Syksyinen grillijuustosalaatti

Syksyinen grillijuustosalaatti

Viime viikolla tuli vierailtua ahkerasti messuilla. Melkein samoina loppuviikon päivinä vietettiin Kirja-, Viini- ja ruokamessuja Helsingin messukeskuksessa sekä Lakritsi- ja salmiakkifestivaaleja Wanhassa satamassa. Torstaina menin yksin herkkuja ja kirjoja katselemaan sekä hankkimaan, perjantaina ystävän kanssa viinejä maistelemaan, lauantaina tyttäret halusivat mukaan ruoka- ja kirjapuolelle ja sunnuntaina suuntasin pojan kanssa lakritsi- ja salmiakkiherkkujen maailmaan. Olihan siinä muutaman päivän ajan melkoista messuhulinaa!

Syksyinen grillijuustosalaatti

Viini-ja ruokatapahtumasta löysin tamperelaisen Ahlmanin tilameijerin juustot, joita maistelun jälkeen innostuin ostamaan myös kotiin tuomisiksi. Kokeilin syksyiseen lämpimään salaattiin Ahlmanin grillijuustoa. Se on hyvä kotimainen vaihtoehto halloumijuustolle, mutta tosin paljon miedomman makuinen ja vähemmän suolaisempi. Hieman sen mausta ja koostumuksesta tulee mieleen myös leipäjuusto. Salaattiin lisäsin juuston paistettuna. Paistamisessa rakenne pysyi hyvin kasassa. Parasta tälle juustolle olisi varmasti grillaus, jolloin siihen saisi vähän savuisuutta.

Juuston seuraksi paahdoin bataattia uunissa ja täydensin salaatin appelsiinilla, granaattiomenansiemenillä, kauniin violetilla kiinankaalilla, mintulla ja appelsiinivinegretillä. Ihanan lämmittävä ja virkistävä salaatti syksyyn!

Syksyinen grillijuustosalaatti (3 -4 annosta)

1 kg bataattia
1 tl suolaa
½ tl chiliä
2-3 rkl rypsiöljyä

3 appelsiinia
1 dl granaattiomenansiemeniä (pirkka pakaste)
¼ (violettia) kiinankaalia
250 g Ahlmanin grillijuustoa ( tai halloumia)
tuoretta minttua maun mukaan

kastike:
½ dl appelsiininmehua
½ dl oliiviöljyä
1 tl vaahterasiirappia
1 tl dijon-sinappia
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

1. Vispaa kastikkeen ainekset sekaisin
2. Kuumenna uuni 225 asteeseen
3. Kuori bataatit ja leikkaa (puolikuun muotoisiksi)viipaleiksi.
4. Nosta viipaleet leivinpaperilla vuoratulle pellille ja mausta ne suolalla ja chilillä sekä pirskauta öljyä pintaan. Paahda uunissa noin 20 minuuttia, kunnes viipaleet ovat kypsiä.
5. Hienonna kiinankaali. Kuori appelsiini ja leikkaa renkaiksi.
6. Leikkaa juusto viipaleiksi ja paista tilkassa öljyä pannulla molemmin puolin.
7. Kokoa salaatti kulhoon tai suoraan lautasille. Sekoita kastike varovasti joukkoon ja viimeistele mintun lehdillä.

Saatat tykätä myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *