Rosmariini-palsternakkapihvit

Rosmariini-palsternakkapihvit
Rosmariini-palsternakkapihvit

Nyt kun ollaan päästy jälleen juureksilla herkuttelun makuun, niin miten olisi seuraavaksi mausteisen makeat rosmariini-palsternakkapihvit? Leivitetyt ja pannulla voissa paistetut aromikkaat palsternakkapihvit vievät kuulkaas kielen melkein mennessään.

Idea palsternakkapihveihin löytyi Samuli Karjulan ja Susanna Haaviston Satokauden ruokaa -kirjasta, joka tarjoaa myös monta muuta houkuttelevan kuuloista eri vuodenaikoihin sopivaa sesonkiruokaa. Kirjan kasvis- ja kalavoittoiset reseptit ovat 1800-1980-luvun keittokirjoista, mutta pienillä lisämausteilla annokset ovat modernisoitu tähän päivään täydellisesti sopiviksi. Lihareseptejä on vain muutama. Ei ole kauan kun liha oli harvinaista sesonkiruokaa, kun taas tänä päivänä suomalainen syö lihaa kuin leipää – toisin sanoen siis liikaa.

Palsternakkaa
Palsternakkaa

Eri vuoden aikoihin soveltuvien reseptien lisäksi kirja on myös pieni matkaopas 1800-luvun ruokaperinteistä ja -kulttuurista tähän päivään. Samoin kirjan kasviksista löytyy kiinnostavaa taustatietoa, kuten esimerkiksi palsternakasta. Tiesitkö, että keskivertosuomalainen syö alle yhden palsternakan vuodessa? Moni mieltää palsternakan edelleen vain liemijuurekseksi, vaikka siitä on aineksia myös aterian johtotähdeksi. Kokeile esimerkiksi tehdä näitä pihvejä tai paahteista palsternakkakeittoa, niin keittiössäsi saattaa loistaa uusi päätähti!

Rosmariini-palsternakkapihvit (kahdelle alkupalaksi)

2 palsternakkaa
1 kananmuna
1 dl korppujauhoja
1 tl rosmariinia
suolaa ja mustapippuria
paistamiseen voita

Lisäksi:
raastettua parmesaania
luomu sitruunamehua ja -kuorta ( pese kuori hyvin kuumalla vedellä)
(hieman tuoretta rosmariinia silputtuna)

Valmistus:

Pese palsternakat. Keitä palsternakat suolalla maustetussa vedessä melkein kypsiksi.

Leikkaa palsternakat sentin viipaleiksi. Kastele viipaleet ensin kananmunassa ja sitten pyörittele suolalla, mustapippurilla ja rosmariinilla maustetuissa korppujauhoissa.

Paista leivitetyt palsternakat voissa pannulla pinnaltaan rapeiksi molemmin puolin.

Raasta kuumien pihvien päälle parmesaania ja sitruunan kuorta sekä purista vielä tilkkanen sitruunanmehua päälle.

Satokauden ruokaa kirjan pihvit ovat maustettu salvialla ja muskottipähkinällä, mutta myös rosmariini toimii pihveissä täydellisesti. Muuten resepti mukailee pitkälti kirjan ohjetta.

Lämmin kiitos kirjasta Samulille ja Susannalle!

Saatat tykätä myös

6 kommenttia artikkeliin ”Rosmariini-palsternakkapihvit

      1. Tuo kaksi palsternakkaa ei kyllä vaan meillä riittäisi, kuin korkeintaan puolikkaalle papalle 😀

        1. No tämä onkin vain tälläinen alkupala. 🙂 Lisäänkin sen tuohon reseptiin. Hyvä huomio. 🙂

  1. Näyttää ihan mielettömän herkullisilta! Tuleeko mieleen, millä voisi kananmunan korvata? Perheessä kun on kananmuna-allerginen, niin aina joutuu olemaan säätämässä näitä reseptejä. Melkeen kaikissa näissä kasvispihviresepteissä tuntuu olevan kananmunaa.

    1. Kiitos, nämä pihvit ovat todellakin herkullisia! Soijamaitoa ainakin olen nähnyt käytettävän leivitykseen kananmunan korvikkeena, mutta en ole itse testannut. Toivottavasti onnistuu myös niin ja pääsette herkuttelemaan maukkailla kasvispihveillä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *