Kirja-arvonta!

Tähteistä tähdiksi
Tähteistä tähdiksi

Moni on palannut lomalta töihin ja ruokaa laitetaan arjen keskellä. Arjen pyörteissä ruoan tähteitä kertyy helposti kaappeihin, mutta ne kannattaa hyödyntää ennen kuin on liian myöhäistä.

Kaisa Sillanpään uusi Tähteistä tähdiksi -kirja kannustaa ja antaa ideoita runsain mitoin tähteiden muuttamiseksi uusiksi herkuiksi. Tähteiden käyttöideat ovat joskus vähissä, mutta Kaisan vinkeillä onnistut tekemään tähteistä monenlaista hyvää ruokaa.

Suomalaiset muiden länsimaalaisten tapaan heittävät hurjia määriä ruokaa roskiin. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n arvion mukaan suomalaiset kotitaloudet heittävät pois noin 120-160 miljoonaa syömäkelpoista elintarviketta. Tähteiden hyödyntäminen onkin yksi nokkela tapa vähentää ruokahävikkiä. Lisäksi ruokakauppaan mennessä on hyvä olla ostoslista ja ostaa vain sen verran mitä syö. Etenkään tuoretuotteita ei ole järkevää kasata kaappiin mielin määrin. Myös paljousalennusten kohdalla on paras pysähtyä miettimään, onko tarjous omalla kohdalla aidosti tarpeellinen.

Kaaliröstit ja rucola-kermaviilikastike
Kaaliröstit ja rucola-kermaviilikastike

Parhaimmallakin suunnittelulla jotain ylijäämää kaappiin syntyy, mutta silloin tehdään tähteistä niitä tähtiä. Itse nautin valtavasti kokata tähteistä. Saan silloin usein uusia oivalluksia ja samalla syntyy uusia makuja. Kaupanpäällisenä tulee mahtava fiilis, kun samalla säästyy rahaa sekä aikaa kaupassa juoksemiselta. Sen vuoksi haluan laittaa arvostelukappaleena saadun kirjan jakoon.

Kaksi edellistä reseptiäni saivat alkunsa juuri niistä tähteistä. Puolikas kaali päätyi kaalirösteihin. Sen seuraksi jatkoin edellisenä päivänä tehdystä rucolapestosta kermaviilipohjaisen kastikkeen. Vajaa porkkanapussi innoitti tekemään paahteisen porkkanakeiton.

Paahteinen porkkasosekeitto
Paahteinen porkkasosekeitto

Älä lähde siis kauppareissulle, vaikka ensin kaapit vaikuttaisivat tyhjiltä. Katso vielä uudestaan ja kappas pian pöydässä on entistäkin maukkaampaa ja parempaa ruokaa! Avuksesi on nyt mahdollista voittaa Kaisa Sillanpään Tähteistä Tähdiksi -kirja!

Arvontaan voi osallistua kolmella tapaa ja näin parantaa voittomahdollisuuksia.

1. Facebookissa tykkäämällä Kananpoikien Bistrosta ja tykkäämällä ja jakamalla arvonta-linkin.
2. Kommentoi tätä kilpailua ja kerro mikä sinun mielestäsi on paras tähderuoka.
3. Instagramissa seuraamalla Kananpoikien Bistroa @bistroemo

Arvonta päättyy keskiviikkona 26.8. 2015 klo 23.59. Voittajaan otan yhteyttä sähköisesti.

Oikein paljon onnea arvontaan!

Kiitos kustantajalle kirjasta ja onnittelut Tuulikummun keittiössä bloggaavalle Kaisa Sillanpäälle uudesta ja hyödyllisestä kirjasta!

21 kommenttia artikkeliin ”Kirja-arvonta!

  1. Onhan meillä aikamoinen hiilijalan jälki, jota pitäisi pistää kuriin. Kaikki tähderuoat maistuu, pyttipannusta lähtien. Ennen muinoin tehtiin muusin tähteistä perunaropsuja, jotka oli tosi hyviä.

  2. Paras tähderuoka on pyttipannu; eihän se vaadi muuta kuin keitettyjä perunoita. Kaikki muu on sovellusta ja variaatioita….

  3. Pizza, pyttipannu, sämpylät, sosekeitot… Kaikki mihin voi piilotta sitä sun tätä!

  4. Paellan tai jauhelihakastikkeen tms tähteet täytettyihin lettuihin, nam.
    Tykkään facessa ja seuraan Instagramissa, jo tuo blogin nimikin saa hymyn esiin 🙂 Ihana!

  5. Harrastan kyllä useinkin tätä tähteistä uutta -tuunausta. Kastikkeista saa helposti uutta lisäämällä kasviksia, keitettyjä perunoita, makaronia. Munakkaaseen riittää pienetkin tähteet täytteeksi.

  6. Pyttipannu ja lihapullat/mureke ovat meillä ne, mihin tulee eniten tähteitä käytettyä.

  7. Paras tähderuoka on lasagne, kastikkeisiin saa upotettua aika monenlaisia asioita.

  8. Meillä, kotona asuu enää kaksi vanhaa ”varista”, paras, nopein ja maittavin, aina uniikki, tyylillä mitä kaapeista löytyy on sosekeitot. Jos sattuu vielä jäämään , ne on helppo pakastaa ja syödä silloin kun ei ole isompaa nälkää. Diabeetikona tiedän myös aina hiilihydtaattien määrän .

  9. Kastikkeista tuunaan usein uutta perunan, riisin tai makaronin kera. Kasviksia sekaan ja uusi pata on valmis. Pyttistä toki myös.

  10. Paras tähderuoka on paistetut perunat. Saa edellisen päivän keitetyistä paistettua.

  11. Yhdellä mukana, paras mahdollinen tähderuoka on munakas. Enpä äkkiä keksi mitään mitä munakkaaseen ei voisi edellisen päivän ruoista lisäillä. Nooh, hernekeitto on kokeilematta..

  12. paistinperunat, perunat kun on ainoot mitä jää ”yli”. Kastikkeet ja muut lisukkeet laitetaan pakastimeen ja kerätään kunnes on tarpeeksi uudeksi ruuaksi.

  13. Tuo kaalirösti näyttää herkulliselta. Pyttipannu on paras tähderuoka 🙂

  14. Pizza on meillä ollut ruoka, johon uppoaa kaikki tähteet ja pohjankin voi tehdä monella eri tavalla, kastikkeet on myös hyvä tähteeksi jääneiden ruokien piilotuspaikka.

  15. Pyttipannu, siihen saa laitettua kaikki edelliskersta syömättä jääneet:)

  16. Kiitos kaikille kilpailuun osallistumisesta ja erinomaisista tähdevinkeistä!

    Arpaonni suosi tällä kertaa Katia Helsingistä. Voittajalle on ilmoitettu fb-viestillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *