Äitienpäivän tyrnikääretorttu

Tyrnikääretorttu
Tyrnikääretorttu

Tänään on juhlittu äitejä. Minäkin sain taas aamulla maailman ihanimmat itsetehdyt kortit, kukat ja lahjat. Aamupalaa nautimme yhdessä oman perheen kesken, mutta päivälliselle saimme mukaan myös mummin ja hänen puolisonsa.

Alkupaloiksi tein uudesta Sari Spåran Meren maku ruokakirjasta lohirörä leipäsiä, jotka herkuteltiin kuplivan kera. Sen jälkeen grillasimme kuvepaistia, ankanrintaa, parsaa ja herkkusieniä. Lisäksi olin tehnyt myös avokado-perunasalaattia.

Äitienpäivä

Jälkkäriksi oli suloista tyrnikääretorttua, jonka ohje on myös Meren maku kirjasta. Kirpeä, mutta samettisen pehmeä tyrni curd kuulosti niin minun herkulta, että sitä oli pakko testata äitienpäivän iloksi. Kirjassa kääretorttu oli myös koristeltu keto-orvokeilla. Niitä kasvaa myös meidän pihassa, joten koristeet löytyivät läheltä. Sain myös aamulla lapsiltani koulussa istutetut orvokit lahjaksi. Ne sopivat niin ihanasti tähän jälkkäripöytään.

Tyrnikääretorttu

Sari Spåran Meren maku kirja on ihastuttava. Siinä on paljon kivoja ohjeita kevään ja kesän herkkuhetkiin niin arkeen kuin juhlaan. Sari Spåra kirjoittaa myös Sweetfoodomine– nimistä ruokablogia.

Kirja on saatu arvostelukappaleena. Kiitokset!

Onnea vielä kaikille äideille ja superlämmin ajatus ja halaus omalle äidille, joka olisi myös ollut mukava saada tänään meille isän kanssa juhliin mukaan. <3!

Tyrnikääretorttu

Kääretorttu

4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Vuoraa pelti leivinpaperilla.

Sekoita kuivat aineet keskenään omassa kulhossa.

Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi, niin että vaahdosta tulee vaaleaa ja sakeaa.

Lisää jauhoseos siivilän läpi. Sekoita varovasti nostelemalla.

Levita taikina heti pellille.

Paista 6-8 minuuttia.

Ota samankokoinen voipaperi ja ripottele siihen sokeria. Kumoa kypsä torttulevy voipaperille ja irrota leivinpaperi.

Levitä täyte/ tyrnicurd hieman jäähtyneen tortun päälle. Jätä 5- 10 cm yläreunasta ilman täytettä.

Kierrä torttulevy rullaksi, kiedo paperiin liitoskohta alapuolelle.

Koristele esimerkiksi kermavaahdolla ja keto-orvokin kukilla.

Tyrni curd

125 g voita
2 dl sokeria
3 keltuaista
1 kananmuna
0,75 dl tuorepuristettua tyrnimehua

Sulata voi kattilassa. Lisää sokeri ja ota pois liedeltä.

Vatkaa keltuaiset ja munat yhteen.

Laita puhdas kulho kylmään veteen odottamaan, jotta voit kaataa seoksen siihen sen saavuetttua sopivan lämpötilan.

Sekoita voi-sokeriseos tasaiseksi. Lisää siihen tyrnimehu sekä munavaahto vatkaten. Kuumenna seos 83-asteiseksi koko ajan samalla voimakkaasti vispaten, kunnes seos alkoi paksuuntua.

Kaada valmis seos kulhoon, jonka olet laittanut kylmään veteen.

Anna seoksen hetki jäähtyä ja kaada se kannelliseen lasipurkkiin. Curd on tässä vaiheessa vielä löysää, mutta jähmettyy jäähtyessään. Tyrni curd säilyy hyvänä viikon.

Säilytä jääkaapissa.

Ohje: Tyrni curd Meren maku kirjasta. Kääretorttu omalla ohjeella.

Saatat tykätä myös

4 kommenttia artikkeliin ”Äitienpäivän tyrnikääretorttu

  1. On teillä ollut siellä juhlaa ja hyvät herkut. Kääretorttukin näyttää ja kuulostaa aivan ihanalta 🙂

  2. Hei! Miten hauska lukea että löysit kirjasta kokkailtavaa! Tuo tyrni curd on kyllä niin ihanaa. Sitä voisi lusikoida sellaisenaankin suuhun 🙂

    1. Kirjastasi löytää paljonkin kokattavaa ja se tuo hyvää inspiraatiota keväiseen keittiöön. 🙂 Tyrni sopii upeasti curdiin, teen kyllä sitä varmasti toisenkin kerran.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *