Unelmakuohkea puolukkabostonkakku

Puolukkaboston ja Veikka 2
Voi, mikä pullan kaipuu iski jo muutama päivä sitten, kun selailin vanhoja ruokalehtiä. Löysin vanhasta Ruoka & Viini lehdestä houkuttelevan puolukkaisen bostonkakun ohjeen, josta muokkasin mieleisen. Pullat ja puolukat ovat molemmat makuuni. Kas kun en ole aikaisemmin yhdistänyt niitä.

Bostonkakku oli lisäksi helppo tehdä. En ole mikään kakkukeisarinna ja jostain syystä olin kuvitellut bostonin hankalaksi. Se oli turha pelko. Aikaa hieman kului leipomiseen ja kohottamiseen, mutta mikään vaihe ei ole kovin vaikea.

Melko pienillä ponnistuksilla syntyi siis ihan juhlava pullaleivonnainen. Tällä kertaa pienen nimpparisankarin kunniaksi. Puolukkaboston oli myös lasten mielestä erittäin HYVÄÄ!

Onnistumisesta innostuu, joten bostonia teen vielä varmasti monta kertaa uudelleen ja uusia bostonvariaatioita itää jo mielessä!

Puolukkaboston K

Puolukkabostonkakku

3 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
¼ tl suolaa
1 keltuainen
2 tl jauhettua kardemummaa
1 dl sokeria
4 dl spelttijauhoja ( voit käyttää myös pelkkiä vehnäjauhoja)
4 dl vehnäjauhoja
100 g pehmeää voita

Täyte:
100 g voita
1 ½ dl fariinisokeria
½ tl jauhettua inkivääriä
1 rkl kanelia
¼ tl jauhettua neilikkaa
2 dl puolukkasurvosta

Vuokaan:
voita
Voiteluun:
1 kananmuna

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva maitoon. Lisää suola, sokeri, keltuainen, kardemumma ja sokeri ja vähitellen jauhot. Lisää loppuvaiheessa pehmeä voi. Alusta taikina kimmoisaksi taikinaksi.

Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle työtasolle ja vaivaa ilmakuplat pois. Kauli taikina noin 30 x 50 cm levyksi.

Vatkaa täytteen voi ja sokeri ja lisää mausteet vaahtoon. Levitä voi-sokerivaahto taikinalevylle. Lisää päälle puolukkasurvosta. Kääri taikina tiukalle rullalle ja leikkaa 9 palaan. Kakun keskellä oleva pala voi olla korkeampi, ettei keskus painu liikaa kakun jäähtyessä.

Aseta pullakääröt voideltuun vuokaan ( Ø noin 25 cm). Jätä pullapalojen väliin noin 1 cm kohoamisvaraa. Peitä vuoka ja anna kohota noin puoli tuntia.

Voitele kohonneet pullakääröt kananmunalla. Paista puolukkabostonia noin 30-40 minuuttia 200 asteisessa uunissa, kunnes kakku on saanut kauniin värin. Peitä boston foliolla, jos se alkaa tummua liikaa.

Koristele tomusokerilla.

Saatat tykätä myös

2 kommenttia artikkeliin ”Unelmakuohkea puolukkabostonkakku

  1. Ai että, on herkullisen näköinen boston. Kuulostaa hyvältä piparkakkumausteet ja
    puolukkasurvos yhdessä.
    Nyt, kun saisin ”maton lentämään”, tulisin pullakahville sinne… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *