Mantelinen luumucrumble (gluteeniton)

Mantelinen luumucrumble
Mantelinen luumucrumble

Onneksi on olemassa crumble eli tuo tuttu murupaistos, kun iskee makean himo tai yllätysvieraat ovat jo melkein oven takana. Muruseoksen kehittää kaapissa löytyvistä hiutale-, pähkinä – ja jauhopusseista. Samoin hedelmät ja marjat valitaan sesongin mukaan tai mitä hedelmiä ja marjoja nyt sattuu talon varastoissa olemaan. Lisäksi herkullinen paistos on valmis puolessa tunnissa.

Viime aikoina olen ostanut aika usein luumuja kaupasta, joita sattui löytymään just sopivasti tähän crumbleen. Muruseoksen tein myös tyylillä ”mitä kaapista löytyy”. Ja hyvää tuli!

Ihanaa syysviikonlopuua!

Mantelinen luumucrumble

8 luumua kivi poistettuna ja lohkoina/ tai korvaa osa omena lohkoilla
2 rkl vaahterasiirappia

crumble

50 g voita sulatettuna
1 dl mantelirouhetta
1 ½ dl kaurahiutaleita
2 rkl gluteenitonta jauhoseosta
½ dl ruoko(sokeria)
1 tl kanelia
½ tl inkivääriä
½ tl vaniljaa

Valmistus:

Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon kaurahiutaleet, mantelirouhe, sokeri, vanilja, kaneli ja inkivääri. Sekoita seos tasaiseksi.

Voitelu vuoka ja sekoita lohkottujen luumujen joukkoon vaahterasiirappi. Lado luumut vuokaan ja ripottele pinnalle muruseosta.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Tarjoa esimerkiksi vaniljajäätelön kera.

Saatat tykätä myös

2 kommenttia artikkeliin ”Mantelinen luumucrumble (gluteeniton)

  1. On nämä niin hyviä jäätelön kanssa. Juurihan me eilen porukalla kauhottiin kilpaa marjacrumbleasi 🙂 Kiitos vielä ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *