Punajuuri-tähtianis-kookosrisotto

Punajuuri-kookosrisotto
Punajuuri-kookosrisotto

Viime päivinä mielessäni on ollut punajuuririsotto, mutta ajattelin sen kaipaavan pientä uudistusta. Tähtianiksesta hurmaantuneena kokeilin maustaa sillä nyt punajuuririsoton ja mielestäni tähtianis sopi tähän risottoon aivan upeasti, kun viimeistelee vielä tämän ihanuuden lopuksi kookosmaidolla.

Tulikin mieleen, että punajuuri-kookosrisotolla saa loistavaa vaihtelua perinteisten laatikoiden tilalle myös joulupöytään tai sitten sitä voisi tarjota pikkuannoksina pikkujoulujen herkkupalojen seurassa.

Paahdetut punajuuret ja Mäkelän tilajuustolan juustokuutiot antavat kivan loppusilauksen risotolle.

Joulunajan paras punajuuririsotto – ja miksei myös muulloin!

Punajuuri-tähtianis-kookosrisotto

oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 dl risottoriisiä
1 ½ dl kuivaa valkoviiniä
250 g valmista punajuurisosetta
5-7 dl kuumaa kanalientä
2 tähtianista
1 tl timjamia
2 dl kookosmaitoa
2 dl parmesaanijuustoraastetta
suolaa ja mustapippuria
kourallinen lehtipersiljaa silputtuna

Lisäksi: paahdettuja punajuuria ja salaattijuustokuutioita, esim. Mäkelän tilajuustolan fettina-basilika

Valmistus:

Jos haluat lisäksi paahdettuja punajuurikuutioita, niin aloita niistä. Uuni päälle: 200 astetta. Kuori ja leikkaa punajuuret kuutioiksi. Laita punajuuret leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Pirskota päälle oliiviöljyä, suolaa, hunajaa ja timjamia. Sekoittele ja laita uuniin noin puoleksi tunniksi.

Kuori ja hienonna sipuli. Kaada oliiviöljyä kasariin, kuumenna ja kuullota sipuleita hetki siinä. Lisää riisi ja jatka sen aikaa, kunnes riisi on läpikuultavaa. Kaada viiniä pannulle ja anna seoksen kiehahtaa.

Lisää punajuurisose, timjami, rouhittua mustapippuria ja tähtianikset sekä anna taas seoksen kiehahtaa. Lisäile kanalientä vähän kerrallaan, desi kerrallaan. Kun riisi on kypsää, mutta kuitenkin puruntuntumalta napakkaa niin lisää joukkoon kookosmaito ja parmesaaniraaste. Tarkista suola. Kuumenna ja lisää suolaa tarvittaessa.

Hienonna päälle lehtipersiljaa

Tarjoa punajuurikuutioiden ja juustojen kera.

Saatat tykätä myös

2 kommenttia artikkeliin ”Punajuuri-tähtianis-kookosrisotto

  1. Kuulostaa hyvinkin mielenkiintoiselta ja onkin varmaan hieno joulun ajan makuelämys punajuuren ystäville ja juustolle, kuten esim.minä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *