Fried chicken & ranch-kastike

Fried chicken
Fried chicken

Kävin vaihteeksi viikonlopun ruokaostoksilla Stockan herkussa. Sinne uskaltaa mennä jopa ilman täydellistä ruokasuunnitelmaa, koska demokeittiöstä löytää melko todennäköisesti jotain inspiraatiota.

Demokeittiössä maistatettiin mainiota possua ja samalla kokkaajakaksikko vinkkasi myös ottamaan mukaan Food Festival Brooklyn esitteen ja kokeilemaan siitä fried chicken -reseptiä. Kuulemma superhyvää.

Mikäpä ei, mukavan rennonoloista viikonloppuruokaa ja kiva saada välillä valmiit sävelet. Pidän myös siitä, kun lihatiskiltä saa täsmäannoksen raaka-aineita. En ole suurpakkausten ystävä, vaikka olen suurperheellinen.

Laitoin kanat edellisenä iltana marinadiin. En ole aikaisemmin käyttänyt piimää marinadissa, mutta se toimi yhtä hyvin kuin luonnonjugurtti. Seuraavana päivänä tein enää kuorrutuksen ja kastikkeen sekä tietenkin paistoin kanat uunissa. Kiertoilmauunissa lohkoperunat paahtuivat kanojen seuraksi samalla kertaa kätevästi. Lisäksi rapsakkaa salaattia.

Oikein maistuvaa, nam!

Fried chicken & ranch-kastike

8 broilerin pientä koipipalaa
4 broilerin paistileikettä

Marinadi
½ tl suolaa
mustapippuria
5 dl piimää tai luonnonjurgurrtia
1 sitruunan mehu
½ dl silputtua persiljaa
½ dl silputtua ruohosipulia
1 tl tabascoa
2 valkosipulinkynttä raastettuna

Kuorrutus:
2 dl panko- tai korppujauhoja
2 dl murskattuja maissihiutaleita
1 dl hienoksi raastettua parmesaania
1 ½ tl suolaa

Ranch-kastike:
2 dl kermaviiliä
2 rkl majoneesia ( esim. Hellmann`s)
½ dl yrttejä silputtuna ( minulla ruohosipulia ja persiljaa)
1 raastettu valkosipulinkynsi
1 tl sinappia
pari tippaa tabascoa
suolaa ja mustapippuria myllystä

Valmistus:

Sekoita marinadin ainekset kulhossa ja lisää broilerinpalat joukkoon. Katso, että palat ovat kauttaaltaan hyvin marinadin peitossa. Anna tekeytyä marinadissa vähintää 8 tuntia ta yön yli.

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja kuumenna uunipelti siellä samalla.

Tee kastike. Sekoita ainekset ja anna maustua jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka.

Tee kuorrutus. Laita maissuhiutaleet pussiin ja murskaa ne kaulimella hienoksi. Sekoita kulhossa murskatut maissihiutaleet muiden kuorrutusainesten kanssa.

Nosta broilerinpalat marinadista ja pyöräytä kananpalat hyvin kuorrutusseoksessa. Nosta sen jälkeen leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle.

Paista koipia noin 40 minuuttia ja paistileikkeitä noin 20 minuuttia. Eli ensin koivet uuniin ja sitten paisti perään.

Tarjoa salaatin ja lohkoperunoiden kera sekä ranch-kastikkeen kera.

Reseptin alkuperä Stockmannin Brooklyn Food Festival esite.

Saatat tykätä myös

2 kommenttia artikkeliin ”Fried chicken & ranch-kastike

  1. No enpäs ole myöskään vielä piimässä ymmärtänyt marinoida kanoja , mutta mikä ettei. Ihan mielenkiintoinen. Pitääpäs kokeilla 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *