Äidin reseptillä: Ranskalainen tomaattipiirakka

Ranskalainen tomaattipiirakka
Äitini on loihtinut monenlaisia herkkuja, joista olen ilokseni ja onnekseni saanut nauttia tuhannet kerrat. Kerran hän teki taivaallisen hyvää tomaattipiirakkaa iltapalaksi, kun olimme kyläilemässä kotonani. Piirakan resepti oli välttämätöntä vohkia mukaan ja olenkin sen jälkeen tehnyt ranskalalaista tomaattipiirakkaa uudelleen ja uudelleen. Resepti on vähän muokkaantunut uuteen muotoon minun käsissäni.

Tomaattipiirakan juju on dijonsinapissa, joka tuo juuri sen yllättävän ihanan elementin ja pientä potkua piirakkaan. Dijonsinapin lisäksi pohjalle levitetään hienonnettua valkosipulia. Sen jälkeen yrteillä maustettua kermajuusto-munaseosta ja lopuksi kirsikkatomaatit halkaistuna ripauksella sokeria, suolaa ja pippuria.

Pohjan leivoin spelttijauhoista. Käytän spelttiä leivonnassa aika usein vehnän sijasta, kuten ehkä joku on huomannut pullaresepteistäni. Speltti on vehnänsukuinen alkuperäisvilja, mutta se on ravintorikkaampi. Siitä löytyy muun muassa 10-15 % proteiinia ja speltin rasvahappokoostumus on erinomainen. Speltti taipuu leivontaan helposti.

Ranskalaista tomaattipiirakkaa on tarjottu meillä välillä juhlien kunniaksi, mutta tällä kertaa arjen iloksi, kun hyvä ystäväni ja hänen tyttärensä tulivat kyläilemään meille.

Ranskalainen tomaattipiirakka

Pohja:
3 ½ dl speltti- tai täysjyvävehnäjauhoja
125 g kylmää voita
ripaus suolaa
3 rkl kylmää vettä

Täyte:
200g kirsikkatomaatteja
2-3 rkl dijonsinpappia
2 valkosipulinkynttä
150 g ranskankermaa
1 dl kermaa
2 kananmunaa
1 ½ dl raastettua kermajuustoa
1 rkl Heikkilän kasvismaustetta ( kynteli, sitruunamelissa, ruohosipuli)
sokeria
rouhittua suolaa ja mustapippuria
tuoretta timjamia
oliiviöljyä

Nypi jauhot, suola ja voi murumaiseksi seokseksi. Lisää joukkon kylmä vesi ja sekoita taikina nopeasti taikinaksi. Älä vaivaa.

Kääri taikinapallo kelmuun ja sen vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia.

Puolita tomaatit. Kuori ja hienonna valkosipuli. Sekoita ja yhdistä ranskankerma, kerma, kananmunat, raastettu juusto ja mausteet kulhossa.

Levitä jauhotetuin käsin taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Esikypsennä pohjaa 10 minuuttia 200 asteisessa uunissa.

Levitä dijonsinappia esikypsennetyn piirakkapohjan päälle, dijonin perään tasaisesti hienonnettua valkosipulia. Kaada seuraavaksi päälle muna-kermatäyte. Asettele lopuksi halkaistut tomaatit leikkauspinta ylöspäin täytteen päälle. Ripottele pintaan vielä kevyesti sokeria ja rouhaise myllystä suolaa ja pippuria.

Paista piirakkaa uunissa 180 asteessa noin 30 minuuttia.

Pirskota lämpimän tomaattipiirakan päälle oliiviöljyä ja koristele lopuksi tuoreella timjamilla.

Saatat tykätä myös

2 kommenttia artikkeliin ”Äidin reseptillä: Ranskalainen tomaattipiirakka

  1. Ihan on näköinen, vaikkakin pieniä muutoksia. Itsehän olen ”pirskottanut” valkosipulin oliiviöljyn seassa tomaattien päälle, mutta ehkä siellä onkin parempi piilottaa se piirakan sisään, koska muuten teidän kekseliäät tiput voisivat pian rakentaa piirakastasi lentävän lautasen ja lentää sen piiloon jonnekin ”mustaan aukkoon” 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *