Siskonmakkarasoppa on yleensä nappivalinta, jos haluaa tarjota lapsille mieluista keittoa. Varsinkin jos pysyy perinteisessä versiossa, eikä lähde liikoja modernisoimaan. Syksyllä tein kahden kaalin siskonmakkarakeittoa. Aikuisista uudistettu versio oli varsin piristävä, mutta lapset eivät innostu uudistuksista samaan tapaan.
Toisaalta, kun jaksaa tarjota monenlaisia makuja niin vuosi vuodelta huomaa miten lasten makumaailma laajenee. Siihen suosittelen luottamaan, vaikka välillä tuntee taistelevansa tuulimyllyjä vastaan. Olen itse valtavan kiitollinen siitä, että äiti teki monenlaisia kotiruokia. Sain vuosien saatossa kirjaimellisesti hyvät eväät elämään.
Meilläkin syödään monenlaisía uusia makuja, mutta arjen klassikoille on myös tilaus. Jos nyt vähän haluaa pientä säätöä, niin lautasella annoksen päälle voi pudottaa muutaman tipan tulista tabascoa. Se antaa hyvän säväyksen soppaan.
Siskonmakkarasoppa
1 sipuli
3 perunaa
4 porkkanaa
pala lanttua
2 lehtisellerin vartta
1,2 l vasikanlientä
1 tl lipstikkaa
laakerinlehti
maustepippureita
400 g siskonmakkaroita
yrttejä: persiljaa ja ruohosipulia
(suolaa)
Lisäksi:
tabascoa
Valmistus:
Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi perunat, porkkanat ja lanttu pieniksi kuutioiksi. Leikkaa lehtiselleri ohuiksi viipaleiksi.
Kuumenna liemi. Lisää laakerinlehti, maustepippurit, lipstikka, sipuli, perunat, porkkanat ja lanttu. Keitä 10 minuuttia, lisää lehtiselleri. Jatka keittämistä vielä noin 5-10 minuuttia.
Puristele kuoresta siskonmakkarapalleroita keittoon. Keitä viitisen minuuttia.
Lisää lopuksi päälle hienonnetuja yrttejä.
Lisää lautasella annokseesi tabascoa, jos tykkäät pienestä tulisuudesta.
Tämähän oli yksi sun lempiruoistasi lapsena ja nimitit sitä isosiskon makkarasopaksi. Oli vain vähän pelkistetympi versio, eikä tabascoa ollut pöydässä. Tuskin olin kuullutkaan sellaisesta. En tiedä, olisiko löytynyt Jollaksen Elannosta siihen aikaan 🙂
Muistan kyllä miten hyvin ”isosiskon makkarasoppa” maistui, eikä siinä silloin tabascoa kaivattu. Matkan varrella on tullut omia muunnoksia. Täälläkään tytöt eivät välitä lisämaustaa, mutta veikalle tulinen tuunaus kelpaa. 🙂 Katsoin Raholasta, että Tabasco on yllättävän vanha tuote. Sen valmistus on aloitettu jo 1868 Louisianassa. Sitä ei kerrota, koska tabascoa ollaan aloitettu tuomaan Suomeen. Olisko 80-luvulla…?