. Poista mansikoista kanta ja puolita ne. Leikkaa feta kuutioiksi.
4. Sekoita salaattikastike.
5. Yhdistä kaikki salaatin ainekset ja valuta kastike päälle.

Saatat tykätä myös

4 kommenttia artikkeliin ”Freekeh- salaatti mansikoilla, fetalla ja kanalla

  1. Voiko tämän kesäisempää salaattia ollakaan, no ei voi. Nam, huudahdettiin tyttäriesi kanssa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *