Rosmariinisiika, pinaatti-perunamuhennos & tomaattitartar

Rosmariinisiika, pinaatti-perunamuhennos & tomaattitartar

Kotimainen siika on herkullinen ja maukas kala. Näin talviaikaan teki mieli tuoda vienosti rosmariinin makua upeaan kotimaiseen kalaan. Siian seuraksi tein kermaista pinaatti-perunamuhennosta, jossa valmistuu mukana samalla kätevästi myös kastike kalalle. Raikas tomaattitartar tuo annokseen ihanasti happoa.

Rosmariinisiika, pinaatti-perunamuhennos & tomaattitartar

Kotimainen kalaruoka on myös hieno vaihtoehto tulevaan Suomen itsenäisyyspäivää. Tämä siika oli kotimaista Benella siikaa, joka kasvatetaan Brändo Laxilla, Ahvenanmaan saaristossa. Muutenkin annoksen ainekset ovat pitkälti kotimaisia, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Rosmariinisiika, pinaatti-perunamuhennos & tomaattitartar neljälle

Rosmariinisiika

500 g siikafilettä
1-2 oksaa rosmariinia
suolaa ja pippuria
paistamiseen voita ja öljyä

Pinaatti-perunamuhennos

2 dl valkosipulikerma (2 dl kermaa + 2 valkosipulinkynttä)
öljyä ja voita
1 sipuli
400 g perunaa esikeitettynä ja kuutioituna
200 g herkkusieniä
100 g pinaattia
suolaa ja mustapippuria
2-3 rkl sitruunanmehua

Tomaattitartar

4 tomaattia
½ tl sokeria
suolaa
mustapippuria
tilkka oliiviöljyä
2-3 rkl ruohosipulia hienonnettuna

Valmistus:

1. Tee ensin tomaattitartar. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Leikkaa tomaatteihin ristiviillot ja laita kiehuvaan veteen pariksi minuutiksi. Nosta pois vedestä ja ota kuoret pois. Halkaise tomaatti ja ota siemenet sekä kanta pois. Leikkaa sitten pieneksi kuutioiksi. Mausta. Lisää ruohosipulisilppu sekaan just ennen tarjoilua, jos et halua sen tummuvan.
2. Tee sitten muhennos. Esikeitä perunat melkein kypsiksi. Kuori ja hienonna sipuli. Putsaa ja viipaloi sienet sekä esipaista niistä nesteet pois ilman rasvaa. Huuhtele pinaatti. Kiehauta kermaa ja valkosipulia viitisen minuuttia ja siivilöi.
3. Laita pannulle öljyä ja voita. Freesaa ensin sipulit. Lisää sitten perunat. Jatka paistamista 4-5 minuuttia lisää. Lisää sienet ja valkosipulikerma. Keitä vähän kasaan. Lisää lopuksi pinaatti ja sitruunanmehu. Hämmentele vielä hetki. Mausta. Maista ja tarkista maut!
4. Paista lopuksi kalat. Leikkaa siikafileet 3-4 annospalaan. Kuumenna pannulla öljy ja voi. Lisää rosmariini. Lisää fileet nahkapuoli edellä ja paista pannulla rapeaksi. Käännä ja kyspennä toinen puoli nopeasti. Mausta suolalla ja pippurilla.
5. Laita lautasella pohjalle pinaatti-perunamuhennosta, nosta sitten kalaa päälle ja viimeiseksi lusikallinen tomaattitartaria.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *