Riistalihapullat italialaisittain ja vallattomat tiput

Riistapullakastike
Eilen oli auringonpaistetta, tänään vuorostaan lumipyry. Kevätsää on välillä oikukas, mutta keittiössä on takuuvarmasti lämmin tunnelma. Aloitinkin päivän pullataikinan tekemisellä, jonka jälkeen oli riistapyöryköiden vuoro. Lihapyörykät ovat lähellä sydäntäni ja niiden pyöritteleminen on hauskaa.

Lapset myös usein rakastavat lihapullia. Tytär keksi myös, että tiputkin voisivat pitää pyöryköistäni. Tosin tiput pistivät pystyyn lihapullahipan. Jaahas, hauskaa näyttää taas olevan, mutta hyvät tiput, eihän nyt pyöryköitä ole tehty hippaamiseen!

Lihapullahippaa
Tiput ovat ihan hulvattomia pyöryköiden kanssa. Ne kehittivät uuden leikin nimeltä lihapullahipan!

Pyöryköiden tekemisessä on vain mielikuvitus rajana. Tällä kertaa riistapyörykät saivat italialaisen tuulahduksen tomaattikastikkeen kera. Perinteiset riistapyörykät ovat herkullisia myös kermakastikkeen, perunoiden ja karpalohillokkeen kera, mutta vaihtelu virkistää ja tässä ruoassa on ehkä taas vähän keväisempää tunnelmaa.

Hirvenlihaa olen käyttänyt tänä vuonna aikaisempaa monipuolisemmin, koska Laajasalon ruokapiirin kautta on ollut mahtava mahdollisuus välillä tilata pakastettua riistalihaa. Saaremme puodista kannattaa myös kysellä pakastettua hirven- ja poronlihaa. Muuten näin kevätaikaan voi olla haastavampaa löytää kotimaista hirven jauhelihaa kaupoista. Voit tehdä lihapullat italialaisittain myös naudan jauhelihasta. Hyvää tulee molemmilla tavoin!

Riistapullat lautasella

Riistalihapullat

500 g hirven jauhelihaa
300 g nautasikajauhelihaa
1 kananmuna
2 valkosipulinkynttä
1 pieni sipuli
1 iso pala vaaleaa leipää
1 dl lämmintä vettä ( + ½ tl renee voltairen liemijauhetta)
1 ½ dl vastaraastettua parmesaania
1 tl kuivattua timjamia
2 tl kuivattua persiljaa
suolaa ja mustapippuria myllystä

Liota leipä vedessä (tai kasvis- tai riistaliemessä). Kuori ja hienonna sipulit ja kuullota sipulit kevyesti öljyssä pannulla.

Sekoita pehmennyt leipä, jauhelihat, kananmuna, sipulit, parmesaani ja mausteet notkeaksi taikinaksi.

Pyörittele taikinasta kostutetuin käsin pyöryköitä. Nosta pallerot leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Paista riistapyörykät kypsiksi 200 asteessa noin 15- 20 minuuttia. Toinen vaihtoehto on paistella pyörykät pannulla oliiviöljyssä, mutta uunissa pyörykät valmistuvat tietenkin aika vaivattomasti. Sen vuoksi teen pyörykät useimmiten uunissa ja hyvää tulee.

Tomaattikastike

2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
4 rkl tomaattipyreetä
2 purkkia tomaattimurskaa
1 tl lipstikkaa
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 tl sokeria

Pyöryköiden paistuessa uunissa on aika siirtyä valmistelemaan tomaattikastiketta.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne öljyssä. Lisää tomaattipyree ja jatka hetki kuullottamista. Lisää tomaattimurska ja mausteet sekä sokeri.

Anna kastikkeen muhia hiljalleen 10-15 minuuttia. Lisää joukkoon kypsät pyörykät ja jatka vielä 5-10 minuuttia. Ripottele päälle lopuksi tuoretta timjamia.

Tarjoa riistapyörykkäkastike, spagetin ja vastaraastetun parmesaanin kera.

Saatat tykätä myös

3 kommenttia artikkeliin ”Riistalihapullat italialaisittain ja vallattomat tiput

  1. No on siellä tosiaan ollut hulvaton meno lihapullilla, jos ovat pyrähdelleet toisiaan karkuunkin.
    Ovat sitten kuitenkin löytäneet lautasille 🙂 Hauska ”oivallus” kuvassa 🙂

  2. Hei

    Kutakuinkin samalla reseptillä olen tehnyt herkullisia hirvilihapullia spagetin kera. Rasvaista sikanautaa ei kuitenkaan tahdo löytyä marketin hyllystä. Olen käyttänyt hieman rasvaisempaa nautaa 15 % noin kolmanneksen ja hieman korppujauhoa. Uuni ja haudutus toimii ja hyvää tulee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *