Porkkanoita ja voipapuja parmesaanilla

Porkkanoita ja voipapuja parmesaanilla
Porkkanoita ja voipapuja parmesaanilla

Äitini valmisti loppiaisena paistin lisukkeeksi ihania parmesaaniporkkanoita, jotka hävisivät pannulta tuota pikaa. Herkkuporkkanat jäivät mieleeni ja nyt tein itselleni lounaaksi vastaavanlaisen paistoksen voipavuilla ryyditettynä.

Papuversio sopii hyvin pieneen nälkään lounaalla tai illalla, mutta yhtä lailla siitä saa hyvän lisukkeen esimerkiksi liharuoalle.

Porkkanoita ja voipapuja parmesaanilla (kahdelle, lisukkeena neljälle)

500 g porkkanoita
voita ja öljyä paistamiseen
1 tlk voipapuja
suolaa ja mustapippuria
2-3 rkl tuorepuristettua appelsiniin mehua
1 rkl sitruunanmehua
1 tl hunajaa
kourallinen tuoretta minttua
½ dl pinjansiemeniä pannulla paahdettuna
½ dl parmesaania raastettuna tai lastuina

Valmistus:

Kuori ja lohko porkkanat reiluksi paloiksi. Keitä porkkanat kevyesti suolalla maustetussa vedessä melkein kypsiksi.

Kuumenna pannulla voi ja öljy. Kippaa pannulle valutetut porkkanat ja voipavut. Paista noin 3-4 minuuttia. Mausta hunajalla, appelsiinin- ja sitruunanmehulla sekä suolalla ja pippurilla.

Ripottelle pinnalle lopuksi paahdetut pinjansiemenet, parmesaani ja tuoretta minttua.

Nauti heti!

2 thoughts on “Porkkanoita ja voipapuja parmesaanilla

  1. Ja vielä, kun saa Mimmin multaporkkanoita! Taas tuli repussa iso pussi kaupasta :- D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *