Täytetyt ohukaiset pinaatilla ja ricotalla

Täytetyt ohukaiset pinaatilla ja ricotalla
Täytetyt ohukaiset pinaatilla ja ricotalla

En käyttänyt kaikkea pinaattia ihanan herkulliseen aamiaispannuun, jotain muutakin piti keksiä. Pinaatti-kantarellipannua olisi voinut tehdä uudestaan, vaikka heti seuraavana aamuna, mutta jääkaapissa oli myös purkki ricottaa. Se on yksi luottokaveri pinaatille. Blogista löytyy aikaisemmilta ajoilta muun muassa pinaatti-ricotta-katkarapupasta ja pinaatti-ricottapiiras. Yhtä hyvin tämä makupari toimii lettujen täytteenä.

Nämä letut tein pilvisenä päivänä, jolloin ukkonenkin jyrähteli muutaman kerran. Tänään on nautittu upean aurinkoisesta päivästä. Pyöräilimme aamusta tyttäreni kanssa lähiseudulla ja kävimme herkuttelemassa Roihuvuoren Rio-kahvilassa. Suklaahullu tyttäreni otti siellä tietenkin Jymyn suklaajäätelöä, kun minulle maistui Stadin kukko (savumuikuilla, pekonilla ja porkkanalla täytetty piiras).

Täytetyt ohukaiset pinaatilla ja ricotalla
Täytetyt ohukaiset pinaatilla ja ricotalla

Lounaalle löytyi sopivasti vielä yksi annos pinaatti-ricottatäytteisiä ohukaisia. Nämä ovat käteviä lämmittää uunissa tai mikrossa, kun ei tee mieli käyttää aikaa yhtään kokkailuun. Viereen vain rapsakkaa salaattia ja annos on siinä!

Aurinkoista viikon jatkoa, nautitaan lämmöstä!

Täytetyt ohukaiset pinaatilla ja ricotalla ( 8 kpl)

Taikina:
1 ½ dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
4 dl maitoa
suolaa

paistamiseen: voita

Täyte:

250 g pinaattia (tuoretta tai pakastettua tai sekoitus)
250 g ricottaa
1 kananmuna
suolaa ja mustapippuria myllystä

Kastike:

50 g voita
½ dl vehnäjauhoja
½ l maitoa
3 tomaattia kaltattuna, kuutioituna, siemenet poistettuna
½ dl parmesaania tai pecorinoa
suolaa ja mustapippuria
ripaus muskottipähkinää

Täyte:

Riivi ja puhdista pinaatti tarvittaessa. Poista kovat ruodit ja ryöppää minuutti kiehuvassa vedessä. Jäähdytä kylmässä vedessä, valuta vesi siivilässä ja painele ylimääräinen vesi pinaatista pois.

Hienonna pinaatti ja sekoita se muiden ainesten kanssa.

Kastike:

Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot ja sekoittele, kypsytä muutama minuutti.

Lisää maito vähän kerrallaan joukkoon ja sekoita koko ajan. Kuumenna kastike kiehumispisteeseen. Keitä muutama minuutti jatkuvasti hämmentäen.

Poista levyltä ja mausta.

Ohukaiset:

Siivilöi jauho kulhoon ja tee jauhojen keskelle kolo. Laita munat ja suola siihen. Sekoita vispilällä. Lisää maito ja sekoita vispilällä hyvin. Taikina saa olla juoksevaa, ei paksua. Jätä seisomaan puoleksi tunniksi.

Paista ohukaiset kuumalla pannulla voissa kullanruskeiksi.

Levitä kunkin ohukaisen päälle täytettä ja rullaa kiinni. Nosta täytetyt ohukaiset leivinpaperilla vuorattuun vuokaan tai voideltuun vuokaan.

Kaada päälle kastike, tomaatit ja juustoraaste. Raasta vähän muskottipähkinä tai ripottele valmista muskottijauhetta.

Kypsennä uunissa noin 20 minuuttia 180 asteisessa uunissa.

Sen jälkeen pidä hetki grillivastusten alla, jotta pinta saa vähän väriä.

Tarjoa täytettyjen ohukaisten seurana salaattia.

Ohje on pienin muunnoksin Leslie Forbesin Toscanan herkut kirjasta.

Saatat tykätä myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *