Parsakaali-avokadosalaatti

Parsakaali-avokadosalaatti
Parsakaali-avokadosalaatti

Syksy on kotimaisten kaalien juhlaa. Olen kutsunut itseni mukaan kaalikemuihin. Aikuisena olen oppinut rakastamaan monenlaisia kaaliruokia. Syksyisin vihannestiskeillä odottavat muun muuassa makeat keräkaalit, punakaalit, käärylekaalit,kyssäkaalit, savoijinkaalit, kukkakaalit, lehtikaalit ja parsakaalit. Minä ottaisin mukaan vaikka kaikki.

Lapsena rakastin lähinnä kaalikääryleitä. Parsakaalit ja kukkakaalit kuuluivat sinne inhokkilistalle, mutta kun aikuisena opin pois kaalin ylikypsentämisestä niin intohimo leimahti. Parsakaalia käytän usein salaatteihin. Kevyesti höyrytettynä suutuntuma jää napakaksi ja maku on upea. Kermainen avokado on oiva seuralainen parsakaalille. Etikkapohjainen kastike antaa salaatille mukavasti terää.

Parsakaali-avokadosalaatti

1 iso tai 2 pientä parsakaalia
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl dijonsinappia
½ valkosipulinkynsi hienonnettuna
1-2 avokadoa
1 rkl sitruunanmehua

Huuhtele parsakaali ja leikkaa pieniksi kukinnoiksi. Höyrytä parsakaalin kukintoja 3-5 minuuttia kattilassa. Sen verran, että ne vähän pehmenevät, mutta jäävät kuitenkin napakoiksi.

Sekoita kulhossa muut ainekset paitsi avokado ja sitruunanmehu.

Sekoita kastike höyrytetyn parsakaalin joukkoon.

Lisää salaattiin juuri ennen tarjoilua kuutioitua avokadoa, jonka päälle voi vähän pirskauttaa sitruunanmehua.

Saatat tykätä myös

2 kommenttia artikkeliin ”Parsakaali-avokadosalaatti

  1. Ai jai jai, että on hyvän tuntuista salaattia, täytyypäs pian testata 🙂 Se lehtikaalipesto jäi mm. ”kummittelemaan” mieleen selatessani sun ohjeita, pestoista, kun tykkään palijo! 🙂 Kauankohan se pesto säilyy jääkaapissa, jos sitä tekee?

    1. Lehtikaali-saksanpähkinäpesto on aivan superhyvää. Sen vuoksi siinä ei tule säilyvyysongelmaa, koska se menee hetkessä. 🙂 Meillä suurinosa upposi pastan joukkoon. Loput kaavin seuraavana päivänä leivän päälle. Mut jos haluaa alkaa säilytellä, niin olen lukenut itsetehdyn peston säilyvän ilmatiiviissä purkissa noin viikon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *