En muista koska olisin viimeksi syönyt janssoninkiusausta. Olen itse tehnyt sitä vain muutaman kerran elämässäni ja harvoin sitä on edes missään tarjolla. Mies on joskus kuitenkin haikaillut tämän ruotsalaisen perinneherkun, Janssoninkiusauksen eli Janssons Frestelsen perään, joten päätin ilahduttaa ainakin häntä.

Eihän Janssonin kiusauksessa ole mitään vikaa. Etenkin jos sattuu olemaan suolaisen nälkä ja ehkä myös yö, niin tämähän on mitä maistuvinta. Lisäsuolaa vuoka ei todellakaan kaipaa, sen verran suolaa on jo anjovisfileissä ja liemessä. Ellet sitten satu pitämään kunnon tönkkösuolatusta vuoasta. Kylkeen kannattaa varata raikasta salaattia ja etikkapunajuuria ja -kurkkuja.

Lapset eivät kuitenkaan vakuuttuneet tästä ruotsalaisherkusta. ” Mitä ihmeen outokalavuokaa tää on… ” Haarukka pyöri lautasella. No ehkä joku toinen kerta? Mun mielestä jansson on ihan jees. Maistuuko sulle?
Janssoninkiusaus
voita ja öljtä paistamiseen
2 sipulia
1 kg perunaa
2 rs janssonin tai anjovisfileitä + 1 rasian liemi
3-4 dl kermaa ( voi olla myös osa , noin desi maitoa)
kourallinen tilliä
Valmistus:
Voitele vuoka tai käytä leivinpaperia suojana. (Leivinpaperi ei ole niin kaunista, mutta kuka jaksaa vuoan jynssäystä..)
Kuori perunat ja leikkaa perunat tikuiksi. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullotta sipuli voissa pehmeäksi.
Laita vuoan pohjalle perunaa., sitten paistettua sipualia ja tilliä. Levitä päälle loput perunasuikaleet. Kaada päälle kerma ja anjovisliemi.
Kypsennä kiusausta 200 asteessa noin 50 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä.
Silppua päälle tuoretta tilliä.
Tarjoa seurana raikasta salaattia & etikkapunajuuria ja -kurkkua.
No kyllähän tämä ”outolan muksujen kalalaatikko” menee vaikka herrojen herkustakin 😀